SAIRAITTEN PARANEMINEN

 

Jes.52:14. Niinkuin monet kauhistuivat häntä – sillä niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa, hänen hahmonsa ei ollut ihmislasten hahmo.

JES.50:6. Selkäni minä annoin lyötäväksi, poskieni parran revittäväksi, en peittänyt kasvojani pilkalta ja syljeltä.

Jes 53:3-5. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.

MIKSI IHMINEN SAIRASTAA?

RUUMIILLISET SAIRAUDET

1. Synti

Seksihurjastelut→ sukupuolitaudit; huumeet→ C-hepatiitti; alkoholi → maksakirroosi; Syöpöttely → liikalihavuus, diabetes, sydäntaudit

Hos.5:15. Minä menen takaisin paikoilleni, kunnes he ovat syystänsä kärsineet ja etsivät minun kasvojani: ahdistuksessansa he minua etsivät.

2. Jumalan edelle meneminen

Jumala saattaa pysäyttää kiirehtivän ihmisen sallien sairastumisen. Minulle kävi niin, että kun edellinen CD onnistui yli odotusten, ja lauluja oli paljon, aloin tehdä seuraavaa CD:tä heti toisen perään. Olin jo käynyt laulamassa pohjat, kun putosin taloustikkailta poikani uudessa kodissa, jossa ripustelin verhoja paikoilleen. Vasen nilkkani murskautui ja jouduin kulkemaan kipsin kanssa puoli vuotta ja puoleen vuoteen en saanut sen jälkeen varata koko painoa sille jalalle. Seuraava CD tehtiin vasta viiden vuoden päästä ja siinä ei tainnut olla kuin yksi niistä lauluista, jotka olin valinnut aikaisemmin. Jumala antoi lähes kaikki uudet laulut ja CD:stä tuli Asannan paras siinä mielessä, että siinä on sisäisesti ja ruumiillisesti parantava voima.

3. Välinpitämättömyys tai laiskuus Jumalan suhteen.

Jumala saattaa pysäyttää ihmisen, joka ei välitä kuunnella Jumalaa, vaan on välinpitämätön tai laiska tottelemaan. Joskus ihminen luistaa niin kauas, että häntä alkaa kiinnostaa kaikki muu kuin Jumala. Jumala sallii sairauden tai muun ongelman tulla vetämään ihmistä lähemmäs Häntä.

Olin pitkään ollut Herran edessä kyselemässä, miksi en saa enää Pyhän Hengen virvoittavaa vaikutusta ja voiteluni määrä laskee kuin kissan häntä. Jumala ei vastannut. Yhtäkkiä minulta murtui tuosta vaan selkä niin pahasti, etten enää sen jälkeen ole koskaan kävellyt suorassa. Seurasi kivulias ja todella yksinäinen aika. Ystävät pitivät huolta ruoasta ja siivouksesta, tyttäreni taas määräsi tarvittavat särkylääkkeet, kun odottelimme TYKS:iin kutsua, mutta muuten olin yksin. Neljässä päivässä olisi pitänyt tulla kutsu tutkimuksiin. Kesti kuusi viikkoa ennen se kuin tuli. Silloinkaan ei tehty mitään vaan odoteltiin, jos vaikka tyttäreni määräämä fysioterapeutti saisi jotain aikaan. Lopulta kirurgi uskoi,että leikkausta tarvittaisiin, mutta liian myöhään. Leikkaus ei enää auttanut mitään, kun tarpeellinen lihas suoristumiseen oli tuhoutunut käytön puutteessa. En yleensä masennu, koska luotan Jumalaan. Nyt vain aloin yksinäisyydessäni kiinnostua asioista, jotka eivät kristitylle kuulu ja rukous ja raamatunluku jäi. Tunsin kyllä sydämessäni, etteivät asiani olleet kunnossa, mutten jaksanut välittää. Kunnes Jumala kysyi, haluanko kadotukseen. Silloin tajusin, että olen menossa ihan pieleen. Samaan aikaan tuli kuolio leukaluuhuni ja kirurgisesti minulta poistettiin alahampaat ja osa leukaluusta. Tein todellisen parannuksen ja taas Pyhä Henki alkoi virrata. Kuolio pysähtyi erään profeetan rukoukseen. Nyt tehdään TYKS:ssä purukalustoa poliklinikkamaksulla, kun se implantteineen maksaisi lähes kymppitonnin muualla.

4. Anteeksiantamattomuus

Syövät, astmat, nivelreuma saattavat olla seurausta vihasta ja katkeruudesta.

Eräs evankelista oli evakkona kärsinyt ilmeisesti niin paljon, että ihmisenä oli vaikea ja arvaamaton. Vaimolla oli todella vaikeaa hänen kanssaan ja ilmeisesti katkeruutta oli jäänyt vaivaamaan, kun hänelle puhkesi nivelreuma. Hän ei koskaan puhunut mitään negatiivista miehestään, mutta katkeruus paistoi läpi muuten käytöksestä. Mies on jo Herran luona, mutta vaimo kuuluu olevan vielä jossain hoitokodissa.

5. Jumalan nimen kirkastamiseksi.

Jumala haluaa kirkastaa nimensä parantamalla vaikean sairauden yliluonnollisesti.

Joh.9:2-3. Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä sanoen: ”Rabbi, kuka teki syntiä, tämäkö vai hänen vanhempansa, että hänen piti sokeana syntymän?” Jeesus vastasi: ”Ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa, vaan Jumalan tekojen piti tuleman hänessä julki.

6. Uskon kasvattamaiseksi

Jumala haluaa meidän käyttävän sanansa miekkaa hyväksemme. Mikä on sen parempi harjoitusalue kuin sairaus. Kun me parannumme käyttämällä Jumalan sanaa miekkana, uskomme taso nousee.

7. Saatanan hyökkäys.

Olin lähdössä Ilpoisten piirin kanssa erääseen Hengenyhteys päivien konferenssiin Hämeenlinnan urheiluhalliin, jossa oli monia puhujia ja tuhansia ihmisiä. Minun piti laulaa siellä, mutta jo aamusta toinen silmäni vuosi virtanaan vettä. Bussissa sen puolesta rukoiltiin monta kertaa, mutta mikään ei auttanut. Silmä turposi umpeen, mutta en aikonut antaa periksi. Juuri ennen lavalle nousua Tuula rukoili viimeisen kerran ja silloin se parani. Pystyin laulamaan lauluni ja monet, jotka olivat nähneet tulehtuneen silmäni, yllättyivät, kun se olikin yhtäkkiä terve.

8. Kiroukset

Noidat ja saatanan palvojat heittävät kirouksia Jumalan työntekijän päälle.

Erään lähetyssaarnaajan vaimo oli saanut sydänvian. Soitin heille muissa asioissa, niin hän valitteli tätä murhettaan minulle. Kun rukoilimme sitä, Pyhä Henki näytti, kuinka Shiva-jumalan palvelijat olivat kironneet hänet. Kirous oli toiminut siksi, että hän oli ollut todella uupunut siihen aikaan. Pyhä Henki ohjasi minua murtamaan sanan kerrallaan loitsusta ja kun koko loitsu oli murrettu, vaimo parani ja pääsi miehensä mukana takaisin Intiaan.

9.

Sukukiroukset

Veren perintönä tulee sairauksia. Esim.sydänsairaudet, syövät, keuhkosairaudet, epilepsia, keliakia.

Eräs ystäväni sanoi, että hänen isänsä, äitinsä, veljensä ja siskonsa olivat kaikki kuolleet syöpään, kyllä hänkin varnmaan sen saa ja siihen kuolee. Paria kuukautta myöhemmin hän sairastui maksasyöpään ja kuoli. Hän tosin aukaisi tuolla puheellaan ovet sille.

10. Demoniset sairaudet.

Tultuani uskoon aloin laulaa Herran kunniaksi. Sitten menetin ääneni. Lääkärit hoitivat sitä kaikilla keksimillään keinoilla, mikään ei auttanut, kunnes eräänä päivänä kolmen vuoden päästä se parani. Innoissani kerroin siitä profeetalle, joka oli lahjoittanut minulle kitaran. ”Me tiedämme jo, sillä olimme sinun puolestasi paastorukouksnessa vaimoni ja minä ja eräs ytäväni. Kolmantena päivänä tämä ystävä näki näyssä kuinka seitsemän sammakkohenkeä lähti kurkustasi.

Tiesin välittömästi, missä olin saanut nuo henget. Olimme telemessuilla teletekniikan luokkani kanssa ja kun messut oli katsottu, jäi aikaa vielä ennen kuin bussi lähtisi. Eräs luokkatoverini ehdotti, että menisimme kylään erään hänen ystävänsä luo. Lähdimme. Paikka oli antiikkiliike kivijalassa osittain maan alla. Kun laskeuduin sinne, mies, joka sen omisti, kertoi minulle auran värit. Olin ymmälläni. En ollut koskaan edes kuullut moista. Minulla oli lähtiessä angiinan alku, mutta en ollut kertonut siitä kenellekään. Yhtäkkiä tunsin lämmön niskassani ja tuo mies sanoi: ”Sinulla oli angiina, mutta ei ole enää.” Todella ei ollut enää. Mies oli harjoittanut henkiparannusta. Pienemmän hengen hän järjesti sivuun suuremman tieltä. Hän ei varmaan edes tiennyt, mitä teki. Luuli kai olevansa suuri parantaja. Mitään negatiivista ei tapahtunut ennen kuin aloin laulaa Jumalan kunniaksi. Silloin nuo ötökät villiintyivät. Kun ystäväni rukoilivat ja paastosivat puolestani, nuo demonit joutuivat lähtemään.

