Iloitsen siitä, että voin käydä ylistämässä Turussa siitä huolimatta, että liikuntakykyni on rajoittunut. Onneksi tyttäreni, Janika, tulee samaan kokoukseen laulamaan omia, Herralta saamia, laulujaan, missä minäkin laulatan omia laulujani. Silloin minulla on kantoapua. Meillä onkin aikamoinen lasti tavaraa, kun lähdemme liikkeelle, molempien soittimet, tyttärelläni syntetisaattori ja siihen istuin ja minulla 12-kielinen kitara ja siihen istuin ja nuottiteline, kitarateline ja kansiot laulamista varten sekä minun rollaattorini. Minä en pärjäisi enää yksin, vaikka pystynkin ajamaan autoa, sillä auton pakkaaminen on liian vaikeaa minulle ja toisessa päässä lastin purkaminen.
Jumala on hyvä! Kun me yhdessä rukoilemme, ylistämme ja palvomme Herraa koko tunnin kestävän matkan ajan, olemme niin täynnä Jumalan iloa ja rakkautta, että se leviää koko lauluryhmään harjoittelun aikana ja ylistys on sitten sen mukaista.
Minä jo luulin, etten enää saa lauluja, kun niitä ei ollut tullut enää vuoteen. Kun tyttäreni sitten alkoi saada lauluja ja muutenkin aivan uuden voitelun, kuvittelin, että olen luovuttamassa viestikapulan hänelle. Jumalalla kuitenkin oli muut suunnitelmat ja Hän on alkanut antaa molemmille lauluja. Sain itse muutama päivä sitten palvontalaulun, jollaisia en ole ennen saanut.
Rukoilemme herätystä Suomeen, Ukrainaan ja Venäjälle. Se on ainut tapa, jolla Ukrainan sota saadaan loppumaan. Kun rukoilevien uskovien lukumäärä nousee, Jumala armahtaa meitä kaikkia. Tiedän toki, ettei sielunvihollinen nuku ja se on raivoissaan, koska sillä on vain vähän aikaa, mutta sydämestä tullut rukous on valtava ase Jumalan käytössä.