SISÄINEN EHEYTYMINEN

Sielun vammat

Nykyajan ihmiset ovat monin tavoin rikki sielultaan. Heillä on monen laisia sielunhaavoja.

Varhaisimmat syntyvät joillakin henkilöillä jo ennen syntymää.

Kun aikoinaan abortti ei ollut sallittu, sitä yritettiin tehdä kotikonstein. Tapoja oli monia, mutta pahin ehkä sellainen, että kohtuun työnnettiin joku esine, sukkapuikko jne, joka ei sitten saanutkaan aikaan toivottua tulosta ja raskaus jatkui. Mutta vaikka alkio jatkoikin elämäänsä, se oli jo saanut kuoleman pelon ja kuoleman hengen sekä hylkäämisen pelon. Kaiken lisäksi henkilö ei millään voi muistaa näitä asioita, joten ihmiselle jää ikuiseksi salaisuudeksi, miksi hän reagoi sillä tavalla tiettyihin asioihin, niin kuin hän reagoi. Jos Jumala ei näitä paranna, ei apua tule.

Sitten ovat lapsuus ja erityisesti varhaislapsuus. Silloin saadut tunnevauriot vaikuttavat läpi elämän. Jos äiti tai isä hyljeksii lastaan eikä osoita rakkautta, tulee lapsesta henkisesti vammautunut. Hän yrittää ”ostaa” hyväksyntää kaikin tavoin, mitä hän vain keksii tehdä.

Jos taas hyväksyntä ei olekaan ehdotonta, vaan sitä osoitetaan ainoastaan, jos on onnistunut koulussa tms. alkaa lapsi ansaita hyväksyntää.

Erittäin pahasti lapsi vammautuu, kun häntä vertaillaan paremmin onnistuneeseen sisarukseen ja hän alkaa tuntea arvottomuutta.

Myös vääränlaiset rangaistukset, kuten esim. lapsen pakottaminen pimeään komeroon ja uhkaaminen, että joku paha hakee hänet sieltä, koska hän on ollut tottelematon, aiheuttaa elinikäisen pimeän pelon. Ainoastaan Jumala voi hänet siitä vapauttaa. On myös paljon muita tapoja tuhota lapsen psyyke.

Jos vanhemmille tulee avioero ja lapsi menettää yhteyden toiseen vanhempaan, tai toinen vanhempi kuolee tai sairastuu pahasti ja joutuu olemaan kauan sairaalahoidossa, aiheuttaa

 lapsessa hylkäämisen haavan ja sitä kautta pelon. Tai, jos lapsi joutuu sairaalahoitoon ja vanhemmat eivät pääse häntä syystä tai toisesta usein katsomaan, lapsi kokee syvää hylkäämistä. 

Hylkäämistä voi tapahtua ihmisen kaikissa elämän vaiheissa, mutta missään muussa vaiheessa se ei ole niin tuhoisaa kuin varhaislapsuudessa.

Myöhemmässä vaiheessa vammoja aiheuttavat raiskaukset, insestit, abortit, hylkäämiset, läheisten kuolemat, onnettomuudet, siis yleensäkin tilanteet, joissa syntyy trauma.

Ps.137.3. Hän parantaa ne, joilla on särjetty sydän ja sitoo heidän haavansa.

Jes.53:3-5. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta totisesti meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän oli haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahojen tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme parannetut.

Jes.61:1-3 Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta, julistamaan Herran otollista vuotta ja meidän Jumalamme koston päivää, panemaan Siionin murheellisten – antamaan heille – juhlapäähineen tuhkan sijaan, iloöljyä muheen sijaan ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan ja heidän nimensä on oleva ”vanhurskauden tammet”,”Herran istutus” Hänen kirkkautensa ilmoitukseksi.

Jes.30:17. Sillä minä kasvatan umpeen sinun haavasi ja parannan sinut saamistasi iskuista, sanoo Herra, sinut Siion, jolla on nimenä ”hyljätty, se, josta kukaan ei välitä”.

Jes 33:6 Katso minä kasvatan umpeen ja lääkitsen sen haavat ja minä parannan heidät ja avaan heille rauhan ja totuuden runsauden.

Lisäksi ihmiselle tulee helposti mielen linnakkeita. Esimerkkinä on se jos isämme on käyttäytynyt meitä kohtaan julmasti, tulee siitä mielen linnake, joka saa meidät uskomaan, että taivaallinen Isämme on samanlainen. Emme tunne muunlaista käytöstä siltä, joka on yläpuolellamme.

2.Kor.10:3-6. Vaikka me vaellammekin lihassa, emme kuitenkaan lihan mukaan sodi, sillä meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset, vaan ne ovat voimalliset Jumalan edessä hajoittamaan linnoituksia. Me hajoitamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen , joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle ja olemme valmiit rankaisemaan kaikea tottelemattomuutta, kunhan te ensin olette täysin kuuliaiseksi tulleet.

Kun meitä kohtaan on tehty väärin, loukkaannumme ja alamme kantaa kaunaa, vihaa ja katkeruutta.

Hebr.12:14-15. Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä herraa ja pitäkää huoli, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta. ”ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemän häiriötä” ja monet sen kautta tule saastutetuiksi.

Mutta meidän tulee ehdottomastia antaa anteeksi, sillä ilman anteeksi antamista emme me itsekään saa anteeksi. Ja kun anteeksi antaa, saa itse vapauden ja myös katkeruuden kohde saa vapauden, jolloin hän voi tehdä parannuksen.

Okkultistiset sidokset

Sitten on okkultistiset sidokset ja niiden alkuperä.

Jos me menemme mukaan johonkin, jossa sielunvihollisen voimat toimivat, me saamme sidoksen sieluumme.

3.Moos.19:26. Älkää merkeistä ennustelko.

Kun aloitin sisäisen eheytymisen rukoukseni 32 vuotta sitten, saatoin helposti kysyä, onko henkilö käynyt ennustajalla, vyöhyketerapiassa, joogassa, akupunktiossa, henkiparantajalla ja se melkein oli siinä.

Miksi sitten kyselin tällaisia? Joka kerta, kun menet tällaiseen, saat sidoksen. Sen kautta voit saada masennuksen tai pelkotiloja tai alkoholisoidut tai jotain muuta. On monia ei asioita, joita tällainen käynti voi aiheuttaa. Jos menet akupuntioon ja tunnet parantuvasi et kuitenkaan parannu, vaan siinä siirretään henki, joka sairauden aiheuttaa sivuun ja sinne siirretään tilalle henki, joka saattaa olla pahempi kuin se ensimmäinen elikä sitten sairastut toiseen sairauteen etkä parannu millään keinolla. Olen törmännyt näihin monet kerrat.

Kun on saanut sidoksen, vapautuu sidoksesta sanoutumalla ä-ä-n-e-e-n Jeesuksen nimessä irti kyseisestä okkultismin muodosta. Ja jos niitä muotoja on paljon, niin kaikista pitää nimeltä mainiten sanoutua irti.

Näin vapatuu paljosta ahdistuksesta ja ruumiillisestakin tuskasta.

Nykyisin näitä lajeja on todella paljon, joista pitää sanoutua irti. Kaikki itämaiset taistelulajit, sillä niissä on mm. vihanhenki.

Homeopatia, meditaatio, TM ja muu mietiskely, missä tyhjennetään mieli, Ayuvedinen lääketiede, antopospfinen lääketiede, hypnoosi, shamanismi ja perisuomalaiset noitamenot, yrtit ja elävä ravinto okkultistisessa muodossa, taikuus ja saatananpalvonta, eksorsismi, okkultistiset amutelit, astraalimatkat, atrogogia, henkiset aurat, automaattikirjoitus, bahai, bioenergetiikka, chakra-balantisointi, energiahieronta, eyrytmia, gestalt terapia, grafologia, henkikirurgia, iirisdiagnostiikka, jalokiviterapia, kinessiologia, osteopatia, kristalliterapia, kuhnehoito, kvanttiterapia, kuppaus joissakin muodoissa, käsilläparantaminen, magneettiterapia, makribiotiikka, reiki, reinkarnaatio, rosenterapia, ruusuristiläisyys,shiatsu, silvameneytelmä, skientologia, diagnostiikka, spiritismi, taichi, tarotkortit, telepatia, teosofia, tiibetiläinen lääketiede, transpersoonallinen terapia, aromateapia, väriterapia, visualisaatio.

Tämän lisäksi nuorisoa houkutellaan tansseilla, jotka ovat okkultistisia juureltaan. Näitä ovat intiaanien erilaiset taistelutanssit, afrikkalaiset henkien kutsutanssit, joista on muodostettu nykyaikaan sopivia tansseja.

Kyllä näitä löytyy ja koko ajan niitä tulee lisää kaikista maailman entisistä ja nykyisistä uskonnoista. Ja kaikki ne aiheuttavat sidoksen, kun niihin mennään mukaan ja pahimmissa tapauksissa riivaajat.

Jes.58: 5. eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn, että avaatte vääryyden siteet, irroitatte ikeen nuorat ja päästätte sorretut vapaaksi, että särjette kaikki ikeet.

5.Moos.18:10-11. Älköön keskuudessanne olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi tahi, joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta ja velhoutta, joka lukee loitsuja, kysyy vainaja-ja tietäjähengiltä tai kääntyy vainajien puoleen.

Valat

On myös olemassa erilaisia valoja, joita täytyy murtaa.

Sisäiset valat, joissa vannotaan, ettei koskaan tehdä jotakin ja se saattaa sitoa koko elämän.

Verivalat, joissa tehdään veriliitto ihmiset tai sielunvihollisen kanssa.

Vala kuoleman kanssa = vapaamuurarius

Veriviha sukujen kesken = valat vihan ja murhan kanssa esim. romaaneilla

Demonit sielun alueella

Sukukiroukset:

Ennustaja-ja tietäjähenki kulkee äidiltä tyttärelle halusi tai ei.

Psyykkiset sairaudet, kuten skitsofrenia kulkee suvussa.

Alkoholismi kulkee usein veren perintönä suvussa

Voi olla muitakin

Synnin aiheuttamat demooniset tilat:

Homoseksuaalisuus

perverssiot

irstailu

sukurutsaus

murhat,

petokset,

raskauden väkivaltainen keskeyttäminen

Okkultistisesti hankitut riivaajat:

Saatananpalvonta

noituus, velhous

henkiparannus

meeditaatiot

spiritismi

ennustamisen harjoittaminen

Kaikista näistä pitää sanoutua irti, mutta se ei pelkästään aina riitä, vaan henkilö pitää vapauttaa riivaajista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *