HEVOSET

Minä nostin jälleen silmäni ja näin, katso, oli neljät vaunut, jotka lähtivät liikkeelle kahden vuoren välistä; ja ne vuoret olivat vaskivuoria. Ensimmäisten vaunujen edessä oli punaisen ruskeat hevoset, ja toisten vaunujen edessä oli mustat hevoset, ja kolmansien vaunujen edessä oli valkeat hevoset, ja neljänsien vaunujen edessä oli täplikkäät, väkevät hevoset. Minä lausuin ja sanoin enkelille, joka puhutteli minua: ”Mitä nämä ovat, Herra?” Enkeli vastasi ja sanoi minulle: ”Ne ovat neljä taivaan tuulta, jotka lähtevät liikkeelle seisottuaan kaiken maan Herran edessä.. Ne, joitten edessä on mustat hevoset, lähtevät pohjoiseen maahan, ja valkeat lähtevät niiden jäljessä. Täplikkäät lähtevät eteläiseen maahan. Ne väkevät lähtevät, ja menevät halusta kuljeksimaan maata.” Ja hän sanoi: ”Menkää, kuljeksikaa maata.” Ja ne kuljeksikaa maata. Sitten hän huusi minut ja sanoi minulle näin: ”Katso ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun henkeni lepäämään pohjoisessa maassa.” Sak.6:1-8.

Vaski vuoret kuvaavat tuomioita. Kun tarkastelee Ilmestyskirjan kuudetta lukua, löytyy sieltä selvitys hevosille. Mustat hevoset kuvaavat nälänhätää, valkoiset hevoset herätystä. Punaisenruskeat eli tulipunaiset kuvaavat sotaa ja täplikkäät eli hallavat hevoset saattavat kuvata uskovien vainoja. Pohjoinen maa kuvaa Suomea sekä Euroopan puoleisen Venäjän pohjoisosaa.

Pohjoiseen maahan on tuleva nälänhätä ja se panee kansan polvilleen, koska sen jälkeen tulee uskovien herätys ja Suomen sekä mahdollisesti Venäjän kansan etsikkoaika. Sotaa ei Suomeen tule, jos uskovat rukoilevat sydämestänsä Suomen puolesta. Uskovien vainot tulevat jossain vaiheessa jokaiseen maahan ja monet luopuvat peloissaan uskostaan, mutta toiset pysyvät uskollisina loppuun asti.

2 vastausta artikkeliin “HEVOSET”

    1. Sitä emme tiedä, mutta nälänhädästä on puhuttu jo kauan ja kuitenkin meillä vielä on ruokaa, niin nälänhätä tulee vähitellen ja ilmeisesti poistuukin vähitellen. Joten kannattaa jo harjoitella luottamaan Jumalaan kaikissa elämän tilanteissa. Me odotamme, että se menisi pian ohi, jotta voisimme elää entisen laista elämää, mutta me emme palaa entiseen. Sen tiedän ihan varmasti. Mutta Jumalan kanssa eläen, voimme elää ihan siedettävää elämää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *