Olen ollut uskossa 38 vuotta. Olen kulkenut läpi monia taisteluita. On ollut vaikeuksia avioliitossa, lasten kanssa, sairauksia, miehen kuolema, taloudellisia vaikeuksia jne. Ne kuuluvat uskovan elämään. Mutta ensimmäisen kerran minulla on tilanne, että minulla ei ole hengellistä työtä. Se oli minulle uutta. Olen aina rakastanut yli kaiken Herran työtä ja siksi töiden loppuminen oli minulle hyvin vaikeaa.
Minun voiteluni ei enää riittänyt siihen työhön, jota tein. Ei ollut kiva lähteä Herran matkoille, kun puheenaihe viipyi ja tunsin itseni ihan tyhjäksi. Ei myöskään tuntunut mukavalta, kun en pystynytkään enää vapauttamaan ihmistä, joka sitä toivoi. Enää eivät tiedonsanani pulpunneet ihmisen sisäistä eheytymistä rukoillessa niin kuin ennen. Enää eivät tiedonsanani saaneet sairaita paranemaan. Vähä vähältä voitelu väheni ja minä ahdistuin.
Kun matkat loppuivat, satsasin sitä enemmän Asannan omiin kokouksiin. Lauluja kyllä tuli niin paljon kuin ehdin ottaa vastaan. Mutta ylistyksessäkin oli outo välinpitämättömyys. Lopulta huomasin, ettei Asanna enää voinut taloudellisista syistä jatkaa. Olimme lähettäneet CD-rahat sinne, minne ne oli luvattu eikä meillä ollut pesämunaa, josta olisimme voineet ottaa silloin, kun kolehti ei riittänyt. Niinpä lopetimme Asannan omatkin kokoukset. No, meitä alettiin kutsua lauluryhmänä joihinkin paikkoihin, mutta sekään ei tuntunut oikealta. Lopulta päätin lopettaa lauluryhmänkin.
Olin muuttanut Saloon mieheni kuoltua ja ajattelin, että sieltä se uusi työ ilmaantuu, mutta ei. Salo ei ottanut Asannaa vastaan. Olin lyöty. Kävin Jumalan kanssa keskusteluja syistä, jotka tähän tilanteeseen olivat johtaneet. Etsin syytä omasta kristillisyydestäni. Olinko käyttänyt väärin Jumalan voimaa ja ottanut kunnian itselleni? Olinko elänyt synnissä huomaamattani? Oliko Jumala minut punninnut ja köykäiseksi havainnut ja pannut lopullisesti syrjään? Ainahan sydämestä syitä löytyy, kun oikein kaivelee ja sielunvihollinen heittää lisää löylyä ahdistuksen kiukaalle ja kuiskii:” Olet epäonnistunut kristittynä!”
Vietin Jumalan kanssa aikaa ja kyselin syytä tähän tapahtumaan. Kuitenkaan vastausta ei tullut heti, vaan Jumala koetteli minua. Vähä vähältä aloin ymmärtää, että herätys on oven edessä ja tehtävät itsekullakin muuttumassa. Vanhalla voitelulla ei herätyksessä pärjätä, vaan tarvitaan enemmän. Ja Jumala haluaa antaa enemmän, paljon enemmän. Nyt oli oikea hetki viettää Jumalan edessä aikaa. Ja minä vietin. Tunnit muuttuivat päiviksi, viikoiksi, kuukausiksi jopa vuosiksi. Odotin ja odotin. Rukoilin, kuuntelin ja taas rukoilin, ylistin, palvoin ja karkeloin. Luin sanaa yhä enemmän. Oikein huuhtelin sieluani elävällä vedellä. Enää en kaivannut matkoja. Enää en kaivannut ihmeitä ja merkkejä. Aloin kaivata Jumalaa itseään yhä enemmän. Enää ei tuntunut, että seinät kaatuvat päälleni, kun viikkokaupalla en nähnyt muita ihmisiä. Jumala oli alkanut tulla minulle kaiken tarkoitukseksi. Jos jonnekin jouduin menemään, kaipasin kiihkeästi takaisin Jumalan luo. Minä olin muuttunut.
Jumala haluaa, että me kuolemme itsellemme. Meillä on aina toiveita, joita Jumala ei voi hyväksyä. Saatamme haluta armolahjoja, joiden kautta me tulemme suosituiksi. Ihmiset parveilevat ympärillämme ja suitsuttavat ylistystä. Mutta Jumala ei kunniaansa jaa. Kaikki ihmeet, mitä tapahtuu, syntyvät Hänen kauttaan. Hän ne tekee, emme me. Kun Hän näkee salaisen toiveen, joka ei Häntä miellytä, Hän irrottaa sen meistä. Minä rakastin evankelioimismatkoja. Rakastin ajaa autolla seuraavaan kohteeseen kertomaan Jeesuksesta. Rakastin ylistää omien laulujeni välityksellä Jumalaa kokousmatkoilla. Rakastin rukoilla ihmisten puolesta. Rakastin nähdä ihmisten eheytyvän, parantuvan ja vapautuvan. Rakastin sitä niin paljon, että Jumala jäi matkojen varjoon. Niinpä Jumala antoi kuoliniskun matkoille ja lopulta kaikelle Hänen työlleen, jotta Hän pääsisi sille paikalle, jolla Hänen kuuluukin olla minun sydämessäni. Voi, että se sattui! Uskovilla ystävyyssuhteet syntyvät hengellisen työn ja seurakunnan kautta. Kun työ loppui työtoverini etsivät uutta työtä, mutta minä en voinut. Asteittain ystävyys, joka on hengellisellä puolella eräänlaista me- henkeä, joka syntyy työn ja uskon tuloksena, alkoi viilentyä ja äkkiä huomasin olevani yksin. Ensin alkuun olin paniikissa, mutta Jumalan rakkaus muutti tunteeni.
Vieläkin rakastan Jumalan työtä, mutta enää se ei ole itse tarkoitus. Olen valmis lähtemään minne Jumala lähettää, mutta olen valmis myös jäämään Hänen eteensä kotiin. Olen luovuttanut oman tahtoni pois ja Hän saa päättää, mitä minä teen. Jumala on muuttanut sydämeni. En tee tätä pitkin hampain, vastahakoisesti, vaan iloiten. Aikaisemmin usein mietin, mitä itselle kuoleminen on ja miltä se tuntuu. Koko ajan me kuolemme itsellemme joissain asioissa, mutta emme aina huomaa sitä. Kun tulee asia, joka on meille tosi tärkeä, ja se otetaan meiltä pois, sen me huomaamme. Aluksi se aiheuttaa kapinaa, surua jopa vihaakin, mutta jos emme jää siihen, vaan luovutamme tunteemme Jumalalle, Hän muuttaa tunteemme ja meidät. Vain siten tulemme käyttökelpoisiksi.
Haluan kerran saada palkan siitä, että olen tehnyt Jumalan tahdon elämässäni ja tehnyt ne tehtävät, jotka Hän on minulle suunnitellut. Kaikkein suurin ja ihanin palkka on se, että pääsen Jeesuksen luo ja näen Hänet kasvoista kasvoihin.
Hei Seija
En tiedä miksi mä näin sun viestit mesessä mutta sitte luki siellä alhaalla että et ole tavoitettavissa siellä. En päässyt siis vastamaan sitä kautta. Mutta mun numero on 040 1565464 jos whatsapissa vaik kirjotetaan.