Tänään minut valittiin taloyhtiömme hallitukseen. Jos en olisi suostunut, ei hallitusta olisi voinut muodostaa. Kukaan ei olisi halunnut siihen mennä, koska taloyhtiömme on kovin riitainen. Minä suostuin, koska olin rukoillut taloyhtiömme ihmisten puolesta lähes 12 vuotta ja tämä on yksi tapa olla heidän kanssaan tekemisissä. Minä en halua tuputtaa, mutta jos joku kysyy, vastaan.
Eräänä jouluaaton aattona paketoin joka postilaatikkoon Asannan CD:n joululahjaksi. Kaikki eivät varmaan innostuneet niistä, mutta minä ainakin olin tehnyt parhaani.
Nyt rukoilen sydämeni pohjasta, että Jumala antaisi minulle jumalallista rakkautta, aitoa agape-rakkautta, jolla voisin voittaa rauhan taloyhtiöömme. Haluaisin rakastaa niitäkin, jotka nyt ovat hankalia, samalla tavalla, kuin Jeesus rakasti meitä. Tunnen itseni niin kovin heikoksi siinä asiassa. Lisäksi tarvitsen viisautta, jotta voin saada oikeat sanat jokaiselle, että heidän sydämensä avautuu, mutta juoruilua en halua harrastaa.
Toivon, että pian voisin olla riittävän terve mennäkseni laulamaan. Olen pyytänyt sitä Jumalalta. Lääkäriin on turha mennä, he vain lisäävät lääkkeitä ja haluaisin vanhoistakin eroon.
Otan ehtoollisen joka yö rukoukseni yhteydessä. Luen joka kerta Jes.53 ja mietin, miksi se ei ole tulut todeksi minun kohdallani. Sanoohan Hän, että hänen haavainsa kautta me olemme parannetut. Miksi siis olen yhä sairas? Minulla ei ole tarpeeksi uskoa? Mistä saisin uskoa lisää? Luen joka yö monta lukua raamattua. Siitä se siis ei voi johtua. Kuitenkin sana sanoo, että usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta. Room.10:17. Ja minähän luen sanaa paljon enemmän kuin moni muu. Mutta tässä taidetaan tarkoittaa pelastavaa uskoa.
Hebr.11:1. Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.
Miten se sairaudessa onnistuu? Voin tietenkin jättää sydänlääkkeet ottamatta. Enhän minä siihen kuole, saan mahdollisesti vain hirmuiset rytmihäiriöt, jos aika ei olekaan Jumalalle sopiva.
Kotona kävelen koko ajan ilman rollaattoria ja aloitan aina suorana kävelemisenä, mutta montaa metriä en pysty kävelemään, ennen kuin selkä vetää väkisinkin vääräksi ja hetken perästä kipu selässä on niin hirmuinen, että on pakko istahtaa. Tähän kipuun mikään särkylääke ei auta.
Ulosmennessäni otan rollaattorin, sillä sama ulkona on kuin sisälläkin, etten pysty kävelemään montaakaan metriä, kun kipu pakottaa istahtamaan johonkin ja ilmeisesti sellaista ei siellä ole lähellä ainakaan.
Olen yrittänyt harjoittaa uskoani, jos millä tavalla, mutta toivotonta. Oma usko ei riitä. Jumalalta se usko on saatava. Ja Hän antaa sen, kun on Hänen aikansa. Vaikka kuinka toistan uskoa koskevia raamatunlauseita, ei se auta. Voi, kuinka monta kertaa olenkaan sitä kokeillut. Joten jään odottamaan Jumalaa ja Hänen aikaansa ja sillä aikaa vain lepään Hänessä uskoen, että se aika tulee kerran.