Minulla on ollut syvä suru Ukrainan puolesta ja olen tuntikausia huutanut sen kansan puolesta. Meillä on joka keskiviikko rukouspiiri ja sen aiheena on nykyisin ollut myös Ukraina. Meidän sydämemme on syvästi liikuttunut tuon kansan tuskien tähden.
Mutta minä olen rukoillut myös Venäjän kansan puolesta ja itkenyt näiden isien ja äitien puolesta, jotka ovat menettäneet poikansa Ukrainan sodassa siksi, että yksi ihminen tai ihmisryhmä on sen määrännyt. Eivät venäläiset vihaa ukrainalaisia, vaan eräs henkilö etsii maailman herruutta.
Olen myös rukoillut Suomen puolesta, sillä me saatamme olla se yksi kylkiluu karhun suussa.
Ja katso, oli toinen peto, joka oli karhun näköinen. Se nostettiin toiselle kyljellensä ja sillä oli suussa kolme kylkiluuta, hammasten välissä; ja sille sanottiin näin: ”Nouse ja syö paljon lihaa.” Dan.7:5
Karhuhan on Venäjä. Kylkiluu on rajavaltio. Ukraina on ensimmäinen, mutta mitkä ovat toinen ja kolmas? ’Syö paljon lihaa’ tarkoittaa suurta uhrimäärää. Onko yksi siis Suomi, se nähdään tulevaisuudessa. Me maksamme hintaa siitä, että syntimittamme on tullut täyteen. Siksi toivon, että ihmiset jaksaisivat rukoilla myös meidän puolestamme, kun se aika koittaa.
Voi, Suomen uskovat, kunpa te jaksaisitte rukoilla Suomen puolesta niin, että Jumala sen säästäisi. Onhan Venäjällä rajavaltioita paljon.
Eräs rukousaihe minulla vielä on, Israel. Venäjä havittelee myös sitä. Myös Israelissa on samat synnit kuin Suomessakin. Ehkä senkin syntimitta on tulossa täyteen. Rukoilen, että Jumala armahtaisi sitä ja antaisi sinne herätyksen. Raamattu kuitenkin sanoo, että kun Venäjä sinne tulee, kolmasosa asukkaista vain säästyy ja he myöskin löytävät Messiaansa, Jeesuksen Kristuksen.
On ihana olla Jumalan edessä, vaikka Hänen taakkansa rukouskohteen puolesta välistä tuntuu liian raskaalta. Mutta voi, sitä iloa, joka silloin syntyy, kun on oman osuutensa rukoillut voittoon.