Ps.118:8. Parempi on luottaa Herraan, kuin turvata ihmisiin.
Psalmi 91: 1-7. Joka Korkeimm
an suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, se sanoo: ”Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan.” Sillä hän päästää sinut linnustajan paulasta, turmiollisesta rutosta. Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla; hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus. Et sinä pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka pimeässä kulkee, et kulkutautia, joka päiväsydännä häviötä tekee. Vaikka tuhat kaatuisi sinun sivultasi
, kymmenen tuhatta oikealta puoleltasi, ei se sinuun satu.
Juuri nyt meiltä kysytään luottamusta Jumalaan. Näin meitä testataan, onko luottamuksemme Jumalaan pelkkää pään tietoa, vai onko sana muuttunut lihaksi. Meidän ei tarvitse pelätä. Tietenkin sielunvihollinen kuiskaa korvaan: ”Ole nyt ainakin vähän huolissasi. Ajattele, jos viime kauppareissulta saitkin tartunnan. Jos sinulla onkin sellainen tartunta, joka ei sinulle aiheuta oireita, vaan tarttuu rakkaisiisi. Jos tuo, että yskäisit onkin koronan alkua. Voi, hyvänen aika, ei noin hullun huoleton saa olla, onhan uskoviakin kuollut tähän sairauteen. Oletko sekopää! Kuka sitä sanoi, että on Jumalaan voi luottaa?”
Tällaista sielunvihollinen on kuiskinut minun korvaani. Tässä, kun on yksin, se pääsee yllättämään välillä. Yleensä nitistän sen ennen kuin se ehtii puhumaan, mutta joskus on heikompi hetki ja se pääsee yllättämään. Mutta minä haluan uskoa ja luottaa Jumalaan, että Hänellä on hyvä tahto omiaan kohtaan.
Hebr.11:1. Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.
Minä siis elän pelotta. Luotan Jumalaan siitä huolimatta, että olen yli 70 vuotias ja henkitorveni ja keuhkoputkeni ovat litistyneet tulehduksien seurauksena kuun sirpin kaltaisiksi. Välillä piru kuiskailee: ”Ajatteles, kun suuri suisesti todistelet, ettet saa koronaa ja sitten saatkin sen, niin kaikki nauravat sinun uskollesi”. Minä pilkkaan takaisin, että enhän minä sitten ole kuuntelemassa sitä pilkkaamista, sillä jos koronan saan, kuolen ihan varmasti. Naureskelut eivät kuulu taivaaseen asti. No, minulla on tehtävä kesken, Herra on sen minulle sanonut, joten en kuole vielä. M.O.T.
Tämä on alkua kaikkeen siihen luottamuskouluun, jossa me nyt olemme. Meillä on vaikka kuinka monta lupausta siitä, että Herra on meidän turvamme. Me joudumme vielä testaamaan uskomme ja luottamuksemme monta kertaa. Minä jouduin testaamaan luottamukseni jo 1980-luvun puolivälissä, kun riivattu mies halusi minut tappaa. Hän lähti pakoon kuullessaan Jeesuksen nimen. Tämä tilanne tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Siinä ei ehtinyt edes pelkäämään. Onneksi rakastin sydämestäni Jeesusta ja luotin Häneen. Olihan Hän tehnyt jo monta ihmettä ennen sitä.
Meille tulee vainot, nälänhätä, pettymykset ystäviimme, isäämme, äitiimme, sisaruksiimme, puolisoomme tai lapsiimme, niinhän sana varottaa, mutta meillä on Herra! Ajatelkaa, millaiseen seikkailuun olemme pääsemässä. Saamme nähdä Jumalan ihmeitä toisensa jälkeen. Näemme leivän ihmeen. Me kuljemme vetten päällä, jos on tarpeen. Me tulemme kulkemaan Filippuksen kyydillä. Me tutustumme erilaisiin sisariin ja veljiin paetessamme vainoa. Tulemme näkemään kaikki Jumalan ihmeet, mitä Raamatussa on. Mutta näemme myös asioita, joita emme haluaisi nähdä. Jotkut meistä saavat armon kuolla marttyyrikuoleman. Toiset taas pääsevät ylöstempaukseen elävinä. Muistakaa, Jumala valmistaa meidät etukäteen siihen, mitä me tulemme kokemaan ja ottaa pelon pois. Pelko onkin suurin vihollisemme.
Nyt on aika rakastua Jeesukseen. Mennään käsi kädessä Hänen kanssaan eteenpäin. Hän on sydämessämme, mutta Hän on myös rinnallamme. Tarvittaessa Hän kantaa meitä, mutta….ei koskaan hylkää!
KLIKKAA NIMEÄ KOMMENTOIDAKSESI . . .