HENKISET SAIRAUDET

1. Tunnevauriot

Tunnevauriot syntyvät menettämisen ja epäonnistumisen seurauksena, traumoina, järkytyksen seurauksina, ja monina muina.

2. Sukukiroukset

Mielisairaudet, masennukset, kaksisuuntainen mielialahäiriö, skitsofreniat, itsemurhahakuisuus, paniikkihäiriöt

3. Kiroukset.

Uskova menee sielunvihollisen alueelle ja saa rangaistuksen.

Uskova tyttö pelasi kavereittensa kanssa spiritismiä. Sen jälkeen hän alkoi ahdistua ja pelätä ja lopulta sairastui psyykkisesti. Lopulta hänet vietiin pastorin luo, joka vapautti hänet ja hän parantui täydellisesti.

4. Synti

Synti saattaa aiheuttaa mielen terveyden menettämisen. Viha, katkeruus, kateus, mustasukkaisuus

Ps. 107.:10-12. He istuivat pimeydessä ja synkeydessä, vangittuina kurjuuteen ja rautoihin, koska olivat niskoitelleet Jumalan käskyjä vastaan ja katsoneet halvaksi Korkeimman neuvon. Hän masensi heidän sydämensä kärsimyksellä; he sortuivat, eikä ollut auttajaa.

5. Anteeksiantamattomuus

Se vetää demonisia voimia ihmiseen. Viha, katkeruus, kosto, kauna, murha, suuttumus, muistiinpalauttaminen ovat kaikki demoneja, jotka vetävät toinen toisiaan ihmiseen, jos yksi on päässyt sisälle.

Hebr.12:15. ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, ”ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä”, ja monet sen kautta tule saastutetuiksi.

Ef.4:26-27. ”Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö.” Älkää antako auringon laskea vihanne yli, älkääkä antako perkeleelle sijaa.

MITEN VOI PARANTUA?

RUUMIILLISET SAIRAUDET

1. Jumalan vaikuttama yliluonnollinen usko

Jumala antaa varmuuden parantumisesta.

Nuori nainen oli vammautunut pahasti sairauden tähden. Jumala ilmoitti päivämäärän, milloin hän paranee. Ja Hän parani täsmälleen sen kellon lyömän aikana.

2. Paasto ja rukous.

Matt. 17:21. Mutta tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla.

Eräällä ystävälläni oli epilepsia, hän parani paastolla ja rukouksella.

3.Parantamisen virka-armolahja

On henkilöitä, joita Jumala käyttää nimenomaan tähän tehtävään.

Niilo Ylivainio, Kathryn Kuhlman

4. Ylistäminen

Kun jalkani murskaantui v.2001 ja jouduin sairaalaan ja se leikattiin, sain kuulla, etten koskaan enää kävelisi ontumatta. En uskonut lääkäreitä, sillä Jumalani on suurempi. Niinpä, kun täytyin Pyhällä Hengellä ja opin ylistyskarkeloinnin, parannuin tanssiessani Jumalalle öisin maton päällä kuulokkeet korvissani ja kuunnellen ylistysmusiikkia. Lopulta en enää ontunut. Samoin sillä kertaa parani myös selkäni.

5.Taistelu Jumalan sanalla.

Ps. 30:3-4. Herra, minun Jumalani, sinua minä huusin, ja sinä paransit minut. Herra, sinä nostit minun sieluni tuonelasta, sinä herätit minut henkiin hautaan vaipuvien joukosta.

Ps.103:2-6. Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt, hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi, joka lunastaa sinun henkesi tuonelasta ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella, joka sinun halajamisesi tyydyttää hyvyydellään, niin että sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotkan. Herra tekee vanhurskauden ja hankkii oikeuden kaikille sorretuille.

Ps.107:19-20. Mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän pelasti heidät heidän ahdistuksistaan. Hän lähetti sanansa ja paransi heidät ja pelasti heidät haudasta.

Ps. 118: 16-18. Herran oikea käsi korottaa, Herran oikea käsi tekee väkeviä tekoja. En minä kuole, vaan elän ja julistan Herran töitä. Herra minua kyllä kuritti, mutta kuolemalle hän ei minua antanut.

Olen kuullut ihmisistä, jotka ovat parantuneet tällä tavalla, TV7:n kautta.

6. Uskon rukous

Jaak.5:14-16. Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä. Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi. Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.

7. Tiedonsanat

Uskova saa tiedonsanoja, joiden kautta parantuu, itselläni on se,

Tuula Ekbomilla ja Kathryn Kuhlmanilla oli se.

8. Vapauttaminen

Matt.9:32-33. Ja katso, näiden lähdettyä tuotiin hänen tykönsä mykkä mies, joka oli riivattu. Ja kun riivaaja oli ajettu ulos, niin mykkä puhui, ja kansa ihmetteli sanoen: ”Tällaista ei ole Israelissa ikinä nähty”

9. Jumalan vaikuttama usko rukoilijalla.

Tällaisia ihmisiä on ollut ja on kai tälläkin hetkellä. Reinhard Bonnkella oli se, Smith Wigglesworthilla oli se

HENKINEN SAIRAUS

1. Sisäisen parantumisen rukous.

Ps.147:3. Hän parantaa ne, joilla on särjetty sydän, ja sitoo heidän haavansa.

Jes.57:15. Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi

Tästä asiasta voisin kirjoittaa kirjan, sillä se on ollut minun päätehtäväni laulujen saamisen lisäksi. Koska tämä on arka alue, en kirjoita esimerkkejä.

2. Vapauttaminen

Skitsofrenia on sairaus, joka on pääasiallisesti demonien aikaan saama ja siellä toimii päähenkivaltoina hylkääminen ja kapina. Niiden alla on liuta pienempi arvoisia henkivaltoja.

3. Paasto ja rukous

Paasto sinänsä ei vapauta mitään sairautta, vaan vahvistaa rukoilijaa, joka saa tietoja asiasta. Olimme kerran rukouskumppanini kanssa eräässä kaupungissa kotikokouksessa. Minä olin yhdeksättä päivää paastossa ja kumppaninin yhdettä toista päivää. Jumala johdatti tilannetta niin, että henkilö vapautui täysin.

MIKSI EMME PARANE?

1. Epäusko

Menemme epäuskossa rukoiltavaksi ja ajattelemme, ettemme kuitenkaan parane.

2. Aika kuolla

Jumala on määrännyt päivän ja hetken, jolloin elämämme loppuu. Harva saa todellista lisäaikaa.

3. Jumala määrää ajan, jolloin paranemme

Kun Jumala parantaa, Hän on se, joka päättää ajan, jolloin paranemme, emme me.

4. Henkivallat

Mahes Chavda oli pitämässä kokoussarjaa ja edessä oli kahdeksan kokousta. Rukoiltavaksi tuli vanha, pieni, sokea nainen.

Kun hänen puolestaan rukoiltiin, hän sai valtavan Jumalan kosketuksen, mutta pysyi sokeana. Näin tapahtui seitsemässä kokouksessa. Kahdeksannessa kokouksessa nainen tuli taas esille ja sai näkönsä. Mahes ihmetteli, miksi näin tapahtui, mutta ei saanut vastausta. Myöhemmin Pyhä Henki selitti, että naisen pään päällä oli istunut demoni, jolla oli kahdeksan paria käsiä naisen silmien päällä. Aina, kun hänen puolestaan rukoiltiin, yksi pari irtosi. Kahdeksannella irtosi viimeinen pari ja nainen sai näkönsä.

5. Paasto ja rukous

Matt.17:21. Mutta tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin paastolla ja rukouksella.

Joskus tarvitaan myös paasto vahvistuksena. Sellainen on mm. epilepsia.

6. Ei halua parantua.

Jollekin henkilölle, joka on kauan aikaa ollut sairas, jopa syntymästä saakka, muutos voi olla liian pelottava ja saattaa merkitä eläkkeen menetystä tms.

7. Synti estää parantumisen.

Jos uskova haluaa jatkaa synnissä parannuttuaan, hän ei parannu.

Yksi vastaus artikkeliin “SAIRAITTEN PARANEMINEN”

  1. Kiitos sinun kirjoituksistasi,tämän kaltaisesta opetuksesta olisi hyötyä enemmänkin kuulla,koska henkimaailmasta monesti yritetään vaieta,kuitenkin olisi hyvä tietää jotain suuntaviivoja kulloisenkin vaivan taustasta.Luin esim.Ulla-Cristina Sjömanista kuinka hän kertoi että Jeesus halusi parantaessaan mennä aina oireen juureen jolloin rukousaihe aloitettiin sieltä asti. Olen itsekin saanut parantumista kokea kun Herra kävi eheytysprosessin läpi kohdallani ja paransi haavojani.Pyhähenki pystyy menemään ajassa taaksepäin ja nostamaan menneisyyden asioita esille ja parantamaan niitä yksi toisensa jälkeen.Nyt vaivana on tinnitys,ollut vuoden ja paastorukoilen parantumisen puolesta että saisin tietoa mikä on syynä ja saisin oikeat rukous sanat vaivan parantumiseen jos niin on tarvis.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *