JUMALAN VARJELEVA VOIMA

Vuosia sitten olin tulossa kaupasta kahden kassin kanssa. Lapset olivat pieniä ja olivat puistotädin hoidossa. Kaupalta kotiin kulki  metsäinen, asfaltoitu kävelypolku. Vastaani tuli keski-ikäinen mies  vyöremmiä heilutellen. Kun hän huomasi minut, huusi hän: ”Nyt mä sinut, saatanan, tapan!” Laskin kassit maahan ja nostin toisen käteni ylös ja huusin: ”Jeesuksen nimessä seis! Hän, joka on minussa, on suurempi kuin se, joka on sinussa!” Miehestä ei näkynyt kuin kantapäät, kun hän lähti pakoon. Niin paljon riivaajat hänessä pelkäsivät Jeesuksen nimeä.

Näin saman miehen vuosia myöhemmin. Olin todistamassa taloyhtiömme pihalla eräälle mummolle Jeesuksesta ja Hänen voimastaan. Mummo ei oikein uskonut. Juuri silloin mies laskeutui pihapolkua pitkin pihallemme. Taloyhtiömme sijaitsi laaksossa. Hän istahti mummon viereen penkille ja otti savukepakkauksen taskustaan tarjoten myös mummolle, joka kieltäytyi. Ehdotin, ettei hänkään polttaisi, sillä se on epäterveellistä. Vasta silloin hän äkkäsi minut. Saman tien hän kimposi ylös tuolilta ja kädet nyrkissä yritti käydä kimppuuni luvaten tappaa minut. Jälleen kerran nostin käteni ylös ja huusin: ”Jeesuksen nimessä seis! Hän, joka on minussa, on suurempi kuin se, joka on sinussa!” Vapisten hän palasi tuolille istumaan. Kolmasti hän yritti hyökätä kimppuuni ja joka kerta hän palasi tuolille yhä enemmän vapisten.  Lähdimme tyttärieni kanssa kotiin hakeaksemme uimapuvut, sillä olimme menossa uimaan. Kun olimme menossa autolle, juoksi mummo luoksemme. ”Nyt minä uskon,” sanoi hän. Jumala oli näyttänyt konkreettisesti hänelle Jeesuksen nimen voiman. Mies oli psyykkisesti sairas, joka keväisin aina sai psykoosin. Oli varmaan vaikea elää riivaajahenkien kanssa. Myöhemmin kuulin, että hän oli kuollut. Jälkeen päin ihmettelin, etten lainkaan pelännyt siinä tilanteessa. Jumala on ihmeellinen.

 

JUMALA  AUTTAA HÄTÄTILANTEESSA

Olimme vuosia sitten ystäväni, Tuulan, kanssa kuuntelemassa erästä Intiassa työskentelevää lähetyssaarnaaja pariskuntaa, jotka olivat vierailulla Turussa eräässä kirkossa. Kokouksen jälkeen menimme jatkoille ystävämme, Sakarin, luokse ja myös lähetyssaarnaajat saapuivat sinne. Yritin pysäköidä ryhmämme pikkubussin tien viereen, mutta tie oli niin liukas, että kaikesta varovaisuudesta huolimatta auto luisui viereiselle pellolle. Emme saaneet autoa pois, vaan jätimme sen sinne jatkojen ajaksi toivoen, että joku tulisi sitten auttamaan. Oli jo puoliyö ja ihmiset lähteneet kotiin, kun tulimme automme luo. Tuula ja Sakari yrittivät työntää autoa minun istuessani ratissa, mutta auto suti vain tyhjää. Auto oli raskas Toyota Hiace pakettiauto, joka oli myöhemmin muutettu pikkubussiksi. Se oli takavetoinen ja moottori oli etuistuimen alla. Peräpää oli siis kevyt ja siksi se liukkaalla oli hiukan hankala ohjattava. Lopulta Tuula laski kätensä auton peräpäähän ja rukoili. Samassa auto suorastaan lensi tielle. Minulle tuli kiire jarruttaa, muuten auto olisi saman tien mennyt tien toisella puolella olevalle pellolle. Jumala oli lähettänyt enkelinsä siirtämään auton tielle. Kyllä kelpasi ylistää Jumalaa!

JUMALA LÄHETTÄÄ ENKELINSÄ

Olin menossa Soilen ja Laurin kanssa eräänä sunnuntaina vankilajumalanpalvelukseen laulamaan ja puhumaan. Aamulla, kun olin lähdössä, vannotin miestäni pysymään vuoteessa sen parin tunnin ajan, kun olisin poissa. Hänellä oli taipumus kaatuilla, kun nousi ylös. Hänellä oli Parkinsonin tauti ja olin hänen omaishoitajansa. Hän lupasi.

Kun palasin, hän oli kuitenkin ylhäällä ja käveli rollaattorin kanssa minua vastaan. Ihmettelin, miksi hän oli rikkonut lupauksensa. Hänelle oli kuulemma tullut jano ja hän oli noussut ylös hakeakseen jääkaapista Coca Colaa (yöpöydällä olisi ollut mehua). Hän oli istahtanut keittiön pöydän ääreen juomaan sitä. Sitten hän huomasi, että teekannussa sivupöydällä oli vielä kuumaa teetä. Hän yritti nousta ylös kaataakseen sitä kuppiinsa, mutta ei pystynyt. Hän ei päässyt tuolista ylös omin avuin. Samassa tyttäremme Sofia oli tullut olohuoneesta ja kaatanut sitä hänelle ja mennyt taas olohuoneeseen. Juotuaan hän oli yrittänyt taas nousta mennäkseen vuoteeseen, mutta jälleen epäonnistunut. Silloin hän oli huutanut Sofiaa auttamaan ja tämä oli tullut ja auttanut hänet vuoteeseen.

Olin hämmästynyt. Eihän Sofia asunut Turussa. Lisäksi tiesin hänen tulleen aamuyöstä Tampereelta kotiinsa. Soitin Sofialle. Uninen ääni vastasi. ”Oletko sinä ollut tänä aamuna täällä?” kysyin häneltä. ”No, en! Minähän olen nukkumassa!” vastasi hän. Soitin varmuuden vuoksi toisellekin tyttärellemme, vaikka hänkään ei asunut Turussa ja oli jo naimisissa. Jos vaikka isä olisi sekoittanut tyttärensä. Ei ollut hänkään käynyt meillä. Silloin tiesin, että Jumala oli lähettänyt enkelinsä varjelemaan miestäni, sillä aikaa, kun minä palvelin Herraa Hänen työssään. Mieheni, vaikka oli uskossa, olisi säikähtänyt, jos palvelemaan olisi tullut hohtava enkeli, joten tämä otti Sofian muodon, jotta järkytyksiltä vältyttäisiin.

VIRITETTY MOPO

Nuorempi poikani osti 15-vuotiaana vanhan viritetyn mopon kaverinsa kanssa. Kaupan yhteydessä hän sai uudet osat rikkimenneiden tilalle. Mopo nimittäin ei toiminut.

Innoissaan poikani kertoi asiasta minulle ja järkytyin, kun kuulin, että se kulkisi 100 km/h, jos he saisivat sen toimimaan. Rukoilin: ”Voi, Taivaan Isä! Tee jotain, ettei se mopo alkaisi toimia! Tappavathan pojat itsensä sellaisella vekottimella.” Pojat korjasivat ja korjasivat, mutta mopo ei lähtenyt käyntiin.

”Oletko sinä, äiti, taas rukoillut, kun emme saa mopoa kuntoon? Kai sinä käsität, että me haluamme myydä sen voitolla heti, kun se toimii. Tietenkin ensin haluamme ajella sillä”, tivasi poika. ”Mitähän, jos minä rukoilen, että tapahtuu Jumalan tahto siinä asiassa?” ehdotin pojalle. ”No, kyllä Jumalakin haluaa, että me saamme sen myytyä”, suostui poika. Seuraavana yönä joku varasti kaikki uudet osat siitä moposta, niin, ettei jäänyt kuin runko jäljelle. Huokasin helpotuksesta.

SUOJELUSENKELILLÄ TÖITÄ

Nuorempi poikani oli aikamoinen rasavilli nuorempana. Jumalan enkeleillä oli aika työ varjella häntä. Kun hän oli siinä 10 vuoden korvilla, saivat poikani ja hänen kaverinsa päähänsä kiivetä 9-kerroksisen talon katolle. Siinä talossa oli kattoluukun lukko mennyt rikki ja luukku oli sidottu kiinni tilapäisesti vain rautalangalla. Luukku raottui juuri sen verran, että pojat arvelivat mahtuvansa siitä läpi. Kaveri mahtuikin, koska oli pieni ja hintelä, mutta poikani oli isompi ja rautalangasta muodostunut koukku tarrautui hänen housunsa takamuksiin. Vaikka pojat olisivat tehneet mitä, tuo koukku ei suostunut päästämään poikaani katolle. Pitkän yrittämisen jälkeen pojat lannistuivat ja keksivät muita leikkejä. Koko se mäki oli kovin tuulinen ja katolla kävi melkoinen puhuri. Mitä olisikaan voinut tapahtua, jos pojat olisivat päässet katolle? Putoaminen yhdeksännestä kerroksesta asfaltille olisi varmasti vienyt hengen. Jumalan enkelit käyttivät rautalankaa pojan suojelemiseksi.

Vuosia myöhemmin poikani oli eräänä iltana menossa nuorisotalolle polkupyörällä. Pyörä oli 6-vaihteinen, käsijarruilla varustettu nuorisopyörä, joka oli tullut huollosta edellisenä päivänä. Kuitenkin poikani oli jo saanut katkaistuksi siitä takapyörän jarruvaijerin. Matkan varrella oli jyrkkä, sorainen mäki. Poikani ajoi keskellä tietä ja polki lisää vauhtia päästäkseen mahdollisimman nopeasti kaverien luo. Samassa hän huomasi pakettiauton kääntyvän mäkeä ylös. Painaessaan käsijarrun pohjaan napsahti toinenkin jarruvaijeri poikki. ”Nyt ei auta mikään! Kuolema tulee!” ajatteli poika ja sulki silmänsä. Samassa hän kuuli kummallisen kirskunnan ja avasi silmänsä. Jostain syystä pyörä olikin ajautunut pakettiauton ohi ja sen käsijarrun vipu raapi auton sivua hidastaen vauhtia niin, että hän pääsi turvalisesti alas asti. Sieltä hän jatkoi nuorisotalolle. ”Entäs auto? Miten sille kävi? Lähtikö maalit sivusta?” kyselin järkyttyneenä. Poika ei tiennyt, kun ei ollut jäänyt katsomaan. Kyselimme ihmisiltä, tunsiko joku tätä autoa ja sen kuljettajaa, mutta emme saaneet mitään tietoa hänestä. Jälleen kerran Jumala oli säästänyt pojan hengen.

Poliisien evankeliointi

Vaikka autot, jotka Jumala on minulle lahjoittanut, ovat aina olleet käytettyjä ja vanhoja, eivät ne koskaan ole jättäneet minua tielle, paitsi kerran. Olin saanut Herralta ikivanhan ja huonokuntoisen Talbotin. Olin silloin Turun Nuorten Avun toiminnanjohtaja ja minulla oli siellä laulamassa tyttöryhmä, yhdeksän tyttöä, iältään 11-27-vuotiaita. Sunnuntaisin ajoin aina erään tytön kotiin Naantaliin, koska hänellä ei ollut omaa autoa. Niin ajoin sinäkin sunnuntai-iltana kokouksen jälkeen kovassa sateessa. Autossa oli lisäkseni omat tyttäreni ja heidän ystävänsä takapenkillä. Juuri kun olimme tulleet Naantalin rajan yli, lakkasivat tuulilasin pyyhkijät toimimasta. Oli pimeä, enkä ymmärtänyt autoista muuta kuin sen  ajamisen. Nousin autosta sateeseen. Samalla hetkellä poliisiauto pysähtyi viereeni ja he kysyivät, onko ongelmia. Kerroin, että tuulilasinpyyhkijät olivat lakanneet toimimasta. He pyysivät aukaisemaan konepellin, sillä he epäilivät, että sulake oli palanut. Kun vetäisin vivusta, konepellin vaijeri katkesi. Rukoilin sydämestäni Herraa, että saisin auton takaisin kotiin. Toinen poliiseista tuli kuskin paikalle ja toinen tyttäristäni meni edellä ajavaan poliisiautoon. Todistimme poliiseille kummassakin autossa. Minun autossani poliisi välillä kiroili, kun ajaminen oli hankalaa sateen takia. Saimme kuitenkin auton kotiin ja kiitin poliiseja vaivasta. Kuskini sanoi minulle: ”Pyydäpä ensi kerralla siltä Jumalaltasi vähän parempi auto.” Poliisit eivät varmaan ihan heti unohtaneet tätä matkaa ja Jumalaa.

JUMALA PARANTAA

Olimme ryhmän kanssa pitämässä kokousta Keski-Suomessa. Kokoukseen saapui nainen, joka oli aivoverenvuodon seurauksena halvaantunut toiselta puolelta. Hän liikkui muitten tukemana kävelysauvojen avulla, koska olisi kaatunut ilman tukea. Kokouksen lopussa hän pyysi rukousta. Hän halusi parantua, sillä muuten hän ei voisi asua kotonaan, kun siellä oli portaita. Aloimme rukoilla ja koin kysyä häneltä, uskooko hän, että Jeesus voi hänet parantaa. Totta kai! Hän oli myös sokeutunut aivoverenvuodon seurauksena, mutta kun hän tuli uskoon, Jeesus antoi hänelle näön takaisin. Sanoin hänelle: ”Jos uskot, että Jeesus voi sinut parantaa, nouse ylös ja lähde liikkeelle.” Hän nousi ylös, oli vähällä kaatua, mutta varovasti hän otti askeleen. Olimme varuillamme, että olisimme ottaneet hänet kiinni, jos hän olisi kaatunut. Sitten hän otti seuraavan askeleen, sitten seuraavan. Äkkiä hän nosti kätensä pystyyn ja ylisti Herraa ja alkoi juosta! Sen jälkeen hän juoksi kotiinsa asti! Meillä on ihmeellinen Jumala!

12-KIELISEN KITARAN HANKINTA

Kun olin saanut ensimmäisen kitarani ja oppinut sillä soittamaan, alkoi Jumala puhua eräänä aamuna herättyäni, että minun pitäisi ostaa 12-kielinen kitara silloisen 6-kielisen tilalle. Laskeskelin, että moinen maksaisi halvimmillaan tonnin, eikä minulla ollut sellaista rahaa käytettävänä. Sain kahdesta päivähoitolapsesta silloin 600 mk/kk eikä sekään summa ollut aina varma. Niinpä päätin unohtaa koko asian.

Kun menin seuraavan kerran seurakuntani kuoroharjoituksiin, kysyi eräs ystäväni, olinko kiinnostunut 12-kielisestä kitarasta. Hänen poikaystävänsä haluaisi myydä sen minulle. Säikähdin niin, että olin pudota tuoliltani. Juurihan Jumala oli siitä puhunut, mutta olin päättänyt unohtaa sen. Pyysin häntä kertomaan, että saattaisin ostaa, jos hinnoista sovittaisiin. Viikkoa myöhemmin ystäväni ilmestyi poikaystävänsä kanssa oveni taakse ja heillä oli kitara mukana.

Kitara soi kuin enkelikellot ja rakastuin siihen oitis. Siinä oli myös mikrofoni ja johto. Halusin sen. Kyselin hintaa. ”Jos 600 mk maksat, saat maksaa sen milloin pystyt”, virkkoi poika. Otin sen. Olimme tekemässä silloin erästä äänitysyritystä ja käytin siinä kitaraa ensimmäisen kerran. Sain kitaran maksettua ennätysajassa. Olen siitä asti käyttänyt vain 12-kielistä. Vanhempi tyttäreni alkoi soittaa 6-kielistä.

ENSIMMÄINEN JUMALAN ANTAMA AUTO

Olen aina ollut varaton, siksi Jumalan on ollut pakko olla sitä anteliaampi. Perheeni oli suuri ja lapset, kaikki neljä, lähes saman ikäisiä (kun nuorin syntyi, täytti vanhin neljä vuotta). Auto olisi ollut tosi kiva. Oli yhtä tuskaa kulkea bussilla, kun vanhempi tyttäreni voi pahoin jo viiden kilometrin matkalla. Kuljimme mieheni kanssa polkupyörillä niin, että yksi lapsi oli edessä ja yksi takana kummallakin. Siihen aikaan Kuninkojantie oli hengenvaarallinen. Se oli niin kapea, että jos sattui olemaan polkupyörällä kohdalla, kun kaksi autoa ohittivat toisiaan, joutui pyöräilijä auttamattomasti ojaan.

Rukoilin autoa kahdeksan vuotta turhaan. Eräänä iltana, kun olin eräässä kokouksessa, jossa minulla oli palvelutehtävä, tuli eräs mies Pohjanmaalta kokoukseen ja Pyhä Henki alkoi puhua hänelle, että paikalla oli henkilö, joka oli rukoillut autoa. Olin muuttanut rukoustani siten, että auto olisi niin suuri, että tämä ryhmä, joka piti kokouksia, voisi käyttää sitä myöskin hyväkseen.

Seuraavassa kokouksessa mies kyseli ihmisiltä, kuka oli se henkilö, joka oli rukoillut autoa ja he ohjasivat hänet minun luokseni. ”Nyt, likka, minulla on mukanani se auto, jota olet rukoillut”, sanoi hän. Olin niin hämmästynyt, että en ollut uskoa korviani. Menimme sitä katsomaan, mutta huomasin auton normaaliksi henkilöautoksi, joten sanoin hänelle, ettei se ollut tarkoitettu minulle. Pettyneenä mies palasi kotiinsa ja alkoi rukoilla. ”Se, että hankit auton, oli oikein ja henkilö, jolle sen yritit antaa, oli oikea henkilö, mutta auto oli väärä”, sanoi Pyhä Henki. Niinpä hän lähti autoliikkeeseen uudestaan ja Pyhä Henki osoitti hänelle oikean auton, 9-hengen pikkubussin.

Seuraavassa kokouksessa hän näytti auton ja kysyi oliko se sopiva. Sen otin vastaan. Se palveli minua neljä vuotta, kunnes lähdin ryhmästä pois ja auto jäi ryhmälle.

LEHTIMAJAJUHLAT V.1991

Myös Israelin matkaa olin rukoillut kahdeksan vuotta, kunnes Jumala vastasi.  Sain Häneltä niitä matkoja useampiakin. Toisella kerralla menin lehtimajajuhlille. Jo ensimmäisen matkan aikana Herra ilmoitti, että Hän lähettää minut uudestaan Israeliin saman vuoden syksyllä lehtimajajuhlien aikaan. Ilmoittauduin matkalle ja aloin rukoilla rahoja. Ilmoittautumismaksu tuli helposti. Rahoja tuli monin eri tavoin. Joku lähetti kirjeen, jossa oli rahaa. Joku pani tilille jonkun summan. Joku taas pani rahan käteen jossakin kokouksessa. Kuitenkin kun seuraavana päivänä olisi pitänyt maksaa loppusumma, minulta puuttui 1000 mk. Lähdin ylistyskuoron harjoituksiin.

Kun klarinetin soittaja tuli paikalle, hän ojensi minulle taitetun ruutupaperin, joka oli sivuistaan teipattu.  Sen oli hänen vaimonsa saanut eräästä karjakolta, joka kärsi unettomuudesta. Tuo karjakko oli valvottuaan taas eräänä yönä nähnyt näyssä naisen kasvot ja Pyhä Henki oli sanonut, että hän paranee tuon naisen kautta unettomuudesta. Hän alkoi ystäviltään kysellä, kuka sellainen nainen voisi olla. Eräs sanoi, että hän oli ainakin parantunut unettomuudesta erään naisen kautta, joka toimii Turussa. Hän tuli kokoukseemme ja näki minun laulavan siellä. Hän tunnisti minut näkynsä naiseksi. Hän kertoi asiansa ja minä kauhistuin. En edes ollut tiennyt, että joku muukin oli parantunut, ja nyt pelkäsin, että tuotan pettymyksen. Mutta hän parani, sillä Jumalahan sen teki enkä minä. Nähdessään myöhemmin tuon klarinetistin vaimon hän antoi tuon taitetun lappusen hänelle minulle tuotavaksi. Mutta vaimo kadotti se. Niinpä se löytyi juuri sinä päivänä.  Panin sen laukkuuni ja aloimme harjoitella. Illalla avasin kotona laukkuni ja huomasin tuon kirjeen. Avasin sen ja sieltä putosi 1000mk:n seteli. Kiitin Jumalaa ja maksoin matkan.

Matka sinänsä oli minulle aikamoinen pettymys, sillä lehtimajajuhlat olivat niin kaupalliset. Lavalle ei juuri nähnyt, koska tapahtumat videoitiin ja kirkkaat valonheittäjät sattuivat häikäisemään juuri sinne, missä suomalaiset olivat. Mutta seminaari, johon menin ja jossa Mahes Chavda puhui, antoi minulle paljon. Chavda vahvisti minulle asian, jonka Jumala oli jo aikaisemmin puhunut minulle ja hänen kauttaan tuli myös voitelu siihen.

PARANTUNUT REISILUU

Ollessamme vuosia sitten Staraja Russassa viemässä avustuskuormaa, pidimme siellä myös muutaman kokouksen. Eräässä kokouksessa minun ja ystäväni rukoiltavaksi tuli nuori poika, ehkä 18-20v, jolla oli puoli vuotta aikaisemmin katkennut reisiluu. Luun päitä ei kuitenkaan saatu yhteen, vaan ne luutuivat lomittain. Jalka jäi toista lyhyemmäksi  ja lisäksi se oli kävelyarka. Niinpä hän ei pystynyt asettamaan sille koko painoa, vaan käytti kainalosauvaa apuna. Mietimme ystäväni kanssa, että kai me silti voimme rukoilla hänen puolestaan, vaikka emme mitään Yli-Vainioita olekaan. Asetin käteni hänen reidelleen ja rukoillessamme tunsin, kuinka luun päät alkoivat liikkua. Ne hitsautuivat päittäin kiinni toisiinsa ja poika parani. Jumala oli tehnyt korjausleikkauksen. Poika lähti pois sauva olkapäällä.

Kuukauden päästä menimme sinne uudestaan ja poika polki pyörällä automme vieressä hurjaa vauhtia. Hän oli tosi kiitollinen Jumalalle.

JUMALA VARJELI KUOLEMALTA

Olimme tulossa ystäväni, Sirkka-Liisan, kanssa Valtimosta kokouksesta. Tiellä oli lumisohjoa. Äkkiä näin silmäkulmastani, kuinka metsästä ilmestyi lunta vastaan musta ihmishahmoa muistuttava olento. Kun yritin katsoa sitä tarkemmin, se katosi. Samalla hetkellä autoon tuli kummallinen kylmyys. Kuoleman henki! Sirkka-Liisa näki ja tunsi saman. Aloimme rukoilla voimakkaasti turvallisuutemme puolesta. Vastaan tuli rekka, joka roiskautti automme tuulilasin täyteen sohjoa. Sirkka-Liisa, joka ajoi, ei tiennyt mistä pyyhkijät saadaan päälle minun autossani, joten hän hädissään jarrutti. Auto alkoi heittelehtiä ja se kääntyi poikittain tielle. Samassa tuli toinen rekka automme nokkaa hipoen.

Jumala oli varjellut meitä, vaikka sielunvihollinen oli suunnitellut meidän tuhoamme. Pyhä Henki näytti vihollisen suunnitelman avaamalla meidän silmämme näkemään hengen maailmaan. Pystyimme rukoilemaan paholaisen suunnitelmat tyhjiin.

JUMALAN VARJELUS KOLARISSA

Olimme tulossa Mynämäeltä ystäväni, Anken, kanssa. Olimme olleet tosi ihanassa kokouksessa, jossa olin saanut Jumalalta valtavia lupauksia. Anke oli juuri hankkinut itselleen hyväkuntoisen auton. Ainoa huono puoli siinä oli, että siitä puuttui pelkääjän paikalta niskatuki. Olimme tulossa kaikessa rauhassa Maskun kohdalla 70km/h nopeudella, kun takaa rysäytti auto 140km/h nopeudella automme peräpäähän. Kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt kuolla. Eihän minun penkissäni ollut niskatukea. Mutta Jumala pelasti. Sekunnin murto-osassa penkkini selkänoja romahti takapenkkiä vastaan ja nykäysvaiheessa, jolloin niskanikamani olisi pitänyt murtua, makasin pää takapenkillä. Anken istuin pysyi paikallaan, joten hän saattoi ohjata autoa, ettemme suistuneet ojaan. Kolaroija oli humalainen maalari, joka oli menossa ostamaan lisää viinaa Turusta. Hän yritti lähteä pakoon autollaan, mutta sen moottori hyytyi muutaman kymmenen metrin päässä, josta poliisi hänet sitten korjasi. Meidät haki ambulanssi sairaalaan tarkistettavaksi, mutta olimme kunnossa. Jälleen kerran paholainen kärsi tappion.

AUTO JUMALAN TYÖHÖN

Talbot oli vetämässä viimeisiään, kun lähdin ensimmäiseen 40 vrk:n paastooni Jumalan kehotuksesta. Eräs ystäväni kysyi, oliko minulla jo paastopaikka. Oli vaikea paastota kotona, kun muu perhe söi. Niinpä hän kysyi, ottaisiko eräs hänen ystäväpariskuntansa minut ulkorakennuksessansa olevaan huoneeseen, missä heillä ajoittain oli joku rukoilija. Talon isäntä asetti kysymyksen Jumalan eteen, avasi Raamatun ja otti peukalopaikan. Hänellä se totisesti toimii. Peukalon alla oli: Minä suljen teidän suosioonne sisaremme Foiben, joka on Kenkrean seurakunnan palvelija, että otatte hänet vastaan Herrassa, niin kuin pyhien sopii, ja autatte häntä kaikessa, missä hän teitä tarvitsee; sillä hän on ollut monelle avuksi ja myöskin minulle. Room. 16:1-2.

Niinpä he päättivät ottaa minut paastoamaan heidän piharakennukseensa. Ensimmäiseksi talon emäntä halusi hieroa minut elämäni ensimmäisen kerran. Sitten muutin heidän piharakennukseensa. Kannoin Herralle sydämeni suurta murhetta siitä, että perheeni miehet tulisivat uskoon. Samalla aloin rukoilla Jumalalta toista autoa. Selvää oli, ettei Talbot enää menisi katsastuksesta läpi ilman korkeita korjauskustannuksia.

Neljäntenätoista paastopäivänä tulivat isäntäpariskunta luokseni paastohuoneeseen ja sanoivat, että Jumala oli käskenyt heidän ostaa minulle käytetyn auton. He halusivat, että lähtisin heidän kanssansa erääseen autoliikkeeseen, jossa isännällä oli sukulainen myyjänä. Lähdimme ajamaan Turkuun. Liikkeeseen oli juuri tuotu eräs Toyota Camry, johon ihastuin. Auto oli bensatankin korkin kohdalta vähän ruosteessa, mutta sen voi korjata. Se ostettiin ja kiitollisena ajoin auton paastopaikalle. Talbotin halusi esikoinen, joka juuri oli saanut ajokortin. Sillä hän ajeli muutaman kuukauden ja lahjoitti sitten auton eräälle tuttavalleen varaosiksi.

JUMALAN JOHDATTAMA AUTO

Camry oli palvellut meitä vuosia Suomessa ja Venäjällä. Nyt se oli ruostunut niin pahasti, että oli aika alkaa rukoilla seuraavaa autoa. Pyysin erästä Asannassa vierailevaa nais evankelistaa rukoilemaan meille seuraavaa autoa ja siinä, kun hän rukoili, näin näyssä punaisen autonpuskurin. Kuukausia rukoilin, kunnes eräs liikemies tuli siihen tulokseen, että kyllä evankelista tarvitsee ratsun. Hän halusi auttaa ja pani seurakuntansa liikemiesten keskuudessa käyntiin keräyksen, jossa he keräsivät minulle rahaa auton ostoon.

Soitin eräälle tuttavalle autokauppiaalle ja kysyin, millä summalla hän myisi minulle auton, joka tarvittaessa kestäisi Lapin matkan. Hän mainitsi summan, jonka pystyin maksamaan ja sanoi, että heillä on kolme autoa, joista voin valita. Kysyin, onko joku auto punainen, ja siinä punainen puskuri? Värilliset puskurit olivat vain uusissa autoissa, ei käytetyissä, mutta hän kävi katsomassa. Hämmästyneenä hän soitti hetken kuluttua ja ilmoitti yhden olevan punainen Nissan Bluebird, jossa oli punainen puskuri. Ilmeisesti autolla oli ajettu pieni kolari ja puskuria paikattu ja maalattu autonväriseksi. Tällä autolla ajelimme seuraavat viisi vuotta.

JÄLLEEN JUMALAN JOHDATUKSESSA

Nissan oli hajonnut tosi pahasti. Oli tarpeellista rukoilla seuraavaa autoa. Rukoillessani näin näyssä valkoisen farmariauton. Jatkoin rukousta kuukausi toisensa jälkeen. Eräänä iltana vaihdoimme nuoremman tyttäreni kanssa hänen autoonsa kesärenkaita taloyhtiömme parkkipaikalla, kun siihen ilmestyi kaksi yli viisikymppistä urosta, jotka pullistellen tulivat avuksemme tehdäkseen vaikutuksen tyttäreeni. Kerroin heille, että kohta minullakin on valkoinen farmari tuon punaisen auton tilalla. Miehet nauroivat pilkallisesti ja lähtivät kotiin, sillä renkaat oli vaihdettu.

Tällä kerralla Jumala halusi, että ostan auton osamaksulla ja Jumala hoitaisi osamaksujen maksamisen. Eräs ystäväni järjesti käsirahan keräyksen, kun olimme sopineet siitä, mitä auto saa maksaa. Katsoimme tietokoneesta, missä olisi sen hintaluokan valkoisia farmareita. Niitä oli tarjolla vain yksi ja ihmeeksemme se oli lähellä olevassa autokaupassa. Olisihan se saattanut olla vaikka Rovaniemellä, mutta Jumala oli mukana asiassa.

Menimme liikkeeseen ja kysyimme autoa. Se oli valkoinen Nissan Primera. Kaupat tehtiin. Auto oli hyvässä kunnossa ja tyytyväisenä ajoin sen kotiin. Toinen noista miehistä, jotka auttoivat renkaiden vaihdossa, oli parvekkeellaan tupakalla. Hän jäi suu auki tuijottamaan autoani ja huusi:” Ai, se sun Jumalas tosiaan antoi sulle tuon auton!” Päiviä myöhemmin hän teki uskonratkaisun. Jumala maksoi uskollisesti kaikki osamaksut.

TYTÖT ISRAELISSA

Kun Ilpoisten piiri lähti jälleen kerran Israeliin, ilmoitin itseni ja molemmat tyttäreni uskossa mukaan. Tytöt olivat uskollisesti olleet mukanani milloin Venäjällä, milloin Suomessa ja palvelleet musiikilla. Minusta tuntui, että nyt olisi aika heidän päästä Israeliin kulkemaan Jeesuksen jalan jäljissä. Eihän meillä ollut tietoakaan rahasta, mutta uskoin, että Jumala auttaa.

Sain ilmoittautumismaksut maksetuksi ja rahoja alkoi tulla loppusummaakin varten. Koska olimme niin vähävaraisia, ei tytöillä ollut sopivia vaatteita Israelin kuumuuteen. Suomessa oli vasta viileä kevät ja tytöt kasvavassa iässä, 14-ja 15-vuotiaita. Vanhat kesävaatteet olivat käyneet pieniksi tai muuten huonokuntoisiksi. Niinpä otin käsilaukun mukaani ja menimme Eka-Markettiin ostamaan tarjouksessa olevia t-paitoja. Kun tytöt olivat valinneet omansa, ja piti mennä maksamaan kassalle, huomasin kauhukseni, että olkalaukkuni oli kääntynyt ylösalaisin ja sen sisältö pudonnut lattialle. Emme kuitenkaan löytäneet niitä mistään ja lompakkoni sisälsi 5000 mk matkarahaa.

Aloimme hädissämme rukoilla, että kaikki löytyisi. Rukoilimme, että tavarat olisi löytänyt joku rehellinen, joka olisi vienyt tavarat neuvontaa. Kiiruhdimme sinne ja kysyimme, onko joku tuonut kukkaroa sinne. Sieltähän kaikki tavarat löytyivät. Ja kaikki oli tallessa. Kerroimme, mihin rahat tarvitsimme ja todistimme uskostamme. Neuvonnan naiset pyyhkivät silmiään, sillä niin kosketettuja he olivat. ”En minä olisi tuonut noita rahoja neuvontaan. Olisin ryypännyt ne itse”, sanoi eräs neuvonnan vieressä seisova laitapuolen kulkija. ”No, siksi Jumala ei antanutkaan sinun löytää niitä”, vastasin miehelle.

Kun piti maksaa loppulasku, puuttui vielä 8000mk rahoista. Rukoilin ja murehdin. Seuraavana aamuna soitti eräs ystäväni ja tarjosi sen suuruista lainaa minulle. En olisi ottanut, mutta Tuula oli sitä mieltä, että se oli Jumalan käden ojennus. Niinpä otin lainan ja pääsimme lähtemään. Lopulta rahaa tuli paljon yli sen, mitä tarvitsimme matkalla ja maksoin palattuani suuren osan velasta. Loput sain velkojalta syntymäpäivälahjaksi.

Matka oli tyttärilleni valtava kokemus ja iloitsin heidän puolestaan. Meillä oli myös kitara mukana, joten vedimme ylistyksen iltakokouksissa. Matkan loppuvaiheessa Nataniassa, kun siellä vietettiin jotain vainajien muistopäivää ja torvet ja pillit soivat ja kaikki liikenne pysähtyi minuutiksi, olin uima-altaalla. Tytöt olivat muitten mukana nähtävyyksiä katsomassa. Siellä yksin ollessani Pyhä Henki tuli ylleni ja Jumala sanoi: ”Minä lähetän sinut tänne takaisin, kun tällä kansalla on hyvin vaikeaa.”

TYÖKAVERILLE LADA

Eräänä päivänä Jumala alkoi puhua, että Turun kouluissa pitäisi alkaa evankelioida. Mietin, miten se olisi mahdollista, sillä olin sillä hetkellä baptisti ja kouluihin pääsivät vain luterilaiset puhumaan. Aloin rukoilla. Joitakin aikoja myöhemmin kuulin, että Turun Nuorten apu etsi toiminnanjohtajaa ja pyysin Sakari-ystävääni suosittelemaan minua. Minut hyväksyttiin ja aloitin työt. Aloin soitella kouluihin ja kysyin, voisiko yhdistyksemme tulla puhumaan alkoholin ja huumeiden haittavaikutuksista. Yhtä lukuun ottamatta kaikki toivottivat meidät tervetulleiksi. Kaverikseni lähti Ykä, joka oli noussut huumeista. Minulla taas oli kokemusta alkoholista. Saimme kertoa parhaalla mahdollisella tavalla evankeliumin. Saimme todistaa, kuinka valtava voima on Jeesuksella. Kävimme läpi kaikki Turun ala- ja yläasteet. Lukioissa kävi taas Huume-Eeva.

Oli kuitenkin yksi ongelma. Kaveri, jonka kanssa todistin, asui Piikkiössä ja hänen autonsa moottori hajosi lopullisesti. Sen jälkeen jouduin kuljettamaan hänet Piikkiöön ja takaisin useita kertoja päivässä. Aloin rukoilla hänelle autoa. Eräänä päivänä, kun harjoittelimme lauluja (Hän oli hyvä laulamaan ja soittamaan), soi puhelin ja Hämeenlinnan ystävät soittivat ja kertoivat, että heillä oli kunnostettu Lada ja Pyhä Henki oli käskenyt antaa se minulle. Tajusin heti, että siinä oli nyt auto, joka oli Ykälle tarkoitettu.

Lähdimme ajamaan Hämeenlinnaan ja toimme auton Piikkiöön. Auto kesti sen ajan, kun tätä työtä teimme. Jumala todella vastaa rukouksiin.

POLVI PARANEE

Olimme juuri tulleet Siperiasta ja eräs pappi kutsui minut seurakuntaansa kertomaan tuosta matkasta. Kun tuli rukouspalvelun vuoro, tuli rukoiltavaksi eräs mummo. Hän pyysi vain siunausta, mutta huomasin, että hän ontui. Kysyin, saisimmeko rukoilla hänen jalkojensa puolesta. Hän myöntyi. Panin hänet istumaan tuoliin ja mittasin jalat. Toinen oli toista senttejä lyhempi. Rukoilin jalkojen puolesta pyysin Jumalaa kasvattamaan ne yhtä pitkiksi. Mitään ei tapahtunut. Kyselin Jumalalta, mikä on esteenä. ”Tarkista polvet!” sanoi Pyhä Henki. Nostin varovaisesti hameenhelmaa ja näin, että nivelreuma oli  vääntänyt polven väärään asentoon. Pyysin Jumalaa korjaamaan asennon. Polvi alkoi hitaasti vääntyä takaisin oikeaan asentoon. Tuskin saatoin uskoa silmiäni. Kun Jumala oli tehnyt työnsä, jalat olivat yhtä pitkät. Kaikki kunnia ja ylistys Jumalalle!

JUMALA KASVATTAA SÄÄREN

Olimme kerran ryhmän kanssa Keski-Suomessa. Rukoilin sillä kertaa erään Maurin kanssa. Luoksemme tuli nainen, joka ontui pahasti. Mittasimme hänen jalkansa ja huomasimme toisen olevan 5 cm toista lyhempi. Rukoilimme jalan puolesta ja Pyhä Henki kasvatti jalan ja ne tulivat yhtä pitkiksi. Sitten rukoilimme myös selän puolesta, sillä se tulisi ensin alkuun tosi kipeäksi, kun sen asento muuttuu jalan kasvaessa. Kun hän lähti kävelemään, hän ontui kauhuksemme vielä enemmän kuin ennen. Oliko joku nyt pielessä? Sitten tajusimme, että hänellä oli toisessa kengässä korokepohja.

Eri pituiset reidet

Olin eräänä päivänä vuosia sitten kyläilemässä erään ystäväni luona. Kahvia juodessamme heille saapui eräs sukulaismies, joka alkoi valittaa, kuinka hankalaa on, kun jalat ovat eripituiset. Kysyin, sallisiko hän, että niiden puolesta rukoillaan. Hän suostui mielihyvin. Alkaessani rukoilla, hän huomautti, että jalat eivät olleet eripituiset säärestä, vaan reidestä. Aloin nauraa: ”Luuletko, ettei Jumala, joka sinut on luonut tiedä, mistä ne ovat eripituiset. Enhän minä tee muuta, kuin rukoilen ja Pyhä Henki kasvattaa jalan.”

Rukoilin ja Jumala teki jalat yhtä pitkiksi. Mies mittasi ja mittasi ja pudisteli välillä päätään ja taas mittasi. Hän ei ollut uskoa, että polvet loppuivat nyt samaan kohtaan. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta! Kaikki kunnia hänelle!

SIPERIAN BELOVOSSA

Näin eräässä kokouksessa näyn Venäjän kartasta, jossa oli piste suurin piirtein Ural-vuoriston ja Tyynen valtameren välisen Siperian alueen puolivälissä ja siihen osoitti nuoli. Kartassa ei ollut kaupunkien nimiä, joten epäselväksi jäi, mikä tuon paikka olisi.

Kului useita vuosia ja eräänä päivänä elokuun päivänä tämä näky alkoi toteutua. Meidän ryhmäämme oli pyydetty vierailemaan Siperiaan Belovon kaupunkiin paikallisten helluntaiseurakuntien toimesta. Aina kun olimme menossa yli Suomen rajojen, menin kymmenen päivän paastoon. Paaston puolivälissä soitti minulle tulkkimme, että on venäläisten kesäloma-aika ja kaikki junapaikat varattu. Minulla oli kuitenkin varmuus, että paikat löytyvät. Tarvitsimme rahaa, sillä olin lähdössä sinne 16- ja 17- vuotiaiden tyttärieni kanssa. Mukana oli tulkkimme, jonka kulut minä myös maksoin. Vain viides henkilö, joka tuli mukaan Helsingistä, maksoi omat kulunsa. Paaston loputtua tarkistin tilini ja Herra oli lähettänyt sinne tarpeeksi rahaa, jota voimme lähteä matkaan.

Niinpä lähdimme eräänä päivänä matkaan. Helsingistä tuli mukaan eräs ystävämme ja hänellä oli mukanaan viisumit. Kauhuksemme huomasimme, että ne oli myönnetty vain Moskovaan asti. Tulkkimme ei osannut kirjoittaa Belovoa oikein, vaan oli kirjoittanut sen Bilova, niin kuin se lausutaan, eikä sellaista paikkaa tunnettu viisumivirastossa. Hetken tuijotimme toisiamme typertyneinä ja sitten taisteluhenkemme heräsi. Rukoilimme uskossa, että viisumia ei kysyttäisi kuin rajalla. Aikaisemmin, kun olimme olleet Venäjällä, oli miliisi kysellyt niitä lähes joka kadun kulmassa. Mutta luotimme Jumalaan siitä huolimatta, että viisumin puute voisi viedä meidät vaikka vankilaan.

Ensimmäisen yön vietimme tulkin äidin luona Pietarissa. Seuraavana aamuna meidän piti päästä Moskovan rautatieasemalle erään helluntaisaarnaajan kyydissä, mutta paria tuntia ennen lähtöä, hän soitti ja ilmoitti, että vaimo oli pudonnut portaissa ja katkaissut jalkansa ja hänen piti viedä hänet sairaalaan. Olimme pulassa. Pietarissa ei taksia pysty soittamaan niin kuin Suomessa. Tulkin äiti lähti pysäyttämään ohi kulkevia autoja ja kysymään, voisiko joku viedä meidät asemalle. Lopulta eräs sodan aikainen kuorma-auto suostui ottamaan meidät lavalle suurta maksua vastaan. Autossa tuskin oli iskunvaimentajia. Istuimme ison vararenkaan ympärillä piirissä ja pidimme toisiamme kädestä kiinni, ettemme olisi pudonneet lavalta. Liikennevaloissa keräsimme kiireesti hajonneiden muovikassien sisältöä, hedelmiä ja makkaroita takaisin kasseihin ja taas jatkettiin pomppivaa matkaa. Pääsimme lopulta asemalle ja kiipesimme junaan.

Viiden vuorokauden päästä olimme perillä. Olimme varmaan erikoinen näky paikallisille helluntailaisille, kun farkut jalassa hyppäsimme alas junasta. Helluntailaisnaisilla oli siellä pitkät peittävät hameet ja liina päässä. Pääsimme kylpemään erään pastorin äidin kotiin. Kuumaa vettä ei tullut kesäisin koko kaupungissa ja oli vielä elokuu. Jumala kuitenkin armahti meitä ja lämmitti veden yliluonnollisesti. Suihku ei tietenkään toiminut ja jouduimme tyytymään hanasta tulevaan veteen. Mutta tyytyväisinä siihenkin kylvimme yhdessä torakoiden kanssa.

Kokous alkoi suuressa 600 hengen elokuvateatterissa ja se kesti puolitoista tuntia. Sitten rukoilimme ihmisten puolesta. Kun Suomessa ihmiset asettuvat kiltisti jonoon odottaen omaa vuoroaan, Belovossa ihmiset juoksivat päälle. Rukoilimme viisi tuntia, kunnes elokuvateatterissa alettiin iltanäytös ja siirryimme erään pastorin kotiin jatkamaan rukousta seuraavat seitsemän tuntia. Kun pääsimme majapaikkaan, odotti sielläkin ihmisiä. Pyysimme heitä tulemaan seuraavana aamuna. Olimme ihan poikki.

Seuraavana päivänä todistimme TV:ssä ja radiossa. Olimme ensimmäiset eurooppalaiset 40 vuoteen ja ihmiset olivat kiinnostuneita. Seuraavana päivänä menimme sairaalaan ja vankilaan viemään ilosanomaa. Kaikki vangit halusivat ottaa vastaan Jeesuksen. Sairaalassa rukoilimme sairaitten puolesta ja useat heistäkin ottivat Jeesuksen vastaan.

Viimeisenä vierailupäivänä menimme yhteen niistä helluntaiseurakunnista, jotka olivat kutsuneet meidät. Sali oli tupaten täynnä ihmisiä ja he halusivat todistaa, mitä ensimmäisenä päivänä oli tapahtunut. Kaikki olivat parantuneet syövästä. Joku oli vapautunut riivaajista, moni oli täyttynyt Pyhällä Hengellä ja monet parantuneet muistakin sairauksista.

Syöpä oli yleinen sairaus siinä kaupungissa. Belovo on 500000 asukkaan pikkukaupunki Venäjän mittapuun mukaan. Sitä ei näy edes kaikissa kartoissa. Se on syntynyt kaivoksien keskelle ja kaivoksista nousee myrkyllisiä kaasuja, jotka aiheuttivat syöpää ja muita sairauksia asukkaissa. Lisäksi suhteellisen lähellä tehtiin ydinkokeita, joka lisäsivät ihmisten riskiä sairastua. Puolet asukkaista sairastivat syöpää. Myös uskovat sairastuivat ja nyt Jumala halusi parantaa heidät. Kun lähdimme, alkoivat seurakunnat paastota, että palaisimme pian takaisin. Jumala ei kuitenkaan ole lähettänyt meitä takaisin.

Jumala oli uskollinen ja viisumia ei kysytty edes vankilassa, jossa venäläiset yhteyshenkilöt tutkittiin tarkasti. Vasta siinä junassa, jossa lähdimme Moskovasta Pietariin, viisumia kysyttiin, mutta viisumihan olikin Moskovaan asti.

 

JUMALA PARANTAA TYTTÄRENI

Uskoni alussa halusin testata, oliko Raamattu totta. Kun vanhempi tyttäreni sai jälleen kerran korvatulehduksen, sanoin Jumalalle: ”Mark.16:18 väittää, että ne, jotka uskovat, panevat kätensä sairaitten päälle ja ne tulevat terveiksi. Jeesus, jos se on totta, tulee tyttäreni terveeksi, kun panen käteni hänen päälleen ja rukoilen.” Huuto jatkui hetken ja lakkasi sitten. ”Äiti, ei satu enää!” sanoi tyttäreni. Menimme kuitenkin lääkärille ja hän totesi korvat terveiksi.

Eräänä aamuna vanhempi poikani tuli luokseni ennen kouluun lähtöä ja sanoi: ”Pissa on punaista!” Menin vessaan ja todella pytty oli punaisena verestä. Tilasin lääkärin ja panin pojan vuoteeseen. Sitten muistin rukoilla. Saimme lääkärinajan klo 12. Kun hän kävi välillä pissalla, alkoi normaali väri tulla esille. Lääkäri otti virtsanäytteen ja huomasi, että siinä oli valkosoluja. Hän lähetti meidät lasten poliklinikalle. Kun siellä oli pitkän aikaa tutkittu, sanoi lääkäri. ”Rouva, virtsassa on valkosoluja, mutta emme löydä mistään tulehduspesäkettä. Hänellä on ollut munuaisaltaan tulehdus, mutta emme löydä sitä. Tuntuu, kuin se olisi itsestään parantunut”. Kerroin, että olimme rukoilleet ja Jumala oli parantanut sairauden.

AKUPUNKTION VAIKUTUS

Olimme eräässä kaupungissa pitämässä kokousta. Rukoiltavaksi tuli nainen, joka käveli kainalosauvoilla. Rukoilimme hänen puolestaan, mutta ihan kuin hän olisi ollut kuplan sisällä, rukous ei koskettanut häntä. Kyselin Pyhältä Hengeltä, missä on vika. ”Akupunktio!” vastasi Hän. Kysyin naiselta, oliko hän joskus käynyt akupunktiossa. ”Voi, se oli kauan, kauan sitten ennen uskoon tuloani! Selkäni parani silloin sen avulla.” vastasi hän. Mutta sillähän ei ole mitään merkitystä, milloin se on tapahtunut. Koska siinä käytetään voimia, jotka ovat pimeydestä (kiinalaista astrologiaa), aiheuttaa se aina henkivaltasidokset, jotka sitten myöhemmin saattavat estää muiden sairauksien parantumisen. Vaadin häntä sanoutumaan Jeesuksen nimessä irti akupunktiosta. Hän sanoutui ja rukoilimme uudestaan hänen puolestaan. Nyt rukous kosketti. Hän lähti kävelemään ilman sauvoja.

JUMALA PARANTAA HAMPAISTONI

Minulla on osteoporoosi, joka vähitellen on tuhonnut luustoani. Käytin 6 vuotta Aclastaa, joka annetaan suoneen. Sen sijaan, että se olisi parantanut. se alkoikin tuhota sitä vielä enemmän.  Olin tietämättäni allerginen tuolle osteoporoosi lääkkeelle. Minulle oli tullut siitä kuolio.  Varmaan selkäni paha murtuminen oli sen syytä., vaikken sitä silloin ymmärtänytkään.  Mutta kaikkein kauheinta oli, että se alkoi tuhota leukaluutani. Kesäkuussa minulta poistettiin tulehtunut kulmahammas alaleuasta. Sekin oli Aglastan syytä.  Sen jättämä reikä ei vaan parantunut, vaan mäti jatkuvasti, vaikka kuinka olisi hoitanut sitä reikää.  Lopulta huomattiin, että alaleuasta oli irtautumassa suikale luuta, joka oli vielä toisesta päästä kiinni, leikkauksessa se poistettiin ja haava ommeltiin kiinni. Annettiin voimaks antibioottikuuri, Dalacin. Leukani kuitenkin särki ja hampaat olivat kosketusarat. Kun antibioottikuuri torstaina loppui eikä särky vain loppunut, menin lauantaina Pertsa Hannulan tilaisuuteen ja odotin apua Jumalalta. Kun hän näki minut hän sanoi, että hampaistoni paranee. Hän ei voinut tietää tätä luonnostaan, vaan Jumala oli sen hänelle sanonut. Hän sanoi sen kolme kertaa sen illan aikana ja menin hänen rukoiltavakseen. Särky loppui heti ja hampaitten arkuus maanantaina. Keskiviikkona hammaslääkäri totesi hampaani terveiksi. Kunnia Jumalalle!

Tätä iloa kesti vain kolme viikkoa. Hampaat kipeytyivät uudestaan ja silloin hampaita ei enää säästelty, vaan nukutuksessa poistettiin sekä alahampaat, että kerroksia leukaluusta. Joka kerran, kun menin TYKS:iin leikaattiin luuta hiukan lisää, kunnes Vapaakirkon rukouskokouksessa eräs profeetta rukoili puolestani ja kuolio hävisi. Tällä hetkellä protetiikan erikoislääkäri tekee alaproteesia, joka kiinnitetään kahden implantin kanssa ikeniin.

Ystäväni Airi Lahtisen  kokemia ihmeitä

 

NELIRAAJAHALVAANTUNUT

Olin 4-vuotias eli vuosi oli 1947, kun sairastuin polioon. Olin neliraajahalvaantunut. Muistan kyllä sairaalassa makaamisesta joitakin asioita. Mm. sanoin yhdelle sairaanhoitajatädille, että milloinkas täti tekee synnistä parannuksen. Täti ei sanonut mitään. Olin siis halvaantuneena sairaalassa ja uskovat vanhempani ystävineen rukoilivat parantumistani. Herra todella paransi minut täydellisesti. Lääkäreille se oli tosi vaikea ymmärtää, uskomatonta.

MUNUAISET LOPETTAVAT TOIMINTANSA

Noin 16 – 17 vuotiaana minulta lakkasivat munuaiset toimimasta. Olin jälleen sairaalassa kuukausikaupalla. Minulle sanottiin, mm. etten elä kauaa. Mahdottoman hyvä onni on, jos elän 30-kymppiseksi. Lisäksi sanottiin, etten voi saada lapsia. Nyt olen 75v. ja minulla on 4 aikuista lasta. Jälleen vanhempani ystävineen rukoilivat puolestani ja paranin täydellisesti lääkärien suureksi hämmästykseksi. En tiedä oliko jo silloin käytössä dialyysi-hoito. Ainakaan minä en sitä hoitoa saanut. Ainoa hoito, jonka muistan, oli täysin suolaton ruoka, joka oli joka päivä perunamuusia ja kalaa sekä jälkiruokana kiisseliä.

MIES PUUKON KANSSA

Noin 20-kymppisenä, illalla ennen kello kymmentä, lähdin kotoa saattamaan ystävätärtäni, joka oli ollut meillä kylässä. Kun palasin, niin lähellä kotiani vastaani juoksi hurjistunut mies, joka hyökkäsi kimppuuni puukko pystyssä huutaen: ”Nyt mä tapan sut, Eedla, olen mä ennenkin tappanut”.  Hän riuhtoi puseroni rinnuksia huutaen uhkauksiaan. Ehdin ajatella, että tämä taitaa olla nyt tässä. Yhtäkkiä poliisiauto pysähtyi viereemme ja mies napattiin siihen. Koin silloin, että Jumala lähetti poliisit siihen. Ei silloin ollut kännyköitä, enkä olisi siinä edes pystynyt mihinkään soittamaankaan.

AUTO OJAAN KORVESSA

 Kesällä, 70- luvulla,  viettäessämme Perälän kylässä, Laurin vanhassa kotimökissä, lomaamme, lähdin Teuvan keskustaan uimahalliin uimaan. Takaisin mökille lähtiessäni keksin muka oivan idean oikaista erästä tietä, jonka luulin johtavan Perälän kylään. Ajoin tietä, joka muuttui metsätieksi ja metsäpoluksi ja kun yritin kääntyä takaisin  , ajoin ojaan. Siellä olin sitten korvessa ja ojassa, kaukana ihmisten ilmoilta. En millään saanut autoa nousemaan ojasta. Lopuksi älysin sentään rukoilla Jumalaa avuksi. Yhtäkkiä metsästä ilmestyi mies, joka nosti auton tielle. Uskon, että Jumala lähetti enkelinsä avukseni.

NENÄN HAAVAUTUMA

   90-luvulla nenässäni oli haavauma, jota työpaikkalääkäri hoiti usean        kuukauden ajan. Haavaumassa oli kovettuneet reunat, ja kun se ei parantunut, lääkäri sanoi, että valitettavasti hänen on lähetettävä minut TYKS: iin koepalan ottoa varten eli hänen mielestään siinä oli syöpä. Edellisenä yönä, ennen TYKS: iin menoa, Lauri ajatteli, että on kauheaa, jos naiselta leikataan nenää ja sitten hänelle tulee ulkonäköongelmia. Hän päätti rukoilla puolestani, laittoi käden nenäni päälle (itse olin täydessä unessa) ja rukoili. Aamulla katsoin peiliin ja hämmästyin. Nenässäni ei ollut mitään haavaa. Sanoin, etten taida mennäkään sinne sairaalaan. Lauri kertoi, että hän oli yöllä rukoillut ja hän halusi, että menen sinne koepalan ottoon. Meninhän minä sitten. Lääkäri ihmetteli ja sanoi, ettei siellä nenässä ole mitään mistä sitä koepalaa ottaa. Sanoin hänelle, että mieheni yöllä rukoili ja haava parani. Lääkäri katsoi minua vähän sillä tavalla kuin olisin höynähtänyt.

PSORIASIS

Minulla oli psoriasis takaraivossa. Lääkäri oli sen todennut. Olin Naantalissa eräässä kokouksessa 2000-luvun alussa ja takaraivoni oli pahassa jamassa. Lauri kehotti menemään rukouspalveluun. En oikein olisi viitsinyt, mutta Laurin mieliksi menin. Puhuja kysyi, että mikä hätänä. Työnsin käteni hiuksiini ja vedin pois. Käsi oli märkänä visvasta. Puhuja rukoili ja kehotti työntämään käden uudestaan takaraivooni. Tein niin ja vedin käden pois ja käsi oli kuiva. Psoriasis parani sillä hetkellä eikä ole sen koomin ilmaantunut uudestaan.

MIGREENI

Myllymäentiellä kokouksessa puhuja sanoi kesken puheensa yhtäkkiä, että nyt joku paranee migreenistä. Tiesin, että se tuli minulle. Olin koko siihenastisen elämäni kärsinyt kamalista migreeni-kohtauksista, mutta siihen ne sitten jäivät.

ENKELI KANTOAPUNA

Asumme 9. kerroksessa. Tapanamme oli käydä vain kerran viikossa kaupoissa ruoka- ym. hankintoja varten (Nykyään käymme kaupassa useamman kerran viikossa). Ajoimme kotiin tullessa aina ulko-oven eteen, josta raahasimme kassit, joita oli monta, ja ne olivat painavia, hissiin ja siitä sitten ylös ja siitä raahasimme ne kotiovesta sisään. Edelliskesänä tulimme taas kaupasta ja kassia kantaessamme ovelle, siinä seisoi isokokoinen, ystävällisen näköinen mies, joka sanoi, että saisiko hän kantaa kassimme, koska hissi ei toiminut. Emme olleet ennen nähneet sitä miestä, emmekä sen jälkeenkään. Olimme kumpikin selkävaivaisia, ja minulta oli hiukan aikaisemmin mennyt vasen jalka alta lonkkanivelen limapussin tulehduksen takia. Jalka kyllä jo jotenkin toimi, mutta emme olisi selviytyneet niiden kassien kantamisesta ilman apua. Annoimme kassimme miehelle, joka kärsivällisesti kulki vierellämme, kun me hitaasti etenimme sinne kotiovelle, jonne päästyämme hän laski kassimme oven eteen. Kun aioin kiittää häntä ihanasta avusta, hän katosi kuin savu ilmaan. Häntä ei ollut missään. Laurilta loksahti suu auki ja häneltä pääsi: enkeli! Jumala lähetti meille ihmisen muodossa enkelin avuksi. Meidän Herramme on käsittämättömän ihmeellinen!

Kaikissa näissä on Herra auttanut ja kaikki kiitos ja kunnia ja ylistys yksin Hänelle, Kaikkivaltiaalle, ihmeelliselle Taivaalliselle Isällemme!