JA YHÄ LISÄÄ

Edelliset sairaudet eivät vielä riittäneet Jumalalle. Eräänä aamuna noustuani vuoteesta, en pystynytkään astumaan oikealla jalallani. Janna lähetti minut röntgeniin, mutta se näytti kaiken olevan kunnossa. Sitten hän lähetti minut Turkuun magneettikuvaukseen ja se paljasti reisiluuni murtuneen. Seuraavana aamuna tyttäreni kertoi tämän minulle ja käski heti lähteä traumapolille Turkuun. Siellä minut leikattiin ja reisiluuni sisään asennettiin 60 cm pitkä naula, jotta reisiluu saa rauhassa parantua. Vaikka siitä on jo kaksi kuukautta aikaa ja luu parantunut, en vieläkään pysty astumaan jalallani koko painollani. Kaipa se siitä vähitellen onnistuu ja kun pystyn kävelemään kunnolla, leikataan toinenkin jalka, sillä siellä oli jo alkua murtumisesta. Kaiken tämän aiheuttaa yksi ja sama osteoporoosilääke. Kun se useimmilla parantaa luustoa, minulla se tuhoaa. Mutta kiitän Jumalaa näistä sairauksista, sillä kaikki yhdessä vaikuttavat niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat. Room.8:28.

On ihmeellistä huomata, etten kapinoi Jumalaa vastaan. En ruikuta enkä valita. Miksi niin tekisin? Se vain pidentäisi sitä aikaa, jolloin Hän kouluttaa ja puhdistaa minua. Me olemme menossa aikaa kohden, jolloin yhä useampi onnettomuus, kulkutauti, taloudellinen katastrofi ym. vaikuttaa maailman laajuisesti. Olemme samassa tilanteessa kuin israelilaiset, kun he pyrkivät pois Egyptistä ja faarao ei päästänyt. Vitsaus toisensa jälkeen kohtasi Egyptiä. Neljäs, paarmat, ei enää koskettanut israelilaisia. Ehkä nyt käy samoin. Jumala puhdistaa ja vetää seurakuntansa luokseen ja sallii siten myös uskovien saada osansa koronasta, mutta jossain vaiheessa uskovat eivät enää joudu Jumalan vitsauksista kärsimään, sillä seurakunnassa ei enää ole kahden tien kulkijoita. Joko he ovat tehneet parannuksen tai valinneet pimeyden ja poistuneet seurakunnasta. Puhdas seurakunta on täynnä tulta ja Pyhää Henkeä. On herätyksen aika ja pakanoiden luku täyttyy vähitellen. Kun se tulee täyteen, me lähdemme Jeesuksen luokse ihaniin häihin!

3 vastausta artikkeliin “JA YHÄ LISÄÄ”

    1. Iso kiitos Seijalle olisi ilo kuulla sinusta enempikin.Kunpa itsekkin saisi uudistua pohjia myöten ja vapautua vielä tupakasta jita käryttänyt yli 50 vuotta,tahdon vapaaksi ja mikä ikinä on esteenä.Siunausta Seijalle ja toipumista.

      1. Kiitos, Marjatta! Kun sinulla on jano Herran puoleen, Hän on sen janon sisimpääsi laittanut ja kuka tietää millaisen tehtävän Jumala sinulle antaa!

Vastaa käyttäjälle Seija Lehtonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *