JUMALA ON SUURI!

Nyt vihdoin maalaus on valmis. Olohuone on päivän valossa pehmeä, puuterin värinen, hieman punaiseen vivahtava. Lampun valossa jonkin verran punaisempi. Ihana rukouspaikka ryhmälleni.

Nyt aloitamme jälleen pienellä ylistyksellä ja nautimme ehtoollisen. Koska hampaattomuuteni estää gluteenittoman näkkileivän syönnin, olen tilannut ev.lut kirkon öylättejä, jotka sulavat kielellä. Ehtollismaljana on viini. En ole päässyt mehujen makuun ehtoollisessa. No, meillähän ei ole alkoholiongelmaa kenelläkään, joten viini käy hyvin.

Sitten käymmekin rukoukseen ja rukoilemme seuraavat kaksi tuntia sellaisten asioiden puolesta, jotka Pyhä Henki on meille rukouskohteeksi antanut. Lopun iltaa rukoilemme toistemme puolesta, jos on aihetta.

Toistaiseksi ei minulla ole muuta Herran työtä, koska olen liian sairas siihen. En oikein jaksa puhua vielä, sillä sydämen vajaatoiminta saa minut välillä haukkomaan henkeäni hapen puutteessa. Olen odotellut Jumalan ilmestymistä kohdallani.

Koska paljon on profetoitu sitä, että korona saapuu syksyllä uudestaan, odotan ja katson, mitä Jumala on siitä päättänyt. Jos se alkaa, se vie meidät suomalaiset nälänhätään. Tulee paljon työttömiä, kun firmat ajautuvat konkurssiin, eikä valtiomme selviä enää heistä. Lisäksi on EU:n päätähuimaavat maksut, joilla autetaan niitä valtioita, jotka itse ovat ajaneet itsensä vaikeuksiin, niinkuin mm. Kreikka ja muutamat muut valtiot. Näin EU vie rahat meiltä pois, ettemme pysty ostamaan ruokaa. Nytkin saimme avustusta 400 miljoonaa euroa, mutta maksamme miljardeja euroja. Hullun hommaa oli liittyä EU:hun.

Sak.6: kertoo, että ensin mustat hevoset (nälänhätä) lähtevät pohjoiseen maahan (Suomi) ja niiden perässä lähtevät valkoiset hevoset (herätys) ja saattavat minun (Jumalan) Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa. Me saamme herätyksen, mutta millä hinnalla! Kuinka paljon köyhiä ihmisiä kuolee nälkään ja vanhuksia pienine eläkkeineen! Eivät rikkaat kuole tai edes kärsi nälästä. Köyhät kärsivät, mutta myös monet huutavat Jumalan puoleen ja pelastuvat. Jumala pitää huolen omistaan.

Silloin me saamme nähdä leivän ihmeen! Saamme nähdä kuinka viimeinen leipäpala riittää ja riittää ja siitä voi tarjota vielä muillekin.

Kuulin kerran eräästä valko-venäläisestä saarnaajan pojasta, joka alkoi viimeisistä jauhoista leipoa muutamaa piirakkaa, sillä jauhoja oli vähän ja perhe oli iso. Saarnaaja ei ollut pitkään aikaan saanut palkkaansa, sillä seurakunta oli köyhä. Poika alkoi aamuvarhaisella leipoa ja pyysi Jumalaa illalla lopettamaan taikinan tulon, kun kaikki paikat olivat täynnä piirakoita ja taikinaa aina vain riitti ja hän oli aivan uupunut. Perhe eli niillä piirakoilla siihen asti, että saarnaaja sai palkkaa ja köyhät naapuritkin saivat heiltä piirakoita. Sellainen Jumala meillä on!

Me saamme nähdä muitakin ihmeitä. Me parannumme, kun olemme sairaita, ainakin me eläkeläiset, sillä meitä ei juurikaan enää hoideta. Kaikki odottavat, että me kuolisimme, jotta menisimme pois valtion rahoja syömästä, mutta Jumala elättää meitä niin kauan kuin käyttää meitä työssään ja ottaa meidät kotiin Jeesuksen luo, kun ei enää meitä täällä tarvitse.

Saamme nähdä kuolleitten heräävän, riivattujen vapautuvan, sokeitten saavan näkönsä, kuurojen saavan kuulonsa, rampojen lähtevän juoksemaan. Näemme ihmeitä ilman määrää. Mutta ihanin ihme on päästä Jeesuksen luokse ja nähdä Hänet kasvoista kasvoihin. Ylistys, kiitos ja kunnia, meitä odottaa ihana osa!

2 vastausta artikkeliin “JUMALA ON SUURI!”

  1. Kiitos Seija, kun jaoit tämän!
    Isän sydän sykkii siellä, missä kärsimyksien maljat täyttyvät.
    Näköalat huomiseen ovat toivontäyteiset, sillä synkkä yö vaihtuu Kristuksen kirkkauteen ja riisutut puetaan kirkkauteen!
    Ole syvästi siunattu!

Vastaa käyttäjälle Seija Lehtonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *