PROFETIAT

TOMMY HICKSIN NÄKY V.1961

Sain sanomani 25.kesäkuuta noin klo 2.30 aamulla Winnipegissä Kanadassa. Tuskin olin nukahtanut, kun Jumalan antama näky ilmestyi eteeni. Se tuli kolme kertaa täsmälleen samanlaisena kesäkuun 25. päivän aamuna 1961. Näky vaikutti minuun niin syvästi, että se on täysin muuttanut käsitykseni Kristuksen ruumiista ja lopun aikojen tehtävistä.

Suurenmoisin asia, minkä Kristuksen ruumis milloinkaan on saanut vastaan ottaa, on vielä edessäpäin. On hyvin vaikea saada ihmisiä käsittämään, mitä Jumala yrittää antaa kansalleen lopun aikoina.

Useita viikkoja sitten sain kirjeen eräältä afrikkalaiselta evankelistaltamme Nairobista. Mies oli vaimonsa kanssa matkalla Tanganjikaan. He olivat sekä luku- että kirjoitustaidottomia, mutta me olimme avustaneet heitä yli kahden vuoden ajan. Saapuessaan Tanganjikan alueelle he osuivat pieneen kylään, joka oli määrätty evakuoitavaksi, koska sinne oli iskenyt ruttotauti. Evankelista tapasi sattumalta itkeviä kyläläisiä ja tiedusteli heiltä itkun syytä.

He kertoivat hänelle, että heidän isänsä ja äitinsä olivat kuolleet kolme päivää aikaisemmin, ja he joutuivat lähtemään kylästä. He eivät uskaltaneet mennä majaan, vaan aikoivat jättää ruumiit sinne. Evankelista kysyi, missä ruumiit olivat. He näyttivät majan, mutta kieltäytyivät menemästä sinne hänen kanssaan, sillä he pelkäsivät.

Evankelista ja hänen vaimonsa lähtivät kävelemään pienen mökin suuntaan. ja astuivat huoneeseen, jossa vanhempien ruumiit olivat olleet jo kolme päivää. Mies ojensi yksinkertaisesti kätensä Herran Jeesuksen nimessä ja lausui vainajien nimet ja sanoi: ”Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken elämää palaamaan teidän ruumiisiinne.” Heti paikalla nämä kaksi pakanaa, jotka eivät olleet koskaan oppineet tuntemaan Jeesusta Kristusta Pelastajanaan, nousivat istumaan ja alkoivat ylistää Jumalaa. Jumalan Henki ja voima tuli noiden kahden ihmisen elämään.

Meistä saattaa tuntua oudolta ja uskomattomalta, että tämä on alkua Kristuksen ruumiin toiminnalle lopun aikoina. Jumala ottaa käyttönsä niitä, jotka ihmisten silmissä ovat arvottomia, merkityksettömiä ja tuntemattomia. Hän ottaa käyttöönsä jokaisen miehen ja jokaisen naisen ja vuodattaa heihin Pyhän Hengen voiman.

Apostolien teoista voimme lukea, että Jumala sanoi: ”Viimeisinä aikoina minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle.” Ymmärrämmekö me todella, mitä Jumala tarkoitti, sanoessaan: ”Minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle.”? Tuskin itsekään tajuan asian täyttä merkitystä. Jooelin kirjassa sanotaan lisäksi: ”Ja te, Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrassa, sillä Hän antaa teille syyssateen, vanhurskauden mukaan, vuodattaa teille syyssateen ja kevätsateen…” (Jooel:2:23). Emme saa ainoastaan sadetta, syyssadetta ja kevätsadetta, vaan näinä viimeisinä aikoina Jumala antaa omilleen kaksin kertaisen annoksen Pyhää Henkeä.

Näyn ilmestyessä eteeni unessa huomasin yhtäkkiä olevani jossain hyvin korkealla. En tiedä, missä olin, mutta katselin sieltä alas maan päälle. Yhtäkkiä näin koko maapallon.

Näin edessäni jokaisen kansan, jokaisen rodun ja jokaisen kielen niin idässä kuin lännessä, niin pohjoisessa kuin etelässä. Tunnistin jokaisen maan ja monia kaupunkeja, joissa olin käynyt. Melkein vapisin pelosta katsellessani suurta näkyä. Sinä hetkenä, kun maapallo tuli näkyviin, alkoi salamoida ja kuulua ukkosen jyrinää.

Salamoiden leimahdellessa joka puolella maapalloa katseeni siirtyi pohjoiseen. Yhtäkkiä näin suuren jättiläisen näköisen hahmon. En voinut lakata tuijottamasta sitä. Näky saattoi minut melkein ymmälle. Jättiläinen oli suunnattoman suuri. Sen jalat näyttivät ulottuvan pohjoisnavalle ja sen pää etelänavalle asti. Sen käsivarret ojentuivat valtamereltä toiselle. Aluksi en edes käsittänyt, näinkö edessäni vuoren vai jättiläisen. Näin, että sen pää kamppaili elämästä. Se halusi elää, mutta sen ruumis oli kauttaaltaan jätteiden peitossa. Toisinaan tämä suuri jättiläinen liikutti ruumistaan, ikään kuin se aikoisi nousta seisomaan. Ja kun se nousi, tuhannet pikku oliot näyttivät juoksevan pakoon. Inhottavat oliot juoksivat pois, mutta palasivat heti, kun jättiläinen taas rauhoittui.

Yhtäkkiä suuri jättiläinen nosti ensin toisen, sitten toisen kätensä kohti taivasta. Samassa hetkessä oliot näyttivät lähtevän pakoon tuhat päisinä joukkoina ja pian ne hävisivät yön pimeyteen.

Hyvin hitaasti jättiläinen alkoi nousta., ja kun se nousi, sen pää ja kädet katosivat pilviin. Noustessaan seisomaan se näytti ravistelevan pois kaiken sitä peittäneen lian ja töryn ja se kohotti kätensä kohti taivasta ikään kuin ylistäen Herraa. Sen kädet ulottuivat pilviin asti.

Yhtäkkiä kaikki pilvet muuttuivat hopeanhohtoisiksi, kauneimmaksi hopeaksi, mitä olen koskaan nähnyt. Se, mitä näin, oli niin valtavaa, että minä en voinut alkuunkaan ymmärtää sen merkitystä. Näky vaikutti minuun niin syvästi, että huusin Herraa sanoen: ”Oi, Herra, mitä tämä tarkoittaa?” Tiesin olevani hengessä ja saatoin aistia Herran läsnäolon unessa.

Hopeisista pilvistä alkoi yllättäen putoilla isoja nestemäisiä valopisaroita jättiläisen päälle. Hyvin hitaasti alkoi jättiläinen sulaa ja painua maahan. Se muuttui sulaksi aineeksi, joka peitti koko maan pinnan.. Nestemäiset valopisarat tulvivat maahan. Näin kuinka jättiläinen näytti sulavan, mutta äkkiä se muuttuikin miljooniksi ihmisiksi maan päällä. Näin kuinka ihmisiä nousi seisomaan joka puolella maailmaa! He kohottivat kätensä ja ylistivät Herraa.

Juuri sillä hetkellä kuului taivaasta valtava ukkosen jyrähdys. Käänsin katseeni kohti taivasta ja näin hohtavan valkoisiin vaatteisiin puetun olennon. En ollut eläissäni nähnyt mitään niin häikäisevää. En erottanut kasvoja, mutta jotenkin tiesin, että se oli Herra Jeesus Kristus. Hän ojensi kätensä kohti ihmisiä – miehiä ja naisia – eri puolilla maailmaa. Kun Hän osoitti heitä, nestemäistä valoa näytti virtaavan Hänen käsistään heihin. Valtava Jumalan voitelu lankesi näiden ihmisten päälle, ja he lähtivät liikkeelle Herran nimessä.

En tiedä, kuinka kauan katselin tätä. Tuntui, että se jatkui päiviä, viikkoja ja kuukausia. Näin Kristuksen käden ojennettuna. Mutta oli murheellista nähdä, kuinka monet ihmiset kieltäytyivät vastaanottamasta Jumalan voitelua ja Jumalan kutsua. Heidän joukossaan oli miehiä ja naisia, jotka minä tunsin ja joiden uskoin vastaavan Jumalan kutsuun. Mutta kun Jeesus ojensi kätensä heitä kohti, he yksinkertaisesti painoivat päänsä alas ja alkoivat perääntyä. Jokainen heistä katosi pimeyteen, joka näytti nielaisevan heitä kaikkialla.

Näkemäni saattoi minut ymmälle. Mutta niitä, jotka vastaanottivat voitelun, oli satoja tuhansia joka puolella maailmaa; Afrikassa, Englannissa, Neuvostoliitossa, Kiinassa ja Amerikassa. Näin, kuinka nämä Jumalan voitelemat ihmiset lähtivät liikkeelle. Heidän joukossaan oli ojankaivajia, pyykkäreitä, rikkaita ja köyhiä. Näin halvaantuneita, näkönsä tai kuulonsa menettäneitä ihmisiä. Mutta kun Herra ojensi kätensä ja he vastaanottivat voitelun, niin he parantuivat ja lähtivät vuorostaan liikkeelle!

Kaikkein ihmeellisintä oli, että kun nuo ihmiset ojensivat kätensä samalla tavalla kuin Herra, heillä näytti käsissään olevan samaa nestemäistä tulta. Ojentaessaan kätensä he sanoivat: ”Minä sanon: tule terveeksi.”

Seurasin edelleen tätä valtavaa lopun ajan toimintaa, mutta en täysin ymmärtänyt sen merkitystä. Niinpä katsoin Herraan ja sanoin: ”Mitä tämä tarkoittaa?” Hän vastasi: ”Tällaista minä teen viimeisinä aikoina. Minä korjaan kaiken sen, mitä erilaiset tuholaistoukat ovat turmelleet. Minun kansani lähtee liikkeelle lopun aikoina. Mahtavan armeijan tavoin he pyyhkäisevät yli koko maan piirin.”

Koska seurasin tapahtumia jostain hyvin korkealta, saatoin nähdä koko maailman. Näin ihmisten kulkevan ristiin rastiin joka puolella maapalloa. Jumalan Henki saattoi hetkessä siirtää jonkun afrikkalaisen Neuvostoliittoon, Kiinaan tai Amerikkaan tai johonkin muuhun paikkaan ja päinvastoin.

Nämä ihmiset menivät kaikkialle maailmaan. He selviytyivät niin tulesta, rutosta kuin nälänhädästä. Ei tuli, ei vainot eikä mikään muu pystynyt estämään heidän etenemistään.

Räyhäävät väkijoukot uhkailivat heitä miekoin ja pyssyin, mutta Jeesuksen tavoin he menivät pois väkijoukkojen keskitse eikä heitä voitu löytää.  He menivät eteenpäin Herran nimessä ja kaikkialla he ojensivat kätensä niin, että sairaat parantuivat ja sokeat saivat näkönsä. He eivät rukoilleet pitkiä rukouksia, ja kun olin kerrannut näyn mielessäni ja ajatellut sitä monta kertaa, tajusin, etten ollut nähnyt yhtään kirkkoa enkä kuullut puhuttavan yhdestäkään kirkkokunnasta. Nämä ihmiset olivat liikkeellä Herran Sebaotin nimessä. Halleluja!

Tämä lopun ajan armeija marssi eteenpäin tehden kaikessa Kristuksen tekoja, palvellen suuria kansan joukkoja kaikkialla maailmassa. Kymmenet tuhannet, jopa miljoonat vastaanottivat Herran Jeesuksen Kristuksen, kun nämä ihmiset astuivat esiin ja julistivat sanomaa tulevasta Jumalan valtakunnasta tänä lopun aikana. Se oli todella suurenmoista, mutta silti oli niitä, joka asettuivat vastarintaan, suuttuivat ja yrittivät hyökätä sanoman julistajien kimppuun.

Jumala tulee ennen näkemättömällä tavalla osoittamaan voimansa näinä viimeisinä aikoina. Nämä miehet ja naiset tulevat kaikista yhteiskuntaluokista oppiarvoihin katsomatta. Seurasin näiden työntekijöiden toimintaa ja huomasin, että jos joku väsyi kesken ja kaatui, toinen tuli nostamaan hänet pystyyn. Ei ollut ”suurta minää” eikä ”pientä minää”, vaan kaikki vuoret alennettiin ja laaksot täytettiin, ja näillä ihmisillä näytti olevan yksi yhteinen asia – heistä virtasi jumalallinen rakkaus, kun he tekivät työtä yhdessä ja elivät yhdessä. Se oli ihaninta, mitä olen koskaan nähnyt. Jeesus Kristus oli heidän elämänsä ainoa sisältö. He jatkoivat työtään, ja minusta tuntui,  että seisoin katselemassa tätä näkyä päiväkausia. Itkin ja nauroin vuoron perään. Oli niin ihmeellistä nähdä ilosanoman leviävän kaikkialle maailmaan näinä viimeisinä aikoina.

Seurasin näkyä taivaasta käsin, ja ajoittain nestemäistä valoa suorastaan tulvi suurten seurakuntien päälle. Ihmiset nostivat kätensä ja ylistivät Jumalaa tunnista toiseen, kun Pyhä Henki laskeutui heidän päälleen. Jumala sanoi: ”Minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle.” Olin todistamassa tämän lupauksen täyttymistä. Ja kaikki, jotka vastaanottivat tämän voiman ja Jumalan voitelun, saivat kokea Jumalan ihmeitä loppumattomiin.

Me kyllä olemme puhuneet ihmeistä, merkeistä ja tunnusteoista, mutta minä en voinut olla itkemättä, kun tänä aamuna kello neljältä taas luin afrikkalaiselta evankelistalta saamani kirjeen. Tämä on vasta alkua sille, kuinka joku ’mitätön, tuntematon ihminen’ menee ja ojentaa kätensä ja sanoo: ”Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken elämää palaamaan sinun ruumiiseesi.” menin polvilleni ja aloin taas rukoilla. Sanoi: ”Herra, minä tiedän, että kaikki tämä tapahtuu, ja minä uskon, että se tapahtuu pian.”

Mutta kun nämä ihmiset kulkivat eri puolella maailmaa, heitä alettiin vainota. Yhtäkkiä kuului toinen voimakas ukkosen jyrähdys, joka tuntui kaikuvan ympäri maailmaa ja kuulin jälleen äänen, joka sanoi: ”Tämä on minun kansani. Tämä on minun rakas morsiameni.” Äänen vielä puhuessa minä loin katseeni maahan ja näin järvet ja vuoret. Haudat aukenivat ja kaikkialla maailmassa kaikkien aikojen pyhät nousivat haudoistaan: heidän noustessaan Jumalan valtakunnan julistajat alkoivat äkkiä kerääntyä joka suunnasta, idästä, lännestä, pohjoisesta ja etelästä ja he alkoivat taas muodostaa jättiläismäistä ruumista. Kristuksessa kuolleet näyttivät nousevan ensin. Pystyin tuskin käsittämään näkemääni. Se oli niin ihmeellistä. Se ylitti villeimmätkin kuvitelmani.

Ruumis muodostui jälleen valtavan jättiläisen kaltaiseksi, mutta tällä kerralla se oli erilainen. Se oli puettu hohtavan valkoisiin vaatteisiin, joissa ei ollut tahraa eikä ryppyä. Kaiken ikäiset ihmiset näyttivät liittyvän tähän ruumiiseen. Etsiessään lopullista muotoaan ruumis yleni hitaasti taivasta kohti, ja äkkiä Herra Jeesus ilmestyi ylhäältä ja asettui ruumiin pääksi. Minä kuulin taas ukkosen jyrähdyksen, joka sanoi: ”Tämä on minun rakas morsiameni, jota minä olen odottanut. Hän on tullut tulen läpi vahingoittumattomana. Häntä minä olen rakastanut maailman alusta asti.”

Viljami Vuolteen profetia v.1924

Vuonna 1950 tapahtui, että Kalajoki-nimisen sanomalehden toimittaja löysi tämän vanhan ennustuksen vanhoja Kalajoki-lehden numeroita tutkiessaan. Hän totesi Viljamin ennustuksen pitäneen paikkansa tähän asti ja julkaisi sitten ennustuksen omassa lehdessään.

Profetian sisältö: Lehtiartikkelissaan toimittaja kertoi, että tämä körttiukko ennusti merkillisiä asioita. Jo viidentoista vuoden kuluttua Suomi joutuisi venäläisten hyökkäyksen kohteeksi. Tämä sota kestää monta vuota, joskin välillä on lyhyt rauhan kausi. Vasta silloin on sodan loppu on lähellä, kun Torniossa noustaan maihin. Sitä ennen hävitetään Rovaniemi niin, ettei jää kiveä kiven päälle ja sama kohtalo odottaa monia muita Lapin paikkakuntia. Seuraa rauhan aika, jolloin nopeassa tahdissa jälleenrakennetaan sodan aiheuttamat tuhot.

Mutta uusi sota puhkeaa vielä tämän sukupolven eläessä. Se alkaa Israelista ja Egyptistä ja se vetää syövereihinsä koko maapallon. Se on monin verroin tuhoisampi kuin sitä edeltänyt sota ja se aiheuttaa kaikille kansoille suuria kärsimyksiä. Tämä sota on kauhea, mutta se ei kestä kauan. Sen loppu on lähellä, kun joukot nousevat Porin seutuvilla maihin. Siellä käydään ankaria taisteluja ja pellonojatkin täyttyvät kaatuneitten verestä. Kukaan ei selviydy voittajana tulevasta sodasta. Sen aikana käytetään jotain uutta tuhoasetta, joka tekee hirvittävää jälkeä. Brittein saaret vajoavat miltei kokonaan mereen ja sama kohtalo on puolen Italian osana. Venäjä elää silloin mahtinsa suuria päiviä. Sitä ei kukaan pysty voittamaan. Räjähdys tapahtuu kuitenkin sisältä päin. Myös Yhdysvalloissa tapahtuu suuria muutoksia. Tämä tuho ja hävitys on välttämätön, jotta Jumalan viha lauhtuisi ja olisi edellytykset ihmiskunnan onnellisen elämän jatkumiselle.

Seuraava rauhan kausi onkin onnekkain, mitä koskaan on koettu. Kansat unohtavat hävityksen jälkeen vihamielisyytensä, elävät keskenään sovussa ja saattavat pian maapallon entistä ehompaan kukoistukseen. Silloin otetaan käyttöön ihmeellinen sähkö. Tulitikkulaatikon kokoinen, mitätön ainemäärä pystyy lämmittämään ja antamaan voimaa  kokonaisille kaupungeille. ja suurimmaksi osaksi sen ansiota on, että ihminen voi vihdoinkin tuntea olevansa onnellinen.

Vuolteen silmien eteen tuotiin Suomen kartta. Se oli ikäänkuin pöydällä, jossa oli mullikka teurastusta varten. Kaksi teurastajaa aloitti työnsä ja paloitteli mullikan. Lihat asetettiin kahteen eri  kasaan. Toiseen laitettiin syötäväksi kelpaavat, hyvät lihat ja toiseen huonot, jätteet ja sisälmykset. Sen jälkeen Suomeen tuli kaksi henkilöä ulkomailta, ja poistuessaan Suomesta peräjälkeen nämä vieraat veivät mukanaan syötäväksi kelpaavat lihat ja jättivät jäljelle vain arvottomat jätteet.

William Boothin profetia lopun ajoista

 

Noina aikoina politiikka ei tunne eikä tunnusta Jumalaa. Koko läntisen maailman valtiopolitiikka on sellaista, että hallinnon eri tasoilla ei enää pelätä Jumalaa. Eurooppaa hallitsee uusi poliittisten johtajien sukupolvi, joka ei pienimmässäkään määrin ota päätöksissään huomioon Jumalaa.

Tulee päivä, jolloin tapahtuu suuri irrottautuminen siitä, mitä Raamattu nimittää täyden totuuden evankeliumiksi. Silloin Raamatun profetian mukaisesti saarnataan korvasyyhyyn. Kuulijat määräävät, mitä saarnatuoleissa julistetaan: ’Puhukaa lempeitä, makeita sanoja. Puhukaa taivaasta, jättäkää meidät vapaiksi, jotta emme joutuisi rasittumaan, kun saarnaatte helvetistä.

Tuolloin kristikunta on täynnä anteeksiantamusta ilman parannuksen tekemistä. Kristikunnasta katoaa se Raamatun oppi, että anteeksisaamista ei voi olla ilman parannuksen tekoa synnistä.

Päivinä ennen Jeesuksen tuloa monet ovat täynnä pelastuksen iloa, vaikka eivät ole uudestisyntyneet ylhäältä.

Noina aikoina tulee olemaan paljon uskontoa ilman Pyhää Henkeä.

Kristus ei ole siellä, missä veri ja tuli eivät ole voimassa – kieltäkää noista sanoista toinen, ja teillä on kristillisyyden muodot, mutta teillä ei ole Kristusta.

Niilo Yli-Vainion Näky 1956

1. Näin suunnilleen hehtaarin kokoisen viljavainion. Seisoin sen reunassa. Minulla oli halu ruveta sitä leikkaamaan, mutta vainio oli vihreä. Kuva katosi niin kuin filmi katoaa.

2. Sitten ilmestyi sama vainio taas. Nyt se näytti kypsältä, mutta kun katsoin sitä, siinä oli ohdakkeita ja juolaa. Taaskin minulla oli tunne, että pitäisi ruveta leikkaamaan. Mutta tämäkin kuva katosi.

3. Sitten tuli kolmas kerta. Pelto oli muuttunut kullankeltaiseksi. Sellaiseksi kuin pellon pitää leikkuuaikana olla. Taas kuva katosi…

4. …ja tuli sitten neljännen kerran. Tuuli nousi, idästä, toi synkkiä pilviä, isoja lonkoja, ne laskeutuivat alaspäin. Minulle tuli tunne, että tulossa on hirmumyrsky.

Juuri silloin lähtivät vanhanaikaiset vankkurit liikkeelle. Tuli miehiä, jotka nostivat hirmuisella kiireellä lyhteitä vankkureille, leikattua viljaa, pilvien alla, tuulessa, mustien pilvien alla. Siihen päättyi näky.

ARKKIPIISPA GUSTAV JOHANSSONIN ENKELI-ILMESTYS V.1920

Arkkipiispa Gustav Johanssonin (1844-1930) enkeli-ilmestys Turun Tuomiokirkossa. Eräänä pimeänä iltana vuonna 1920 Gustav Johansson oli iltakävelyllä. Hän käveli tuomiokirkon ohi ja havaitsi sen kirkkaasti valaistuna. Uteliaana hän meni katsomaan sisälle, mikä tilaisuus oli vielä näin myöhään. Kun hän saapui sisään, niin kirkon alttarin edessä, keskikäytävällä, seisoi valtavan suuri, kirkas enkeli paljastettu miekka kädessään. Jumalan lähettämä enkeli ilmoitti, että Suomea kohtaa kolme kovaa tuomiota:
”Ensiksi miekan kärki kastuu, toiseksi miekka menee puoliväliin ja kolmanneksi miekka menee kahvaa myöten.
Kansasi tulee kokemaan kolme tällaisen miekan iskua ja näkemään kolme suurta sotaa, jolloin miekka isketään Suomeen.
Yksi isku on jo tullut, mutta kaksi on vielä tulematta. Suomi tulee kestämään nämä kaksi miekan iskua, mutta kolmas on uppoava syvälle kahvaa myöten, ellei kristityt palaa takaisin Raamattuun ja täyty Pyhällä Hengellä sekä tee parannusta kaikesta, missä parannusta voi löytyä.”

Seijan näky Suomen herätyksestä v. 2005

Näin v. 2005 näyn, jossa oli Suomen kartta. Koko Suomi oli musta. Sitten sinne tänne syttyi pieniä valopisteitä ja lopulta niitä oli satoja. Vähitellen nämä pienet valopisteet alkoivat laajeta ympäristöön yhdistyen lopulta Suomen kartan muotoiseksi valolevyksi. Tässä vaiheessa alkoi Suomesta liikkua ohuita valolankoja kohti muita maita eri puolella maailmaa. Suomeen tulisi herätys, joka alkaisi ensin muutamista tulella täytetystä uskovista, jotka levittävät Jumalan tulta ympärilleen, kunnes koko Suomi on tulessa. Silloin  lähettää Jumala tulen kantajia levittämään herätystä sinne, missä sitä ei vielä ole. On viimeisen sadonkorjuun aika.

Norjalaisen naisen näky vuodelta 1968!

90-vuotias norjalaisnainen sai näyn vuonna 1968 ja sen kirjasi ylös Emanuel Minos, mutta harkinnan jälkeen hän ei pitänyt soveliaana julkaista näkyä sen radikaalin sisällön vuoksi.

Olosuhteet olivat aivan erilaiset siihen aikaan ja siksi asia unohtui 25 vuodeksi. Emanuel Minos löysi kellastuneen paperin, johon oli ottanut ylös näyn ja pelästyi lukiessaan mitä nainen oli nähnyt.

Tässä 90-vuotiaan naisen näky vuodelta 1968:

”Minä sain nähdä maailman karttana. Minä näin Euroopan – maasta maahan. Näin Skandinavian ja Norjan. Minä näin asioita, joita tulee tapahtumaan juuri ennen Jeesuksen paluuta, juuri ennen kuin suuri onnettomuus purkautuu ihmisten päälle.

Onnettomuus, jonka vertaista emme koskaan ole kokeneet ja nähneet.

Aivan ennen Jeesuksen paluuta ja koettelemusten alkua koemme liennytyksen ajan, jollaista ei koskaan ennen ole ollut.

Tulee rauha ja tämä rauha kestää pitkään. Tänä rauhanaikana tapahtuu sotavarustusten supistamista monissa maissa, myös Norjassa.

Kolmas maailmansota syttyy tavalla, jota kukaan ei ole odottanut ja odottamattomalta suunnalta, ja me olemme yhtä valmistautumattomia kuin olimme 9. huhtikuuta 1940.

Minä näin kristittyjen keskuuteen tulevan vertaansa vailla olevan välinpitämättömyyden, lankeemuksen tosi ja elävästä kristillisyydestä.

Aikana ennen Jeesuksen paluuta kristityt eivät tule olemaan avoimia tutkistelevalle julistukselle.

He eivät tule kuuntelemaan synnistä ja armosta, laista ja evankeliumista, katumuksesta ja parannuksesta.

Tilalle tulee toista laatua oleva julistus, jonkinlainen onnellisuutta tavoitteleva kristillisyys. Pitää menestyä ja päästä eteenpäin. Kyseessä ovat aineelliset asiat tavalla, mitä Jumala ei koskaan ole luvannut.

Kirkot, vapaakirkot ja rukoushuoneet tyhjenevät yhä enemmän. Ristin ottamisen ja Jeesuksen seuraamisen julistuksen sijalle tulee viihde, taide ja kulttuuri sinne, missä pitäisi olla herätys, hätä ja parannuskokouksia.

Tämä tulee tapahtumaan suuressa määrin juuri ennen Jeesuksen toista tulemista ja onnettomuus murtautuu päällemme.

Norjaa kohtaa vertaansa vailla oleva moraalin hajoaminen. Ihmiset tulevat elämään niin kuin naimisissa olevat olematta naimisissa. Yhteen muuttaminen ennen avioliittoa lisääntyy suuressa määrin.

Tämä tapa tulee hiipimään kristillisiin seurakuntiin ja tätä ei vastusteta aktiivisesti. Myös synti luontoa vastaan suvaitaan.

Aivan ennen Jeesuksen paluuta näytetään TV-ohjelmia, joita emme ole koskaan ennen nähneet. TV tulee täyttymään niin hirvittävästä väkivallasta, että se opettaa kansaa murhaamaan ja tekemään lopun toisistaan. Kaduilla kävelemisestä tulee turvatonta.

Kansa tulee omaksumaan sen, mitä he näkevät, eikä silloin tule olemaan vain yhtä vaihtoehtoa televisiossa, vaan tarjonta tulee olemaan laaja. Televisio tulee toimimaan juuri niin kuin radio. Voimme ruuvata ohjelmasta ohjelmaan, jotka tulevat olemaan täynnä väkivaltaa, ja kansa pitää tätä viihteenään. Pahimmat ajateltavat murha- ja väkivaltakäsikirjoitukset lavastetaan näytettäväksi ja tämä leviää yhteiskuntaan.

Sukupuoliyhdyntäkohtauksia tullaan näyttämään. Kaikista intiimimmät asiat, jotka kuuluvat avioliittoon, näytetään ruudussa. Tämä tulee tapahtumaan ja sinä tulet näkemään sen toteutumisen.

Ne lait, jotka meillä nyt on, tullaan rikkomaan ja kaikista epäsiveellisintä tullaan näyttämään silmiemme edessä.

Kansaa köyhistä maista virtaa Eurooppaan. He tulevat myös Skandinaviaan ja Norjaan. Kansa ei pidä siitä, että he ovat täällä ja tulevat olemaan kovia heitä kohtaan. Heitä tullaan kohtelemaan yhä enemmän kuin juutalaisia ennen sotaa. Silloin meidän syntimme mitta on täyttynyt.

CHARLES S. PRICEN PROFETIA V.1946

Vuonna 1946 eli 70 vuotta sitten, juuri ennen kuolemaansa, pastori Charles S. Price (s.1887- k.1947) sai profetian lopunajan herätyksestä ja sitä edeltävästä eksytyksestä.

Aikakauden suurin herätys on nyt valmistumassa, mutta olkaa varuillanne.
On nousemassa myös toinen liike, joukko parantajasaarnaajia, jotka tulevat ilmoittamaan asioitaan. Sisukkaasti ja voimakkaasti nämä tulevat julistamaan oppejaan ja yksityisiä tulkintojaan.

He tulevat väittämään saaneensa erityisen voiman (voitelun), joka lähtee heidän ruumiistaan ja käsistään, että he ovat Jumalan erityisesti valitsemia ja että enkelit ovat ilmestyneet heille. Heidän hyväuskoiset seuraajansa sijoittavat epäröimättä kunnian kruunuja heidän päänsä päälle ja sillä tavoin kunnioittavat ihmisiä ja väheksyvät Kristusta.

Tämä väärä liike käy Jumalan totisen herätyksen edellä ja tekee niin suurta vahinkoa, että sitä on melkein mahdoton korjata.
Tämä on vahingoittava Jumalan rakkaitten lasten uskoa, sillä nämä saarnaajat käyttävät Herramme Jeesuksen pyhää nimeä tavaramerkkinä, jotta saisivat voittoa itselle!
Eilen me lauloimme ’siunauksen sateista’, mutta nyt me odotamme ’tulvaa’. Se tulee eikä kukaan voi pysähdyttää sitä.

Jokaisen ihmeellisen Hengen vuodatuksen tavoin ei tämäkään tuleva ihmeellinen herätys ole oleva minkään vakiintuneen järjestön tai kirkkokunnan aikaansaannosta. Vakiintuneet kirkkokunnat voivat kyllä saada kokea sitä ja iloita siitä, mitä tapahtuu, sekä päästä mukaan puhtaaseen virtaan.

Te olette ajatelleet, että olette saaneet olla mukana ihmeellisissä parantumiskokouksissa? Ehkä olette myös ylistäneet Herraa näistä, mutta odottakaahan hetkinen. Selitän teille, että Jumala on tekevä suurempia huomenna, kuin koskaan aikaisemmin.

Ensin tulee aika, jolloin lihalliset saarnaajat käyttävät parantumiskokouksia voiton tähden. Tämä ’herätys’ on vain kopio siitä aidosta, jonka Jumala on lähettävä.
Mutta odottakaahan hetkinen – sitten tulee se aito, hengellinen tulva, jota kukaan ei voi tukkia.
Silloin Jumala on tekevä suurempia ihmeitä, kuin koskaan aikaisemmin.”
”Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama.”

– Kolossalaiskirje 2:18
”Ja monet tulevat seuraaman heidän tuhoisia teitään; jonka tähden totuuden tiestä tullaan puhumaan pahaa. Ja ahneudessaan he tulevat tekaistuilla sanoillaan tekemään teistä kauppatavaraa.”
– 2. Pietari 2:2-3 (KJV mukaan)
”Ja te, Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrassa, teidän Jumalassanne, sillä hän antaa teille syyssateen, vanhurskauden mukaan, vuodattaa teille sateen, syyssateen ja kevätsateen, niin kuin entisaikaan.”                                                           Jooel. 2:23

Maurice Sklarin profetia lokakuussa 2016

Rakkaat ystävät,

Rosh hashanan, heprealaisen uudenvuoden aattona (pari viikkoa sitten, su 2.10.) puolenyön aikaan minulle tuli Herran sana:

”Varoita Amerikkaa ja kansakuntia! Varoita luopunutta, kompromisseja tekevää seurakuntaa siitä, että tuomiot tulevat pian!

Seurakuntaa tulevat kohtaamaan suuret vainot. Antikristuksen henki ja sen ote kansoista vahvistuu päivä päivältä ja kohta koittaa Saatanan hetki pettää kansakunnat. Antikristuksen henki vastustaa ankarasti Minun voiteluani, joka virtaa Minun ruumiissani, morsiamessani, uskollisissa pojissani ja tyttärissäni, jotka vielä saavat täyden voiton.

Todelliset uskovat erotellaan vääristä, kuten akanat erotellaan jyvistä puimatantereella.

Valtavat joukot pelastuvat vielä ratkaisunlaaksossa. Teiltä riistetään yhtäkkiä oikeudet ja vapaudet, joita nyt itsekkäästi pidätte itsestäänselvyyksinä. Nyt todellinen valinnanmahdollisuus on vain herätyksen tai tuomion välillä. Ohi on sellaisen armon aika, joka sallii synnissä elämisen ja kompromissit ilman seurauksia. Tuomio alkaa Herran huoneesta kuten on kirjoitettu. Sen jälkeen asetan Israelin ennalleen koko maailman nähden ja tuomitsen kansat pyhässä vihassani kuten profeettani ovat selvästi ennustaneet Raamatussa.

Henkinen ja uskonnollinen epäjumalanpalvonta vyöryy moninkertaiseksi ja pettää monet, kun tuomioni päivä lähenee. Elätte profeetallista keskiyön hetkeä. Juoskaa Jumalan luo, ja tehkää parannus pahuudestanne armoistuimeni luona, kun vielä on aikaa. Kun ovet suljetaan ja vaivanaika alkaa, mitä aiotte silloin tehdä? Oi kansani, pyytäkää minulta kaksinkertaista öljyannosta lamppuihinne. Tulen hyvin pian hakemaan voittoisan morsiameni tästä pahasta maailmasta, ja noudan teidät kotiin olemaan luonani ikuisesti, aivan kuten olen luvannut! Pysykää erottautuneina minulle. Pysykää uskollisina loppuun asti, ja saatte kunnian kruunun, joka ei himmene.”

”Nykyisen taloudellisen järjestelmän juuret ovat babylonialaiset ja järjestelmä kaatuu pian, koska se ei kestä hallitsematonta massiivista maailmanlaajuista velkataakkaa. Siten valmistuu tie niin kutsutulle ”Uudelle maailmanjärjestykselle”. Tämä hengellinen, poliittinen ja taloudellinen järjestelmä ei nimestään huolimatta ole uusi – se vie ihmiskunnan antikristuksen orjuuteen, ja jokaisen on palvottava antikristusta säilyttääkseen henkensä.

”Oi kansani, kuulkaa varoituksiani! Aika on tullut!”

”Olkoon aarteenne ikuisissa asioissa. Silloin sydämenne on turvassa ja voitte paeta tulevaa vihaa. Älkää rakastako nykyistä maailmaa ja sen asioita. Kiinnittäkää mielenne taivaallisiin, jotka kestävät ikuisesti. Niitä ei voi kukaan teiltä viedä.”

”Avoin sota Israelia vastaan puhkeaa pian, ja valtava määrä ihmisiä kuolee ympäröivissä arabivaltioissa. Damasko tuhoutuu täysin, eikä sitä koskaan enää rakenneta, kuten olen ilmoittanut Jesajan kirjan 17. luvussa.”

” Tein liiton toisessa maailmansodassa taistelleiden kanssa, ja lupasin antaa Euroopan ja Amerikan kansoille 70 vuoden rauhan ja menestyksen ajan NATON suojassa, koska nämä kansat pysäyttivät Natsi-Saksan ja edesauttoivat Israelin valtion syntymää.

70 vuoden aika on ohi.

”Tämä paha sukupolvi on unohtanut Minut. Palvotte demoneja ja paholaisia ettekä Minua. Olette kääntäneet uhmaten selkänne Minulle. Rauhan siunaus väistyy pian! Psalmi 83 ja Obadjan kirja toteutuvat kirjaimellisesti. Samoin sen jälkeen Hesekielin luvut 38 ja 39. Minä nöyryytän myös Iranin, Venäjän ja niiden liittolaiset, kun ne jälleen yrittävät tuhota Minun kansani.”

”Tuhoan varmasti sotaisat islamistihallitukset, jotka terrorisoivat Lähi-itää ja monia kansoja. Israel on houkutuslintuni, jolla vedän kansat ansaan. Nousen ja taistelen kuten soturi puolustaakseni liittoani, jonka tein Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Kuten te olette tehneet Israelille, niin Minä varmasti teen teille”.

Te Israelin ikuiset viholliset – kuulkaa Herran sana! Teidät lyödään! Te kaadutte ja tuhoudutte koko maailman silmien edessä ettekä enää koskaan nouse! Silloin kaikki tietävät että minä olen Korkein Jumala, Minä Olen Pyhä Jumala – Israelin Pyhä, kuten sanassani on selvästi kirjoitettu. Jo alusta alkaen olen ilmoittanut, mitä lopussa tapahtuu. Kaikki käy toteen juuri niin kuin on kirjoitettu!”

”Kokoan kansakunnat Jisreelin laaksoon, jota myös Harmageddoniksi kutsutaan, ja tuomitsen teidät siellä”.

Tuhoan suuni miekalla kaikki, jotka vihaavat Minua, Minun kansaani tai Minun maatani, kun palaan perustamaan kuningaskuntani maan päälle. Se ei ole satua tai uskonnollinen myytti. Kaikki tapahtuu kirjaimellisesti teidän silmienne nähden. Mikään ei voi estää näitä tapahtumasta hyvin pian!”

”OI MAA, MAA, MAA – KUULE HERRAN SANA!”

Jeshua Messias

Maurice Sklar
Maurice Sklar Ministries
www.mauricesklar.com 

Judah Ben Samuelin ennustus v.1217

Esipuhe:  Ilman Jumalaa täysin käsittämätön ennustus v.1217. Mooseksen lain mukainen riemuvuosijakso Raamatussa on  50v. Silloin mm. köyhtyneet ja maansa menettäneet saivat palata perintömailleen takaisin. Velat nollattiin ja samoin kaikki orjat tuli päästää vapaaksi. Ihmeellistä, että Jumala toimii vieläkin, tänä päivänä tämän määrittämänsä jaksotuksen mukaisesti ja toteuttaa ennustuksiaan 50 vuoden rytmillä, aivan Messiaanisen ajan alkuun saakka. Tämän näemme alla olevasta, erittäin merkittävästä ennustuksesta, jonka antoi juutalainen Rabbi Judah Ben Samuel v.1217. Hän johdattaa ennustuksillaan meidät aivan vuoteen 2017 saakka, jolloin hän sanoo Messiaanisen ajan alkavan. — Omien laskelmieni  mukaan Hoosean kirjan pohjalta, olemme siirtyneet 1000v.- päivissä ’kolmanteen’ päivään, josta Herra on luvannut Israelille: Hoos. 6: 1 ”Tulkaa, palatkaamme Herran tykö, sillä hän on raadellut meitä, ja parantaa meidät, hän on lyönyt meitä, ja sitoo meidät. 2 Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää, ja me saamme elää hänen edessänsä.” — Se muuten tapahtuu, sillä Herra ei valhettele.

Kaikki melske mikä täyttää maailman tänä päivänä: sodan uhka, maanjäristykset, tulivuoren purkaukset, veden paisumukset, tsunamit, pyörremyrskyt, epidemiat, nälän hädät, ihmisten keskuudessa lisääntyvä rakkaudettomuus, maailman kasvava viha Israelia kohtaan, kaikki tämä viittaa vain yhteen suuntaan, että lopun ajat ovat jo käsillä.
Etelä-Afrikkalainen pastori, F.M. Riley, on lähettänyt maailmalle profeetallisen viestin. Tässä muutama rivi hänen kirjoituksestaan Samuel Korhosen kääntämänä:

Vuonna 1217 juutalainen Rabbi Judah Ben Samuel profetoi että Turkin ottomaanit tulisivat hallitsemaan Jerusalemin Pyhää kaupunkia kahdeksan riemuvuoden ajan. Riemuvuosi on 50 vuoden jakso (3 Moos 25:8-13). Kahdeksan riemuvuotta on siis 400 vuotta. Ja kuinka kävikään, 300 vuotta myöhemmin, vuonna 1517 Turkin ottomaanit valtasivat Jerusalemin kaupungin ja hallitsivat sitä seuraavat 400 vuotta. Liittoutuneet joukot ajoivat heidät lopulta vuonna 1917 ulos kaupungista ja Pyhältä maalta. Rabbi Judah Ben Samuelin profetia 400 vuodesta toteutui täsmälleen ja vuodelleen.

Sama Rabbi oli myös profetoinut että yhdeksännen riemuvuoden aikana Jerusalem olisi ”ei kenenkään maata.” Tämä toteutui täsmälleen vuosina 1917-1967 johtuen siitä tosiasiasta, että Kansainliitto asetti Pyhän maan Brittiläisen Mandaatin alaiseksi, eikä se ”kuulunut” millekään valtiolle. Vielä Israelin Itsenäisyyssodan jälkeen vuosina 1948-1949 Jerusalem oli edelleen jaettu maakaistalla, mikä meni suoraan kaupungin sydämen läpi Jordanian hallitessa kaupungin itäosaa ja Israelin läntistä. Tuon maakaistan katsottiin olevan ja sitä kutsuttiin nimellä ”ei kenenkään maa” sekä israelilaisten että jordanilaisten taholta. Jokainen tuolle kaistalle astuva ammuttiin…Vasta kuuden päivän sodassa vuonna 1967 Israelin armeija valloitti Pyhän maan, koko Länsirannan ja koko Jerusalemin kaupunki siirtyi takaisin Israelin omistukseen. Täten jälleen kerran tämän Rabbin 750 vuotta aikaisemmin antama profetia toteutui kirjaimelleen [yhdeksännen riemuvuoden aikana (1917-1967) Jerusalem ”ei ollut kenenkään maata.”

Eikä siinä vielä kaikki. Sama Rabbi profetoi myös että kymmenennen riemuvuoden aikana Jerusalem olisi juutalaisten hallinnassa ja Messiaaniset ”lopunajat” alkaisivat. Kymmenes riemuvuosi alkoi vuonna 1967 ja päättyy vuonna 2017.

Alkaa Herran päivä.

Jukka Rokan näky v.1980

Näin edessäni patsaan. Se oli kuin Danielin näkemä kuvapatsas, mutta tämä näkemäni kuvasti Kristusta ja seurakuntaa. Tämän patsaan pää säteili rakkautta. Ruumiskin näytti vahvalta ja voimakkaalta. Sen rintakehässä luki sana ”Israel”. Pää katseli sitä ja huokaisi syvään. Sydämen kohdalle ilmestyi sana ”Alkuseurakunta”. Se valtasi koko ruumiin – jopa sana ”Israel” katosi. ruumis näytti todella vahvalta ja elinvoimaiselta. Sitten vatsan kohdalle ilmestyi kirjoitus: ”Roomalaiskatolinen kirkko, yksi ja ainoa”. Mutta nyt koko vatsa joutui kuin synnytyskipuihin ja se muuttui visvaa valuvaksi paiseeksi. Ja totisesti: siitä ”syntyi” ulkopuolisen voiman vaikutuksesta ”eläviä lapsia”. Mutta sitten tapahtui kauheaa: nämä syntyneet lapset joutuivat kidutettaviksi ja niitä tapettiin. Mutta jatkuvista vainoista huolimatta myös ”synnytyskivut” jatkuivat: syntyi sanoja: ”luterilaiset”, ”anglikaanit”, ”presbyteerit”, ”episkopaalit”, ”metodistit”, ”baptistit”, ”helluntailaiset” ym. – ja pää……itki!

Kuulin jatkuvana huutona eri ryhmien taholta: ”Lähtekää siitä ulos, te, minun kansani!” Mutta tuo huuto oli kuin kuolleiden luiden kolinaa: huuto ei ollut Pyhän Hengen vaikuttamaa huutoa, vaan kiihkeää opinkiistojen ilmaisua.

Yhtäkkiä kävi kuin ”humahdus”, ja se sai liikettä luihin. Käsivarret alkoivat liikkua huitoen sinne tänne. Samoin jalat alkoivat käydä, mutta nekin vetivät eri suuntiin. Koko ruumis näytti kuin repeilevän kappaleiksi, sillä nyt ruumiiseen ilmestyi sinne tänne kiskovia jalkoja ja käsivarsia sadoittain, ja ne kaikki olivat toistensa tiellä, eikä matka edistynyt. Päästä valuivat kyyneleet, kun koko ruumis oli kuin rikkirevittyä, runneltua lihaa. Pää itki, sillä olivathan kristityt itse ristiinnaulinneet Herransa ruumiin, repineet pyhien seurakunnan….. Se oli täynnä oppia, riitaa, kateutta, vihaa.

Nyt ilmestyivät sanat ”Pyhä Henki” ja ”karisma”, ”liittykää toisiinne rakkauden siteillä…..olettehan samaa ruumista!” jotka kaikuivat pään vaativana huutona. Ja ihmeekseni näin, että yhä uudet ja uudet jalkaparit alkoivat asua tasatahtia, ja samalla nämä ”tasatahtiset” kuin näkymättömän voiman kautta alkoivat irrottautua tuosta lahoamaisillaan olevasta ruumiista, jonka yhtäkkiä huomasin olevan ilman päätä! Se oli päätön ruumis! Samalla näin näiden ”tasatahtiin” päässeiden muodostaneen todellisen ruumiin, joka nyt oli kiinteästi liitettynä päähän. Päästä lähtenyt rakkauden virta pyyhkäisi pois kaiken lian ja saastan, kaikki haavat ja vammat, jotka nyt kirouksena laskeutuivat tuon vanhan kirkkoruumiin ylle saaden senkin käymistilaan..

Todellinen Kristuksen ruumis seisoi ylväänä päähän liitettynä, kuin jotain odottaen. Ja nyt sen ylle sidottiin leveä kultainen vyö, jossa luki: ”Rakkaus – täydellisyyden side”.

Tämä ”täydellisyyden side”-”Rakkaus” – liitti yhteen kaikki ”patsasruumiin” eri osat, lihaksiston, luuston, elimistön – koko uudestisyntyneiden ruumiin! Niinpä tähän elävään ”patsaaseen” ilmestyivät sanat: ”Kristuksen ruumis – Jumalan seurakunta”. Ja sen rinnalla seisoneeseen, eri uskontojen kuolleista luista koostuneeseen kyhäelmään, joka ulkoisesti näytti mahtavalta. mutta sisäisesti oli täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa, kirjoitettiin sanat: ”Suuri Babylon”. Ja sitä katseli kauhistuneena synnytyskivuissaan kiemurteleva vaimo – Israel…..

Yhtäkkiä kävi kuin väkevä tuulispää, joka tempasi ylös tämän Hengestä syntyneen, Herransa tuloa odottaneen Kristus- ruumiin, joka oli lopullisesti liittyvä päähän…..

Alhaalla maan kansat vaikeroivat ja sieltä kuului myös viimeinen uloskäsky, koskien Israelia ja kaikkia vielä jäljellä olevia pyhiä – tyhmät neitsyet: Lähtekää ulos, te, minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa”(Ilm.18:4)

Mutta Kristuksen ruumis, seurakunta – morsian, kohosi ylös. He nousivat kuin kirkkaat tähdet kaikista kansoista, heimoista, kielistä ja sukukunnista, kaikista uskovien piireistä yli kirkkokuntarajojen.

 

 

Vladimir Solovjevin profetia

Venäläinen filosofi Vladimir Solovjev (1853-1900) ennusti hämmästyttävän tarkasti 1900-luvun tapahtumia. Osa hänen ennustuksistaan koskee 2000-lukua eikä ole vielä toteutunut.

1900-luvusta Solovjev profetoi v. 1900: ”Seuraavasta vuosisadasta tulee suurten sotien aikaa. Maailmansotien kautta mennään väistämättä yhtyneeseen Eurooppaan, eräänlaiseen Euroopan yhdysvaltoihin, jolle syntyy yhteinen hallintoelin, Euroopan neuvosto. Kun löyhää liittoa on mahdotonta johtaa, lujitetaan turvallisuussyistä yhtynyt Eurooppa liittovaltioksi ja valitaan vanha kenraali sen johtoon. Koska hänellä on suursijoittajana yhteydet, niin rahamaailmaan kuin sotilasvoimiinkin, hän onnistuu tehtävässään erinomaisesti. Lopulta Euroopan johtoon
nousee suuri ihmiskunnan hyväntekijä – Antikristus.”

Solovjevin mukaan Antikristus tulee olemaan vakaumuksellinen spiritualisti, ihailtu hyväntekijä, asialleen omistautunut aktiivinen pasifisti, kasvissyöjä ja päättäväinen eläinten oikeuksien puolustaja. Antikristus ei ole ”periaatteessa” vihamielinen Kristusta kohtaan. Itse asiassa Antikristus arvostaa Kristuksen opetuksia. Mutta Antikristus tulee hylkäämään Kristuksen ainutlaatuisuuden, ylösnousemuksen ja sen, että Jeesus elää tänä päivänä.

1900-lukua koskeneet ennustukset, kuten kaksi maailmansotaa ja Euroopan Unioni ovat jo toteutuneet. Solovjevin profetia tulevasta Antikristuksesta tulee toteutumaan yhtä varmasti kuin hänen viime vuosisataa koskeneet ennustuksensa.

 

Shaukat Anjaminin näky vuodelta 2017

Näin hyvin suuria mustia lintuja Euroopan yllä ja myös Suomen ilmatilassa. Mustat linnut olivat niin suuria, että ne pystyivät hyökkäämään ja nostamaan ihmisen. Kysyin Pyhältä Hengeltä: ’Mitä tämä tarkoittaa?’ Uskon, että Pyhä Henki sanoo: ’Pimeyden valtojen toiminta kiihtyy.’ Tämä tarkoittaa, että meidän kristittyinä tulee olla tietoisia taistelusta, jossa olemme (Ef. 6:12).

Sitten tuli kolme sanaa: ’Varoita, opeta, lohduta.’ Kysyin jälleen, mitä nämä sanat tarkoittavat. Herran Henki sanoo, että nämä sanat ovat ensisijaisesti kaikille kristityille ja hengellisen työn tekijöille. Tässä on selitys näille sanoille:

  • Varoittaa hengellistä kansakuntaa ja maallista kansakuntaa tulevasta tuomiosta ja ravistelusta. Pian myös tuomio voimistuu ja sen seurauksia myös kristityt kokevat. Tämän tähden kaikkia on varoitettava.
  • Kristittyjä tulee opettaa ojentautumaan ja pitäytymään kirjoitetussa Jumalan sanassa, jotta kompromissit eivät saa seurakuntaa valtaansa.
  • Meidän tulee lohduttaa niitä, joilla on särkynyt sydän (Jes. 58). Nyt on aika oppia lohduttamaan toinen toistamme, ennen kuin tulevat vaikeat ajat, jotka voivat olla jo ovella.

Pihtiputaalla huhtikuun 2. päivänä 2017

HANNA CASTRENIN NÄKY 1910-LUVULTA

Jumala on näyttänyt minulle, että Hänellä on viimeisinä päivinä Suomessa 70 Suomen kirkon luterilaista pappia, jotka Hän tulee täyttämään Pyhällä Hengellään ja Tulellaan. 70 pappia, jotka tulevat mullistamaan hengellisen maantiedon Suomenniemellä. 70 luterilaista pappia, jotka ovat ennen kaikkea Kristuksen pappeja ja tahtovat viedä sen Tulen, minkä se saavat taivaasta ylitse kaikkien kirkkokuntien ja liikerajojen.

Kysymyksessä on Suomen viimeinen herääminen. Mutta nämä 70 pappia tarvitsevat sitä, että löytyy 6 tai 7 kristittyä, jotka vihkivät itsensä rukoustaisteluun ja rukoustyöllänsä tulevat nostattamaan Jumalan tahtoa palvellen nämä 70 pappia niin, että he pystyvät irtautumaan kahleista, jotka sitovat heitä luopumukseen, kirkkotaisteluihin ja tällaiseen niin, että heistä tulee vain Herrastansa riippuvaisia pappeja. Kahleet ovat kovat, mutta nuo 6 tai 7 kristittyä Suomenniemellä, heillä on kädessänsä avaimet, joilla he avaavat rukoustyöllänsä nämä kahleet.

Kun rukoilemme henkikastetta 70 Suomen papille, siinä on se rako, jonka kautta Jumala pääsee toimimaan. Ei pitäisi vain pitää rukouskokouksia, vaan kun nämä päivät ovat käsillä, kristittyjen Suomessa tulee oppia rukoilemaan niin kuin haaksirikkoon joutuneet rukoilevat, jotka käsittävät, ellemme saa laivaa, joka tulee lähelle tätä kalliota, niin tähän me kuolemme ja meri meidät vetää mukanaan.

SEIJA LEHTOSEN NÄKY 12.1 2018

YLISTYSHETKESSÄNI NÄIN VALTAVAN KORKEAN AALLON (KORKEAMPI KUIN MIKÄÄN KERROSTALO SUOMESSA), JOKA OLI TÄYSIN LÄPINÄKYVÄ. SIINÄ EI OLLUT AINOATAKAAN SAMENTUMAA. VESI OLI TÄYSIN PUHDASTA. SE OLI MYÖS TÄYNNÄ KIRKKAUTTA. SITÄ TUSKIN OLISI PYSTYNYT KATSOMAAN INHIMILLISILLÄ SILMILLÄ. SIINÄ OLI VALTAVA VOIMA. MIKÄÄN EI KESTÄNYT SEN EDESSÄ. NÄYSSÄ SE TULI KOHTI SUOMEA JA OLI JO HYVIN LÄHELLÄ MAATAMME. PYHÄ HENKI OLI NÄYN AIKANA NIIN VOIMAKAS, ETTÄ ALOIN ITKEÄ. JÄLKEENPÄIN HUOMASIN TÄYTTYNEENI PYHÄLLÄ HENGELLÄ.

Tauno Rantalan profetia v.2007

”Näin sanoo Herra: Minä olen sama Jumala, joka aikaisemminkin olen puhunut tämän maan päättäjille ja kansalle etsikkoajasta saman profeettani kautta. Minä olen katsellut, kuinka tämä kansa ja sen yksilöt elävät syvällä syntielämässä. Ei ole Jumalan pelkoa. Tosin on tässä kansassa pieni joukko, joka pelkää ja rukoilee Jumalaa siunaten myös omaisuuskansaani Israelia.

Nyt on tultu sille rajalle, että synnin mitta on tullut täyteen. Minä en voi sietää enempää. Ja Minä, Herra, päätökseni mukaan annan tulla tähän maahan ahdingon ajan ja samalla otan pois tätä korkeaa elintasoa. Minä arvostan niitä, jotka vievät elintarpeita toisiin maihin, että ei niin paljon ruokaa menisi hukkaan. Tulee ahdinko, joka näkyy ja kuuluu joka päivä. Verenvuodatusta en anna tulla. Minä annan tämän ahdingon tulla hyvin äkkiä. Siihen ei ehdi apuun EU eikä YK, koska se tulee Minulta.

Silloin kun tämä tapahtuu, te käytte polvillenne ja alatte huutaa minun puoleeni. Niinä päivinä Minä herätän synnintunnon, ja silloin te heräätte tekemään parannusta Jumalan pilkasta, kaikista haureuksistanne, juoppouksistanne, saatananpalvonnastanne, öisistä orgioistanne, alastomuuksistanne ja hirvittävistä synneistänne. Minun pitäisi kohta pyytää anteeksi Sodoman ja Gomorran kansalta, jotka Minä hävitin syntielämän tähden, jos en puuttuisi tähän kauheaan elämänmenoon. (1. Moos. 19:15-29.)

Minä annan mahdollisuuden kääntyä pois pahuudestanne. Sillä Minulle ei ole mieleen jumalattoman kuolema, vaan kun hän kääntyy pois pahuudestaan, niin hän saa elää. (Hes. 18:23.) Minä nostan miehiä ja naisia, jotka varustan sellaisilla armolahjoilla ja valtuuksilla, että kaduillakin kulkevia, synnintunnossa olevia ja myös sairaita he julistavat vapaiksi ja terveiksi. Ne ovat niitä päiviä, jolloin rukoilijoiden rukouksiin vastataan ja korjataan satoa Jumalan valtakuntaan. Monia tunnustekoja ja ihmeitä Minä teen ja osoitan epäuskoisellekin ihmiselle, että on olemassa elävä Jumala, jolle ei ole mikään mahdotonta.

Minä rakastan niin paljon tätä kansaa, että Minä armossani tämän kaiken teen, tutkien jokaisen ihmisen henkilökohtaisesti, tahtooko hän tulla minun tyköni ja pelastua iankaikkiseen elämään. Minä olen antanut Poikani Jeesuksen kuolemaan, että jokaiselle, joka Häneen uskoo, annetaan Poikani veren kautta synnit anteeksi.

Tämä on Minun sanomani tälle kansalle tulevista päivistä. Herra ei tee mitään ilmoittamatta siitä palvelijoillensa profeetoille.

Muistiin merkinnyt Espoossa 17.11.2007

Tauno W. Rantala, saarnaaja

David Wilkersonin profetia Suomelle

Wilkersonin mukaan Jumalan Pyhä Henki etsii sekä löytää janoisia sydämiä NeuvostoliitostaKiinasta ja Itä-Euroopasta. Hänen mukaansa Jumala suo idän ja lännen välille hetkellisen aselevon, jotta sen aikana levitettäisiin evankeliumi kommunistimaihin. Wilkersonin mukaan evankeliumin tie Neuvostoliittoon kulkisi Suomen kautta ja että Suomessa tapahtuva Pyhän Hengen toiminta leviäisi Neuvostoliittoon. Lyhyen vapauden aikana tapahtuisi hengellistä herätystä, mutta sitten ovet äkkiä sulkeutuvat sekä alkaa mieletön vaino, joka vetää mukaansa herätyksen piirissä olleet kansat, Wilkerson toteaa.[35]

TUKHOLMAN PROFETIA

ESIPUHE

Tämä teksti on kirjoitettu monisteelta, jonka tekijä kirjoittaa: ”Olen kopioinut tähän kasettiin toiselta kasetilta tuntemattoman uskovan veljen 28. 5. 1984 Tukholmassa saaman profetian. Tämä profetia on tullut hänelle näyn muodossa. Hän on puhunut tämän näyn, mikä koskee Suomen tulevaisuutta. Ja Olavi Syväntö toi sen kesällä Ruotsista Suomeen. …” Syy sanoman kiertoon vielä 15 vuotta myöhemmin on kai siinä, että Suomen Siionissa arvostetaan tässä mainittua henkilöä, Olavi Syväntö. Kasettia Suomessa levitti myös mm. Antero Hiltunen, israelilaiselta nimeltään Moshe Zew, joka myös tietää, kuka tukholmalainen ystävä, alkuperäisen vajavaisen profetian saaja on. Minä en sitä tahdokaan tietää. Nyt kun kotikaupunkini on täyttänyt 350 vuottansa, olen kokenut, että on aika tarjota voimakkaammin sanomaa edemmäksi. Täällä voidaan ehkä vielä kuunnella Tukholman profeettaa, ja terveisiä Tukholmaan Lappeenrannan profeetalta alkaen tänään, 9. 8. 1999.

SANOJEN SELITYKSIÄ

Kasetilta kirjoittanut selittää: ”Profetiassa on joillekin outoja sanontoja, esimerkiksi ”denari”, mikä on yhden päivän palkka. ”Koiniks mitta” yhden päivän annos viljaa. Roos Roosin poika on Raamatussa tuttu kansan nimi, jonka tutkijat uskovat tarkoittavan nykypäivän Venäjää. Morsian on seurakunta, jonka Jeesus noutaa tulemuksessaan, ahdingon keskeltä.” Itse olen selittänyt, että Goog on Roosin, Mesekin ja Tuubalin (Hesekiel 39:1) ylipäällikkö. Tulkintani mukaan sama kuin Antikristus. Roos-sanasta termi ”ryssä”. Uudessa kirkon pipliassakin on todistusta siitä, että Roos tarkoittaa nykypäivän Venäjää: Suomessa poistettiin koko Roos-kansannimi kirkkoraamatusta! Vuoden 1938 kirkkoraamatussakin se vielä on. Toki olen tietoinen siitä, miten roos:ista yritetään tehdä nimisana ”pää”. Joissakin kohden Tukholman profetiassa Roosin poika saattaa tarkoittaa Antikristusta, mutta ainakin yleensä venäläisiä, joiden myös toivotaan tulevan uskoon tämän sanoman kautta. Juuri Venäjän kansa on joutunut olemaan johtajiensa hirmuvallassa täydellisessä pimeydessä.

ITSE PROFETIA KUULUU NÄIN:

1.1.
Näin venäläisen sotilaan, joka oli aseistettu, niinkuin kuuluu olla. Päässä sillä ei ollut kypärää vaan kenttälakki, missä oli Venäjän armeijan tunnukset. Rinnassa sillä oli Venäjän armeijan myöntämiä kunniamerkkejä. Miehellä oli aseena pikakivääri. Hän seisoi rajapyykkien välissä. Toinen rajapyykki oli Venäjän puolella ja toinen sinivalkoinen, Suomen puolella. Rajapuomi oli nostettu ylös, raja oli siis auki.

1.2.
Tämä sotilas oli hämmästyttävän suuri. Kun minä sitä näyssä katselin, olin seisovinani 25-30 metrin päässä kasvot sitä sotilasta kohden. Minusta katsoen sotilaan koko oli yli 10 metriä. Sillä koolla haluttiin näyttää Venäjän armeijan voimaa. Minä ihmettelin suuresti sen toisen kainalon alle tungettua kangaspakkaa. Se oli olevinaan valkoista kangasta, niinkuin iso purje, joka oli mytytty rullalle. Ei käännetty vaan mytytty, ja se oli kasassa. Kun katsoin tarkemmin niin siinä olivat siniset ja valkoiset värit. Joten sen täytyi olla Suomen lippu.

1.3.
Näkyä katsellessani kuulin seuraavat sanat, koiniksmitta nisuja denarin ja kolme koiniksmittaa ohria denarin, älä turmele öljyä äläkä viiniä. Tämä sanottiin Venäjän sotilaalle. Venäjän sotilas kuuntelee tämän sanan ja nyökkää, että on ymmärtänyt.

2.1.
Sen jälkeen Venäjän sotilaalle annettiin ikäänkuin mittanuora. Se annetaan sen vasempaan käteen, sillä oikeassa on Suomen lippu. Ja Venäjän sotilas saa käskyn kulkea määrätty matka ja merkitä mittanuoralla askelien pituudet. Joka kerta kun se astuu askeleen, täytyy nämä askeleet kirjoittaa ylös päiväkirjaan, kun se tulee siihen paikkaan mihin sen on määrätty ja mihin sen on lupa tulla, niin siihen pitää pysähtyä ja siihen pystyttää paalun merkiksi, että tähän asti on tultu. Se on Kymijoen rantaan, siitä Venäjän sotilaalle annetaan suora tie nousta pohjoiseen.

2.2.
Venäjän sotilas kävelee reippaasti Kuopioon ja siitä Ouluun ja siitä Kemiin ja Tornion jokivartta ylös, edelleen. Sille sanotaan: tähän sinä rakennat leirin. Ja Venäjän sotilaalle annetaan paljon piikkilankaa ja rakennustarvikkeita, jotta se rakentaa siihen leirin.

2.3.
Jos kartalta katsotaan, niin se on noin 30-50 kilometriä Pellon pohjoispuolella. Ruotsin puolella vastassa Karunki, sitten Vittangi ja Vittangista suora tie Norjaan. (Huomautus: tässä saattaa olla virhe. Paikka ei liene Karunki vaan Pajala. Sieltä on todella suora tie Vitangiin, josta valmistui 1984 kesällä Kiirunan kautta suora tie Norjaan, Narviikkiin. Sitten profetia jatkuu:)

2.4.
Venäjän miehelle sanotaan seuraavat sanat: Sinun täytyy itkeä paljon kaatuneita veljiäsi, jotka tulevat kaatumaan siinä suuressa sodassa, joka alkaa Persiassa, kun sinä ja veljesi menette Persiaan. Sinulle annetaan lupa mennä Persiaan ja avata tie Eufrat-virtaa myöten idästä nousevalle suurelle kuninkaalle.

2.5.
Minä puhun sinulle, sanoo Jehowa-Iiret. Tämä Jumalan nimi tarkoittaa ”Herra on edeskatsova”, että sinä saat oikeuden astua pyhälle maalle. Mutta sinä et tule tuhoamaan pyhää kaupunkia, etkä tule häpäisemään sen kansaa, vaan sinun veljiesi luut tulevat valkenemaan Harmagedonin kentällä.

– mainitsee, ettei Antikristus saa häpäistä juutalaista kansaa. Sellaista tapahtuu jo nyt, kun Israelin maata jaetaan. Juutalaiset karkotetaan Raamatun mukaisesti kun Jerusalemin ”rauha” Antikristuksen toimesta rikotaan. Samoin myöhemmät puheet, ettei Antikristus häpäisisi suomalaisia, on erehdystä.

2.6.
Sinä Roosin poika, sinä juhlit voittoasi vähän aikaa, sillä sinä ja sinun veljesi kaatuvat miekkaan Harmagedonin kedolla.

2.7.
Suomessa sinulla on leiri Norjaa ja sieltä lännestä nousevia kuninkaita vastaan, mutta sinä et saa vahingoittaa Suomen kansaa, etkä häpäistä sen pyhiä arvoja. Sinä saat pitää leiriä tässä maassa, mutta sinä et saa turmella öljyä etkä viiniä.

– Eikö Norja mene Googin joukkojen mukana Israeliin? Toogarman heimo Pohjan periltä (Hesekiel 38-39) Googin joukkojen rinnalla hyökkää. Norja on toiminut Israelin valtiota vastaan ”rauhanprosessissa” niin näkyvästi, että varmasti vapaaehtoisiakin löytyy.

2.8.
Suomen kansalle nousee profeetta, joka seisoo sinua vastaan, ja profetoi määrätyt hetket. Ja profetoimisensa lopussa hän tekee Suomen kansassa profeetan merkit ja poistuu minun tyköni, hänet kutsutaan kotiin. Tämä profeetta julistaa Suomessa väkevän pelastussanoman, jonka sinä myös kuulet, sinä mahtava Roosin poika. Tämä profetia ja profeetta, jonka minä kutsun Suomen maasta, tulee olemaan väkevän pelastussanoman julistaja. Ja hän tuo monta minun tyköni, sanoo Herra.

– on mielenkiintoinen ajatellen itseäni, jos olisin Tukholman profeetan ennustama profeetta. Aloitin Herran kutsusta vuonna 1986. Ja olen nähnyt unissa itseni seisomassa valtatie 13.:lla venäläisen panssarin edessä: Niin kauan kuin tässä seison: TÄSTÄ ET TULE! – määrättyjen hetkien esittämisestä olen saanut sapiskaa koko luterilaiselta Suomelta. – Ajatuksesta tulla tapetuksi järkyttyköön tämän profetian nimettömäksi jäänyt alullepanija. – ”Ennustuksiani seurataan”, kirjoitin jo vuosia sitten. Sen vaan sanon, että maailmanhistorian tyhmin mies olet sinä Roosin merkkipäinen takaisinkin tuleva pää, vaikka väittäisit, että se olen minä kertoessani mitä Perkeleen poikana tulet tekemään! TOTUUS ON, ja sen ongelmat ovat todelliset: Luet niinkuin Piru Raamattua!
– MONET TULEVAT USKOON toimintani kautta! Alun alkaenkaan en pitänyt Suomen kansaa niin typeränä, etteikö haluaisi pelastua tulevasta vihasta varsinkin, kun saa kauttani tietää etukäteen ylösottoa edeltävät tapahtumat!
”Profeetta ei koroita itseään vaan ilmoittaa Herran sanoneen, että tähän profetiaan tulee jatko toisen profeetan kautta, jonka Herra itse valitsee, sitten kun Hänen aikansa tulee.” Tuollainen mielipide Tukholman profeetasta ei ole oikeutettu silloin, kun hän koroittaa tapettavaksi jonkun toisen kuin itsensä! Siksi tätä sanomaa on muutettava siltä osin, mikä koskee tapetuksi tulevan henkilöä. Oikea tapettava profetian mukaan on Tukholman profeetta eikä Lappeenrannan profeetta!

  1. 9.
    Jumalan Sana tulee olemaan voimakas ja vahva Suomessa: Se kutsuu paljon ihmisiä pelastukseen ja tuo esille suuria asioita. Ja sinä Roosin poika, sinä näet sen ja sinä hämmästyt.
    – Roosin poika tässä ehdottomasti tavalliset venäläiset, joiden myös toivotaan tulevan uskoon tämän sanoman kautta. Juuri Venäjän kansa on joutunut olemaan johtajiensa hirmuvallassa täydellisessä pimeydessä.

3.
– Jatkossa on etupäässä näkyyn perustumatonta puhetta. Mahdollisesti profetiaan kuuluvia poimintoja:

Sinä Venäjän sotilas, minä olen nostanut sinut ruoskaksi juopuneelle ihmiskunnalle. Minun Sanallani sinut nostettiin valtaan ja taistelemaan, mutta minun Sanallani sinut myös kaadetaan, sanoo Herra.

Minun poikani, Jeesuksen Kristuksen morsian, tekee morsiamen merkin Suomessa, sinä näet sen Roosin poika ja sinä hämmästyt. Ja kun tämän profetian päivät ovat päättyneet, sinä palaat takaisin Venäjän maalle, ja kerrot siellä niistä suurista asioista, joita olet Suomessa nähnyt. – saattaa tarkoittaa Jumalan poikana (kirjaan tekstiä, missä kaikki kirjaimet isoja) seurakuntaa, mikä temmataan yläilmoihin ”Jerusalemista sovittaessa.” Venäläistenkin tulisi viedä sanomaa Venäjälle: ”Rauha ylösottoineen tulee”, ja heidän ”Mikaelinsa” on mukana Jerusalemin sopimusta vahvistamassa. Silloin Jeesus tulee ja pelastaa kaikki uskolliset seuraajansa. Ei siis hänen, Antikristuksen opetuslapsia! Uskokaamme ja turvautukaamme kaikki JEESUKSEEN KRISTUKSEEN NYT!

Sanoma Suomen kansalle on tämä, sanoo Jumala: Kun ahdistuksen päivät tulevat, portti avataan idästä nousevalle kuninkaalle ja sen sotilaille. Teillä ei ole yhtään ystävää Euroopassa. Teillä ei ole yhtään kansaa, joka nostaisi asetta teidän puolestanne Venäjää vastaan. Sinä Suomen kansa, joka tulet olemaan yksin, yksinäisempi kuin talvisodan päivinä. Mutta sama enkeli, joka taisteli teidän rinnallanne talvisodan päivinä, tulee taistelemaan teidän rinnallanne ja minä tulen huolehtimaan siitä, että se Venäjän sotilas, joka nousee teidän maahanne, ei häpäise teitä. Eikä ota, eikä turmele öljyä eikä viiniä. Ruokatavarat tulevat nousemaan arvaamattomiin hintoihin teidän maassanne. Koinniks mitta nisuja tulee maksamaan denarin ja kolme koiniksia ohria denarin, mutta öljyä ja viiniä ei turmella. Öljy on Jumalan Pyhä Sana ja viini on Jumalan Sana. – Vihan aikana Suomi ei ole mikään Jumalan varjelusten kohde kuten juutalaiset ja Jerusalem, vaikka toisistaan jälleen erotettuna. EU:tahan suomalaiset pelastajanaan pitävät, mutta tavallisetkin karhut opettavat: EU jättää suihin! – Ruoan hinta on pienin vaiva vihan ajassa.

Tämä on sanoma Suomen kansalle, sanoo Herra, Herra. Sinun on tehtävä parannus murhistasi, velhouksistasi, salavuoteistasi, varkauksistasi, aborteistasi ja hillittömästä haureudestasi. En minä kysy haluatteko tehdä parannuksen vaan minä sanon: Sinun on tehtävä parannus! Mutta te ette tee sitä.

Enkö minä Herra paaduttanut faaraon sydämen näyttääkseni voimani Mooseksen kautta, minä sama Jumala. Ei yksikään teistä, jotka olette minun omani, joudu hukkaan, sillä minä Herra olen niin päättynyt. – Taitaa olla Tukholman profeetan hyviä päätöksiä. Kaikki, jotka eivät seuraa Herraa, päätyvät automaattisesti vihan aikaan!

Suomen kansa, minä olen kutsunut sinua niin monta kymmentä vuotta. Talvisodan raskaina päivinä te rukoilitte minun edessäni. Jokaisesta kirkosta nousi rukous minun kasvojeni eteen. Ne rukoukset ovat muistossa rukousten maljassa tänäkin päivänä. Ja jatkosodan raskaina päivinä, kun veristä uhria kannettiin Suomessa, te rukoilitte minun edessäni. Te kannoitte kärsivän kansanne kohtalon minun eteeni. Minä muistin teitä ja minä siirsin teidän kohtalonne hetken.

Mutta nyt hyvinvoinnin ja rikkauden ja yltäkylläisyyden päivinä, te kirkkojen etummaisina olevat, teidän tehtävänne tuntuu olevan häpäistä minun sanaani. Te riitelette perinnäissäännöistä ja opista ja te vainoatte niitä, jotka ovat yksinkertaisia, totisia rukoilijoita…

Kun tämä profetia menee Suomeen niin sitä ei uskota. Mutta minä sanon sinulle palvelijani, puhu se! … – Puhukaa: JERUSALEMISTA SOVITTAESSA JEESUS SAAPUU PILVIIN!

– Kun alkuperäisessä profetiassa sanotaan, ettei ”Tukholman profeetta” saa pelätä julkaista ja levittää tätä profetiaa, se koskee myös Lappeenrannan profeettaa. Ja voihan olla, että Jumala varjelee molemmat profeetat jopa hengissä ylösottoon asti. Mutta elimmepä tai kuolimme, me teimme tehtävämme ja ”meidät otetaan Herran tykö”.

Kommentteja saattaa myöhemmin tulla lisääkin, ja sellaiset mainitaan myös päivittäisissä uutisissa.

Pastori Philip Barnetin näky Ukrainasta 17.1.2007

17. tammikuuta 2007 Pyhä Henki kehotti minua rukoilemaan tällaista rukousta: ”Herra, näytä minull tulevaa, näytä minulle mitä tulee tapahtumaan”. Ja minä näin unen: minä menin linja-autolla jossakin Cherkasskin läänin alueella. Bussi poikkesi pieneen kaupunkiin ja pysähtyi idän suuntaisesti. Ja minä näin vuoren, joka oli ohjuksen muotoinen, vuoren huipulla oli lunta ja tämä kaikki sijaitsi kaupungin laidalla metsässä, jossa kasvoi vihreitä puita. Tämä vuori oli tulivuoren näköinen, ja kun minä näin sen, ajattelin: ”Ukrainassa ei ole tällaisia vuoria!” Yhtäkkiä, unessa, minä muistin, että olen ollut täällä aikaisemminkin, monta vuotta sitten. Tällä samalla tiellä, ja näin aikaisemmin myös saman vuoren monta vuotta sitten. Silloin tämä vuori sijaitsi paljon kauempana kaupungista ja nyt se oli paljon lähempänä ja paljon suurempi. Kaupunki oli turistikaupunki ja minä olin shokissa siitä, että ihmiset eivät kiinnittäneet huomiota siihen, että vuori purkautuu kohta. Ja minä tiesin, että jos se purkautuu, niin kaikki, jotka ovat kaupungissa, kuolevat, ja koko kaupunki tuhoutuu. 100 km. säteellä kaikki tuhoutuu.

Minä katselin tälle vuorelle ja yhtäkkiä minut otettiin ja ikään kuin vietiin lähemmäksi tämän vuoren luo muutaman km:n päähän, ja minä seurasin sitä. Ja yhtäkkiä minut palautettiin takaisin bussiin. Vielä tuntomerkki siitä, että tämä tapahtui Ukrainassa, minä käännyin vierustoveriini päin ja kysyin: ”Mikä tämän vuoren nimi on?”, hän vastasi: ”Azov-Mena”. Ja toisen kerran hän vastasi: ”Azov-Mena”, ja hän sanoi sen hyvin tarkasti. En ollut koskaan aikaisemmin kuullut sitä sanaa ja en voinut ymmärtää mitä se tarkoittaa. Mutta vuoren nimi toistui kaksi kertaa.

1.Moos. 41:32 sanotaan, että uni toistui Faaraolle kahdesti, varma merkki siitä, että unessa annettu sana on totta ja Jumala pian täyttää kaiken sen. Minä palasin uudestaan vuoren luokse ja aloin mennä bussin ovelle ja näin, että jälleen olin bussissa ja katselin vuorelle. Ja minä tunsin, että minun täytyy katsoa itään, ja kun minä katsoin, näin toisen vuoren, itään päin ensimmäisestä ja vähän etelään päin, se oli samannäköinen kuin ensimmäinen. Sitten näin kolmannen vuoren, samannäköinen ensimmäisen ja toisen kanssa, sitten neljännen, se oli vielä etelämmässä. Minä katselin vielä edemmäs oikealle ja näin viidennen vuoren ja se oli vielä edempänä idässä. Nämä ”vuoret” alkoivat muodostua kaareksi, puolikuun muotoiseksi. Minä katselin etelään ja vähän itään ja näin kuudennen vuoren, samannäköisen kuin edelliset. Sitten seitsemännen, vähän edempänä itään ja vähän pohjoisempaan, edelleen näin kahdeksannen vuoren, ja ne kaikki seisoivat kaaressa niin kuin puolikuu, ja kaikki ne olivat näöltään niin kuin ohjus, ja minä halusin viedä pois koko perheeni sieltä, sillä näytti siltä, että ne kaikki pian purkautuvat.

Minä istuin bussissa ja se kääntyi ympäri ja lähti itään, ja oikealla minä näin muistomerkit korkeudeltaan 4-5m. muistomerkkien alapuolella oli selitys, että mitä muistomerkit olivat, ja minä vähän sitä luin, bussi pysähtyi, ja minä muistin, että olen ollut täällä myös aikaisemmin. Minä olin siinä määrin pelästynyt, että halusin sieltä pois ja yhtäkkiä heräsin. Ja kun minä heräsin, minä ajattelin ja muistelin, että sehän oli sama uni, jonka näin kymmenen vuotta sitten. Mutta silloin jokainen näistä vuorista sijaitsi paljon kauempana siinä unessa. Tänään ne olivat paljon lähempänä ja näyttivät paljon suuremmilta kuin silloin. Minä istuin sängyn laidalla ja muistelin, että 10 vuotta sitten, kun näin tämän unen, nukahdin, enkä merkinnyt sitä muistiin, ja kun heräsin, niin unohdin unen ja sitten kaksi viikkoa rukoilin, että Jumala antaisi minun muistaa sen. Ja nyt tämä uni toistui.

Nebukadnessaria uni vaivasi siinä määrin, että hän, vaikka ei pystynyt sitä muistamaan, vaivasi häntä. Minä rukoilin, ja ajattelin omaa untani koko päivän ja sanoin Herralle: ”Minä ymmärrän, että ne eivät ole minkäänlaisia vuoria, vaan ne ovat ohjusten ydinkärkiä, ja ne putoavat Itäiseen Ukrainaan, kun tulee sota Venäjän ja Israelin välillä.

Mutta minä kysyin: ”Herralta, miksi ne putoavat nimenomaan Itä-Ukrainaan ja miksi se paikka, johon ne putoavat, näyttää puolikuulta?” Minä pyysin Herralta tarkennusta, ja Hän tarkensi minulle, ja minä merkitsin kaikki muistiin. Jumala näytti minulle, että tämä kaikki on Ukrainaa varten. Minä rukoilin jälleen, ja Jumala näytti minulle Ukrainan kartan ja minä näin, että Dnepr-joki tekee mutkan, eikä virtaa suoraan pohjoisesta etelään, se luo kuvan puolikuusta, Dnepr-joen mutka. Minä kysyin: ”Mitä merkitsee sana Azov-Mena?” Ja Herra sanoi: ”Merkitse tämä sana muistiin, Philip!”, minä merkitsin sen suurin kirjaimin ja aloin järkeilemään sitä. ”Azov-Mena” – se on kaksi sanaa yhdessä. Kun minä sanoin: ”Mena”, niin väreet menivät pitkin selkääni, sillä minä tiesin, että tämä sana on Danielin kirjan 5. luvussa 26. jakeessa. Ja kun luin sanan ”Mena”, nostin pääni ja Jumala puhui minulle, ja sanoi: ”Minä olen laskenut Ukrainan tietyt alueet ja niille tulee loppu.”

”Azov-Mena” tarkoittaa, että Asovan merestä Valkovenäjän rajalle asti, Dnepr-jokea pitkin, kaikki Itä-Ukrainan alueet tuhoutuvat.” Minä rukoilin ja ymmärsin: Panssarivaunut on paljon helpompi kuljettaa yli, kuin mennä niillä Israeliin, mutta miksi Dnepr, kun venäläisillä on Volga-joki, mutta Herra vastasi, että he tarvitsevat Dnepriä, siksi, että saavat kuljetettua yli Valkovenäjän armeijan tekniikkaa. Herra sanoi: ”Kuinka surullista, Dnepriä tarvitaan, että saadaan kuljetettua sotakalustoa, ja kuinka surullista, että Venäjä, Valkovenäjä ja Itä-Ukrainan alueet tulevat sotimaan Israelia vastaan.”

Minä nousin ja merkitsin muistiin kaikki, mitä Herra minulle puhui. Ja Jumala näytti minulle, minne nimenomaan putoavat ohjusten kärjet, jotka putoavat Itä-Ukrainaan.Ensimmäinen: Kiovaan, toinen: pohjois Poltavan alueelle, kolmas putoaa Harkovaan, neljäs pohjoiseen Doneckin alueelle, viides Luganskiin, kuudes Odessaan,, seitsemäs Hersonin alueelle, ja kahdeksas etelään Zaporozhjen alueelle. Tämä on se, mitä näin näyssä, koko Itä-Ukraina tulee tuhoutumaan, kaikki, mitä on toisella puolen Dnepriä, Viisi Ukrainan tärkeintä kaupunkia tulee tuhoutumaan. Kun näin muistomerkit bussista Jumala sanoi: ”Jerusalem tulee olemaan vavistuksen malja kaikille, jotka vastustavat sitä”, vavistuksen malja, Jumala sanoi: Kaikki kansat, jotka lähtevät Israelia vastaan, Hän pakottaa juomaan Hänen vihansa maljan”. (Jer. 25:15 ja Sak. 12:2)

12 muistomerkkiä, jotka näin bussista, esittivät Itä-Ukrainan alueita, jokainen niistä esitti jokaista sen alueen ihmistä, joka tuhoutuu. Jumala sanoi: ”Sodan miekka, he tulevat juomaan Minun vihani maljan”. Jumala on aina käyttänyt sotia siihen, että kansat tuomitsevat toinen toistaan. Minä ajattelin näitä paljon, ja sitten esitin Jumalalle vielä yhden kysymyksen: ”Entä Venäjä?” ja silmänräpäyksessä näin näyn. Tässä näyssä näin Venäjän kartan Valkovenäjän rajasta Uralin vuoristoon asti, tämä on se osa Venäjää, joka tuhoutuu. Raamatussa Herra sanoi: ”Minä lähetän tulen Maagogin maahan”. Jumala näytti minulle, että Venäjällä tulee olemaan suojakäytäviä, näin näyn, missä melkein koko Länsi-Venäjä tuhoutuu.

26. helmikuuta 2007 minä olin pitkälläni ja ajattelin unta, yhtäkkiä Jumala puhui minulle: ”Minä mittaan Venäjän idästä länteen, en pohjoisesta etelään”. Jumala näytti, että turvallinen paikka tulee olemaan keskellä Venäjää, ja joka käyttää hyväkseen sitä, ei kuole. Verhojanskin vuoret, keskinen Venäjä, ihmiset, jotka luottavat tähän profetiaan, voivat paeta ydinsotaa. Toiseen suuntaan Verhojanskin vuorista myös putoaa ydinohjuksia, mutta Jumala näytti minulle, että keski-Venäjällä on paikka, joka on turvallinen. Jumala sanoi minulle sinä yönä unessa: ”Sen takia, että Venäjä johtaa sotaa Israelin kanssa, Minä otan maata Venäjältä ja luovutan sen Ukrainalle tuhatvuotisen valtakunnan alussa.” Jokaisessa maassa Jumala jättää turvallisen paikan niitä ihmisiä varten, jotka tekevät parannuksen sen jälkeen, kun tulee seurakunnan ylöstempaus. Jumala antoi minulle tämän unen ja 4 näkyä sitä varten, että ne ihmiset, jotka tekevät parannuksen ahdistuksen aikana, tietäisivät, minne voisivat paeta. 100 miljoonaa ihmistä kuolee tällä Venäjän alueella, jonka Jumala minulle näytti.

Elokuussa vuonna 1980 minä olin pastorina Oklahomalaisessa seurakunnassa ja työskentelin kristillisessä radiossa. Minulla oli neljän tunnin ohjelma, mutta minulla oli kuitenkin ikävystyttävää. Ja minä kysyin radioaseman johtajalta: ”Saanko minä erota?”. Henkilö, joka silloin saarnasi tuolla radioasemalla, puhui Amerikan tuhosta, näystä, joka hänelle tuli tästä tuhosta, kun tulee sota Amerikan ja venäjän välille. Hän näytti kaupungit, jotka tulevat tuhoutumaan, ja minä ajattelin, että hän on hullu; minä suutuin häneen, se oli 27 vuotta sitten. Ehkä te ajattelette nyt samoin?

Silloin hän yksityiskohtaisesti kuvaili kaiken, että minä olin kovin vihainen häneen, mutta nyt minä tiedän, miksi Jumala kehotti minua työskentelemään hieman kauemmin tuolla radioasemalla.

Jumala näytti minulle mitkä Amerikan alueet ja kaupungit tulee tuhoutumaan tämän sodan aikana: Washington, Kolumbian ympäristö, kaksi ydinpommia putoaa sinne, Baltimore Marylandissa, New York, kolme ydinpommia putoaa sinne, Boston, Massachusettsin osavaltio, Chicago Illinoisin osavaltiossa, Cleveland Ohio, Detroit Michiganin osavaltiossa, Los Angeles ja San Fransisco – sinne myös putoavat ydinpommit. Nämä kaksi viimeistä aluetta ovat kaikkein tärkeimmät USA:ssa, siellä asuu enemmän kuin 100 miljoonaa ihmistä. Detroit on sotatekniikan kaupunki.

Minä en tiedä mistä tämä saarnaaja saarnasi sen jälkeen, kun minä jäin eläkkeelle, mutta hän vetosi, että USA tekisi parannuksen. Te muistatte, että Jumala sanoi: ”Minä hävitän kansat, jotka elävät turvallisesti ilman vaaraa”, Hän puhui USA:sta, Länsi-Euroopasta, kaikista niistä, jotka elävät turvallisesti.

Niin nimitetään ”sinisiä” valtioita, niitä, joissa on voimakas demokraattinen puolue, nimenomaan ne tuhoutuvat, koska nimenomaan demokraatit ovat syyllisiä siihen, että amerikkalaisiin lakeihin on tehty jumalattomia muutoksia. He ottivat rukoukset pois kouluista, 10 käskyä, ja tuomiosysteemi demokraattisissa valtioissa toimii ilman Jumalaa.

Minä kysyin Jumalalta: ”Mitä vielä?” Ja minulle näytettiin kolmas näky. Jumala selvensi minulle, että juutalaiset ovat hajallaan pitkin maailmaa, mutta monet juutalaiset asuvat Ukrainassa. 7. luvussa Ilmestyskirjassa 144tuhatta juutalaista evankelistaa saarnaavat Evankeliumia tässä maailmassa seurakunnan ylöstempauksen jälkeen. Ei ollut Jumalan tahto hajottaa juutalaisia pitkin maailmaa, mutta Jumala osaa käyttää ongelmia omiin suunnitelmiinsa. Ja se, mitä Jumala puhui minulle näistä evankelistoista, oli todella tärkeää. Jumala sanoi, että yksi tärkeimmistä 144 tuhannen evankelistan tehtävästä ei ole se, että vain saarnataan Evankeliumia, vaan se, että annetaan selvyys tänne jääneille uskoville siitä, että miksi he jäivät.

Monta vuotta minä ymmärsin niin, että näiden 144 tuhannen evankelistan tarvitsee selittää ylöstempaamisesta jääneille ihmisille syy siihen, miksi he jäivät, mutta minä en ymmärtänyt sitä kuinka paljon tärkeämpi se työ on. Kaikki, mitä Jumala puhui minulle sinä yönä, Hän tietää ja minä tiedän, mutta nyt Jumala selitti minulle syyn siihen, miksi nämä ihmiset jäävät. Hän sanoi: ”Monet katoliset jäävät, koska he eivät kiinnittäneet huomiota lakiin, jonka Minä annoin 10 käskyssä, sillä ei saa olla mitään muita jumalia Minun lisäkseni ja ei saa tehdä mitään kuvaa siitä, mikä on maanpäällä tai taivaassa. He tekivät epäjumalia apostoleista, Mariasta ja tekivät epäjumalan jopa Minusta, Jeesuksesta, ja kumartavat epäjumalien edessä, jotka ovat ihmiskäsin tehtyjä, sen takia monet katolilaiset jäävät tänne.” Tämän syyn takia jäävät myös monet ortodoksit. Jumala selvästi sanoi, että älä kumarra ihmiskäsin tehtyä, mutta he palvovat, rukoilevat, sytyttävät kynttilöitä ja polttavat niitä ikonien edessä. Ja Jumala puhui minulle: ”2. Moos. 20:3-5! Älköön sinulla olko muita Jumalia Minun kasvojeni edessä, älä tee itsellesi epäjumalan kuvaa ja mitään kuvaa. Älä kumarra äläkä palvele niitä”.

Jumala jatkoi: ”Monet protestantit jäävät maanpäälle, koska eivät kiinnitä huomiota Minun lakiini avioerosta”. 10 käskyssä sanotaan ”älä tee huorin”. Alkuperäisessä Malakian kirjassa on kirjoitettu: ”Jumala vihaa avioeroa”, niin myös Luuk 16:18, joka menee eronneen kanssa naimisiin, jos entinen puoliso vielä elää, tekee huorin. Jumala liitti yhdeksi lihaksi, ja jos menee naimisiin toisen kerran avioeron jälkeen, vaikka toinen vielä elää, tekee huorin. Monet katolilaiset, ortodoksit ja protestantit jäävät sen takia, että eivät kiinnitä tähän käskyyn huomiota. Monet saarnaajat tänä päivänä kertovat ihmisille siten, kuin nämä haluavat kuulla tästä aiheesta, mutta meidän täytyy seurata ja tehdä sen mukaan, mitä Raamattu sanoo.



Juutalaiset evankelistat saarnaavat Länsi-Ukrainassa sen jälkeen, kun seurakunnan ylöstempaus tapahtuu kolmanteen maailmansotaan asti. Unessa minä näin näyn: Tuli, eri voimakkuus asteisia tulia, kaikkein kuumin tuli valkoinen, keltainen ja punainen tuli, nämä kolme tulen väriä kuvaavat herätyksen asteita Länsi-Ukrainassa. Itä-Ukrainassa oli pieniä herätyksen alueita erityisesti Doneckin ja Luganskin lähettyvillä, mutta erityisesti tämä herätys tapahtuu Länsi-Ukrainassa.

Ennen kuin kerron 4. viimeisestä näystä, minä kerron kuinka sen sain. Minä kysyin jälleen Herralta: ”Mitä vielä?” Ja kaikilla näillä näyillä on yhteys, muistatte 144tuhatta juutalaista evankelistaa? Kuka teistä on vieraillut Kiovassa Babij Jarissa? Se on paikka, jossa enemmän kuin 100tuhatta juutalaista tapettiin vain siksi, että he olivat juutalaisia, silloin kuin natsit valtasivat Kiovan. Rovnossa minulle kerrottiin, kun natsit tappoivat juutalaisia, niin monet ukrainalaiset menivät metsään Rovnon lähettyvillä, ja ottivat kiinni ne, jotka suojelivat juutalaisia ja ilmiantoivat heidät saksalaisille, tai tappoivat heidät itse. Kun Kiovaan tuli Puna-armeija, niin miksi neuvostot halusivat salata sen, mitä natsit tekivät Babij Jarissa? He rakensivat padon ja täyttivät sen paikan vedellä, mutta pato murtui ja ruumiit tulivat pintaan, ja näkyivät koko siinä paikassa Kiovaa. Henkilö, läheltä taloa, jonne ruumiit uivat, sanoi minulle, että hallitus kieltäytyi antamasta hänelle jopa dokumentteja, jotka osoittavat, että ruumiit kelluivat tämän rakennuksen lähellä!

Jos neuvostot eivät olleet osallisia tässä tragediassa Babij Jarissa, vaikka vain epäsuorasti, niin miksi täytyy yrittää peittää ja salata sitä? Miksi minä puhun teille tästä?

Kun alkaa sota Israelia vastaan, Ukrainan hallitus tekee sopimuksen Venäjän hallituksen kanssa ja se sallii Venäläisten sotilaiden tulla Itä-Ukrainaan ja kävellä Dnepr joen rajaa pitkin yhdessä osan Ukrainan armeijaa kanssa, ja tulee olemaan hyvin suuri antisemitismi. Monet juutalaiset Itä- jopa Länsi-Ukrainassa vangitaan ja teloitetaan. Jumala näytti minulle, että tulee monia uusia ”Babij Jareja” Luganskissa ja Doneckissa, monia juutalaisia vangitaan ja tapetaan, kun Venäjän armeija menee pitkin Itä-Ukrainaa. 1.Moos. 12:3 Jumala sanoi Aabrahamille, että siunaa niitä, jotka siunaavat juutalaisia ja kiroaa ne, jotka kiroavat juutalaisia.

Milloin tämä tapahtuu? En voi kuvitella, että Jushsenko sallii venäläisten sotilaiden tulla Ukrainaan, ei epäilystäkään, että se tapahtuu silloin, kun Jushsenko ei ole enää presidenttinä. Venäjän armeija ei tule Itä-Ukrainaan taistellakseen, vaan heidät kutsuu Ukrainan uusi hallitus, joka kumartaa enemmän Moskovaa, ja kaikki oranssin vallankumouksen saavutukset menetetään. Mutta Länsi-Ukraina ei ole samaa mieltä hallituksen kanssa, ja koska Venäjä lähettää joukkoja jokaiselle Länsi-Ukrainan alueelle, erityisesti Lvoviin, Rovnoon, Chernovciin, Ivano-Frankovskiin ja kaikkiin läntisen alueen pääkaupunkeihin, jotta estäisivät niitä kapinoimasta tämän hallituksen edessä. Ukraina jakautuu kahteen osaan.

Vielä kerran ohjuksista, jotka putoavat Itä-Ukrainaan: ensimmäinen putoaa Kiovaan, toinen pohjoiseen osaan Poltavan aluetta, kolmas Harkovaan, neljäs Doneckin alueen pohjoisosaan, viides Luganskiin, kuudes Odessaan, seitsemäs Hersoniin, kahdeksas Zaporozhjen alueen eteläosaan. Tämä ”sirppi”, jonka muodostaa paikat, jonne ohjukset putoavat, on ylitsevuotavan vihanmaljan näköinen, ja se on Herran vihan malja! Minä seisoin etelässä, Cherkasskin alueella nähdessäni kaikki nämä näyt.

”Neuvostoliitto” tulee elpymään, Venäjä, Valkovenäjä ja Itä-Ukraina muodostavat uuden ”Neuvostoliiton”.


Huomatkaa sirppi puolikuun muodossa, tätä tunnusta ei ollut Neuvostoliiton aikana. Jo Nimrod opetti ihmisille, miten tehdään epäjumalia ja kuinka niitä palvotaan, ja hän puhui itsestänsä, että hän on auringon jumala, ja hänen vaimonsa on kuin kuu ja hänen vaimonsa symboli oli puolikuu. Ja tämä puolikuunmuotoinen symboli, – on ”illuminaatin”, pankkiirien ja maailman rahajärjestelmän johtajien tunnus. Rotshildin perhe johtaa tätä kaikkea. Jumala puhui minulle, että antikristus on Rotshildin perheen jäsen. ”illuminaattien” uskonto – se on taikauskoa, he toimivat vapaamuurarien kautta, mutta heidän saatananpalvontaan liittyvä symbolinsa on todella usein – puolikuu. Puolikuu on myös muslimien symboli.

Jooel 2:20 – tässä jakeessa kuvaillaan uuden ”neuvostoarmeijan” kohtaloa, sen jälkeen kun se lähtee sotaan Israelin kanssa. Ja se alue, mistä se lähtee liikkeelle, tulee tuhoutumaan. Ja nämä armeijat taistelevat keskenään. Venäjällä ei ole lehdistövapautta, Saksalla se on, vaikkakin se on evankeliumin vastainen. Saksa hävisi kaksi maailman sotaa, ja kun alkaa sota Israelia vastaan, se varoittaa ympärillä olevia ihmisiä, että nyt on ydinsodan aatto. Jumala sanoi minulle, että saksalaiset pelkäävät, kun tämä sota alkaa, ja he yrittävät estää sen ja protestoivat venäläisiä vastaan, mutta uusi ”neuvostoarmeija” ei ollenkaan kuuntele heitä, vaan he lähtevät sotaan. Ja sen jälkeen, kun ydinpommit putoilevat Venäjän alueelle, Venäjän armeija yrittää paeta Iranin ja Irakin kautta, Kaspianmeren rantoja pitkin, ja he hyödyntävät tätä ”polkua” kahdesti. Ennen Harmagedonin taistelua he hyödyntävät tätä reittiä palatakseen takaisin ja lopettaakseen juutalaisten jäännöksen. Ja kun nämä ”neuvostoarmeijat” pakenevat, heidän täytyy taistella Kazakstanin rajalle asti, koska muslimit pettivät heitä, kuudes osa Venäjän armeijaa menee Kaspianmerta kohti, Tyynenmeren suuntaisesti, sen jäänteet pakenevat Keski-Siperiaan. Pakopaikka Venäjää varten, jonka Jumala näytti minulle, on Keski-Venäjällä, ihmiset Itä-Siperian kaukaisimmasta paikasta voivat muuttaa sinne.

Ja viimeinen asia, mitä Jumala näytti, kun olin uudestaan rukouksessa ja kysyin: ”Entä Kiova? Miksi minä niin paljon olen rukoillut tämän kaupungin puolesta?” Ja rukouksen aikana näin ikkunasta taivaalle Kiovan keskustan suuntaan, kaksi pilvien linjaa, yksi rivi ja toinen, jotka lähtivät kaupungin keskustasta, pilvi oli autojen, bussien, pakettiautojen, henkilöautojen muodossa, ja tuuli puhalsi ne hyvin nopeasti etelään. Ja Jumala sanoi minulle, että tulee kaksi evakuointia Kiovassa, ihmiset pakenevat kahdesti Kiovasta. Ensimmäisen kerran silloin, kun Venäjän armeija miehittää kaupungin, se ei ole taistelu, vaan Ukrainan hallitus kutsuu heidät, ja monet pakenevat tätä miehitystä. Toinen evakuointi kerta on silloin, kun ihmiset pakenevat ydinräjähdykseltä. Ja Jumala sanoi minulle: ”Jos joku tahtoo selvitä hengissä, hänen täytyy paeta Lounaaseen”. Paeta sen tähden, että koko Itä-Ukraina tuhoutuu. Se, joka haluaa selvitä hengissä, täytyy paeta Lounaaseen, Karpaattien vuorten suuntaan, koska Jumala ei salli, että tämä Ukrainan alue tuhoutuisi.

Minä kirjoitin muistiin kaiken tämän, mitä näin taivaalla ja mitä Jumala minulle sanoi. Vielä minä näin yhden suuren pilven taivaalla Kiovan yllä, ja se vain yksinkertaisesti oli siinä kaupungin keskustan yllä; ja Jumala sanoi minulle: ”Se, joka epäilee, yksinkertaisesti vain kuolee Kiovassa”. (Matt. 24:16)

Ahdistuksen ajan keskellä antikristus tekee niin, että tulee yllätyshyökkäys Israeliin ja Jumala varoittaa Israelia, kun tämä hyökkäys tulee, niin ”silloin ne, jotka ovat Juudeassa paetkoon vuorille”. Kun antikristus hyökkää Israeliin, kaikki, jotka epäilevät, kuolevat tai joutuvat orjiksi. Ja sinä yönä Jumala sanoi minulle, että tämä uusi pilvi, joka muodostui Kiovan ylle, se kuvaa niitä, jotka jäivät. Minä rukoilin uudestaan ja kysyin: ”Herra, mitä vielä?” Ja Herra sanoi: ”Ylistä Minua siitä, mitä Minä avasin sinulle”. Ja minä aloin ylistää ja palvoa Herraa ja vielä enemmän rukoilla ja Herra puhui minulle uudestaan, mutta jotakin myönteistä, että ihmiset vastaanottaessaan (lukiessaan) tämän, mitä minä puhun, voisivat levätä hengessään.

Ja tämän Hän minulle sanoi: ”Muista, kuinka Minä sinulle puhuin, että tuhatvuotisen valtakunnan alussa Minä otan maata Venäjästä ja laajennan Ukrainan rajoja idästä? Kiova jälleenrakennetaan, mutta sen tähden, että se kutsui luokseen ihmisiä idästä, jotka suunnittelivat hyökkäystä Jerusalemiin, Minä en enää salli, että Kiova olisi Ukrainan pääkaupunki. Tuhatvuotisen valtakunnan ajaksi Minä annan uudeksi pääkaupungiksi Lvovin.

Jumala rankaisee voimakkaasti Venäjää siksi, että se hyökkäsi Israeliin! Jumala jatkoi puhetta minulle ja sanoi: ”Minä lähetän sinut, niin kuin profeetan Ukrainaan, välitä se, mitä Minä sinulle puhuin, mitään älä lisää, mitään älä ota pois, jos teet, niin kuin Minä sanoin, Minä avaan sinulle enemmän”. Ja minä aloin ylistää Häntä, istuin sängyn reunalla rukoilemassa ja muistelemassa, että juuri tässä paikassa minä rukoilin tämän rukouksen: ”Herra, näytä minulle tuleva…” juuri tässä paikassa kaikki alkoi, ja samassa paikassa myös loppui, kello oli 5:00 aamulla, Jumala puhui minulle puoliyöstä alkaen.

Tämä ei tapahdu 50 tai 100 vuoden päästä, tämä tapahtuu pian, ja jos sinä ajattelet, että tämä on satua, sinun täytyy rukoilla. Ahdistuksen ajan lopulla kovin vähän jää eläviä tälle planeetalle, muistatte Nooan? Vain 8 ihmistä pelastui. Niin vähän jää jäljelle eläviä tälle planeetalle, Jumala sanoi Jesajan kirjassa: ”Ihmisiä tulee olemaan vähemmän kuin kallisarvoista kultaa.” Ja meidän tulee tehdä vielä työtä, kun vielä ”päivä” on. Minä olen sellainen ihminen, niin kuin tekin, että mitä Jumala sanoi minulle, se minun tulee tehdä, se, mitä Hän puhui. Aiomme levittää tätä sanaa täällä Ukrainassa ja Amerikassa. Amerikka tuhoutuu. Enemmän kuin 100miljoonaa amerikkalaista kuolee. Englanti tuhoutuu myös, tämä maailma tuomitaan, Jumala on väsynyt syntiin, Jumala on vihainen, ja Hän ei salli, että Hänen luotunsa kapinoivat enää! Tottelemattomia rangaistaan! Uskoitte minua tai ette, se ei ole enää minun asiani. Minä todistan teille, minä välitän teille kaiken, mitä Jumala minulle puhui, en lisännyt mitään ja en mitään ottanut pois niistä sanoista. Minä toivon, että tämä näky on juutalais-evankelistojen käytössä ahdistuksen aikana, että he kertoisivat ihmisille ahdistuksen ajan alussa, että minne mennä, että siellä selviää hengissä. Jumala teki kaiken tämän sitä varten, että kertoa ihmisille, silloin kun ahdistus alkaa, minne mennä, että pysyy hengissä. Ja sitten monet ymmärtävät, miksi he jäivät maan päälle.

Kun Jeesus tulee Harmagedonin taistelun aikana, ne, jotka uskovat, pääsevät osallisiksi Hänen Valtakunnastaan.

Kokouksen jälkeen, jossa pastori Philip saarnasi unestaan, kun hän puhui ”Azov-Menasta”, hänen luokseen tuli henkilö ja sanoi, että hän on Menan kaupungista, Chernigovskin alueelta, ja tämä Menan kaupunki sijaitsee Valkovenäjän rajan vieressä. Mahdollisesti Herra käytti tätä samankaltaista nimeä, joka viittaa Danielin kirjaan, että Hän on laskenut nimenomaan sen osan maata, hän tarkoitti sanoessaan ”mene”, että hän on laskenut maan Asovanmerestä Valkovenäjän rajalle.

JUKKA ROKAN NÄKY 2001

Metsäaukeamalta työnnettiin esiin mustaan verhottua ruumisarkkua, jossa jalat tulijaan päin oli ruumis, jonka rinnassa luki: Finland. Arkun päälle laskeutui Suomen siniristilippu. Arkun takaosaan ilmestyi sirppi ja vasara -tunnus, joka muutti Suomen lipun värit niin, että sininen risti muuttui mustaksi ja lipun valkoiset osat verenpunaisiksi, sillä punainen kangas laskettiin arkun päälle.

Kun arkkua kauhuissani tuijotin, sen läheisyyteen, oikealle puolelle, ilmestyivät puolitankoon lasketut kolme kansallislippua: Ruotsin, Norjan ja Tanskan liput. Samassa näin arkun vasemmalle puolelle ilmestyvän Viron, Latvian ja Liettuan suruntäyteiset liput. Kaikki nämä liput olivat kuin ukkosmyrskystä nousseet, tankojensa puoliväliin lasketut suruliput. Tangot lippuineen taipuivat kohti arkkua, kuin kunniaa tehden…

Katselin kauhistuneena edessäni olevaa näkyä. Yht’äkkiä arkun pääpuolelle ilmestyi kaksi suurta kirjainta: EU. Kirjaimissa oleva näkymätön voima yritti riuhtaista arkussa olevan Suomi-neidon mukaansa, mutta ei voinut, sillä sirppi ja vasara iskivät niihin murskaavan kuolettavalla voimalla. EU katosi näyttämöltä. Kuului vain tuskasta huokaava, masentunut ääni, joka englanniksi huusi: ’Hopeless! Woe unto you, Finland! We cannot help you! But maybe NATO can.’ Sanat tarkoittavat: ’Toivotonta! Voi sinua, Suomi! Me emme voi auttaa sinua! Mutta ehkä NATO voi.’

Samassa venäläiset sotilaat ympäröivät Suomi-neidon arkun, käänsivät sen kohti itää ja lähtivät menemään rumpujensa pauhatessa. Se oli kuin mahtavaa tuliaseitten jylinää. Samankaltainen aseitten jylinä kuului kaikilta ilmansuunnilta. ’Voi Herra, mitä tämä näky tarkoittaa’,  tuskailin vapisevin äänin. Tähän hätääni Herra sanoi: ’Varoita kansaasi, sillä apu ei tule sieltä, mistä kansasi uskoo sen tulevan. Ellei Suomen kansa tee totista parannusta, se joutuu jälleen kokemaan kuoleman kauhut. Apua ei tule idästä eikä lännestä, vaan yksin minulta, sanoo Herra. Kääntykää kansana minun puoleeni! Minä vapautan teidät tästä uhkaavasta vaarasta. Tehkää parannus synneistänne. Minä annan anteeksi, minä pelastan, minä parannan haavat. Minä täytän kansani Pyhän Hengen voimalla ja kirkkaudella.’

’Katso minä tulen pian, pikemmin kuin luulettekaan, sanoo Herra.’

Lahdessa

REMY ANDRES HORNESIN PROFETIA, NORJA

HALUAN PUHUA TEILLE AJASTA, JOSSA TE NYT ELÄTTE!

ÄLKÄÄ LUULKO, ETTÄ RAVISTELUT TULEVAT LOPPUMAAN. MINÄ OLEN ILMOITTANUT SANASSANI, ETTÄ ENNEN TULEMISTANI TULLAAN KOKO MAAILMA RAVISTELEMAAN.

   SE, MINKÄ NÄETTE NYT TAPAHTUVAN UKRAINASSA, ON VAIN ALKUA SILLE, MIKÄ ON TULOSSA. MUTTA MINÄ OLEN OMIENI KANSSA UKRAINASSA, SANOO HERRA. PUTIN ON MINUN HALLINNASSANI. JOS KYKENET TÄMÄN YMMÄRTÄMÄÄN, NIIN HÄN TOTEUTTAA LOPULTA VAIN MINUN TAHTOANI.

    MINULLA ON SUUNNITELMA SIINÄ, MITÄ NYT ON TAPAHTUMASSA. MINÄ TAHDON, ETTÄ SINÄ TULET LÄHELLE MINUA, NIIN ETTÄ VOIN KUISKATA SINUN KORVAASI, MITÄ MINÄ OLEN TEKEMÄSSÄ. ÄLÄ SEURAA TAPAHTUMIA UUTISTEN NÄKÖKULMASTA, VAAN MINUN NÄKÖKULMASTANI. SILLÄ MINÄ OLEN LIIKKEELLÄ. MINÄ OLEN TEKEMÄSSÄ TYÖTÄ. ETKÖ SITÄ NÄE? SANOO HERRA. ETKÖ YMMÄRRÄ, ETTÄ SE OLEN MINÄ, JOKA OLEN LIIKKUMASSA? SIKSI MINÄ TAHDON, ETTÄ SINÄ TULET MINUA LÄHELLE, ETTÄ VOIN VAHVISTAA MINUN LUONNETTANI SINUSSA JA PYSYT PYSTYSSÄ NÄISSÄ RAVISTELUISSA.

    SILLÄ KOKO EUROOPPA KÄÄNNETÄÄN YLÖSALAISIN, SANOO HERRA. KOKO EUROOPPA SAA KOHDATA MINUN RAVISTELUNI, SILLÄ HE OVAT KÄÄNTÄNEET MINULLE SELKÄNSÄ.

   MUTTA NÄIDEN RAVISTELUJEN KESKELLÄ MINÄ ANNAN HENKENI LASKEUTUA JA TULEE SADONKORJUU. SILLÄ YMPÄRI EUROOPPAA ON PALJON MINUN VALITSEMIANI, JOTKA EIVÄT VIELÄ USKO. HEITÄ MINÄ KUTSUN, SANOO HERRA. HEIDÄT MINÄ KOKOAN SISÄLLE HENGELLÄNI. MINUN LAPSEN TÄÄLLÄ, TIETÄKÄÄ, ETTÄ AIKAA ON VÄHÄN, KUNNES MINÄ TULEN.

   RAVISTELUT TULEVAT VOIMISTUMAAN. ÄLKÄÄ KATSELKO YMPÄRILLENNE PELOSSA, SILLÄ MINÄ OLEN KANSSANNE. MINÄ PIDÄN KAIKKIA OMIANI PYSTYSSÄ VANHURSKAUTENI KOHOTETULLA KÄDELLÄ. MINÄ VAHVISTAN OMIANI UKRAINASSA, SILLÄ KATSOKAA KUINKA HE OVAT POLVILLAAN JA HUUTAVAT PUOLEENI. HE TULEVAT KÄYNNISTÄMÄÄN HERÄTYKSEN. MINULLA ON KAIKKI HALLINNASSA.

  MUTTA SAMALLA TAVALLA HALUAN SAADA OTTEEN MYÖS TEIDÄN SYDÄMISTÄNNE, SANOO HERRA. SILLÄ, MINÄ TAHDON KÄYNNISTÄÄ HERÄTYKSEN MYÖS NORJASSA. ELÄKÄÄ JA PYSYKÄÄ MINUA LÄHELLÄ. MINÄ TULEN PIAN. MINÄ TULEN PIAN, SANOO HERRA.

OIVA SALLIN NÄKY 28.12. 2021


Minulle Herra antoi noin neljä viikkoa sitten näyn:
Suomen koko maan kartta. Katselin näkynä sitä hetken. Sitten kartan päälle tuli suuri urosleijona. Se peitti ihan koko kartan. Peräpää Lapissa ja koko kartta tuli niin täyteen, että Juudan Leijonan alla ei yhtään paikkakuntaa jäänyt vapaaksi! Ihmettelin kotona näkyä katsellessani, että mitä Hän nyt on tekemässä?

Tänään tuon ylistyksen aikana näky palautui. Suomen kartan päällä lojuva Leijona oli ihan hiljaa, sitten Hän alkoi oikealla tassullaan mätkimään oikeata nurkkaa. Kuulin sanan Varsinais-Suomi. Siis Leijona taputteli kipeästi maakuntaa. Ihan niinkuin maaperä olisi osin rikkoutunut. Pian tuon hetken jälkeen, kun nuo 3-4 tassun lyöntiä loppuivat, nousi Leijona kartan päällä seisomaan nopeasti. Näystä erottui, että Hänen häntänsäkin heilahti.
Ymmärtäisin, että joitain Herran koetuksia tulee ensin Varsinais-Suomeen ja sitten Leijonan nopeat toimenpiteet Kaikkivaltiutensa toimesta alkavat sujua Hänen tahtonsa ohjauksessa, jos kansa nöyrtyy Leijonan eteen?

Tahdon rohkaista sinua ystäväni, että jotain on Herramme suunnitelmissa tätä Suomen maata kohtaan, Rukoilkaamme esivallan puolesta ymmärryksellä ja Hengessä! Kehoitan rukoilemaan kielillä ainakin 15 minuuttia joka päivä! Jos brittinainen sai käskyn päivittäin rukoilla kielillä ja pian narkkarit vapautuivat ja pelastuivat Hong Kongissa Jackie Bullingerin totellessa Herran käskyä. Kirjassa ”Lohikäärmeen ajo” Jackie siitä kertoo. Ja hänen kurssillaan HongKongissa näin useita hänen kauttaan uskoon tulleita ja vapaaksi päässeitä huume- orjia. Pyhä Henki tietää, mikä rukous tepsii. Ymmärryksemme ei oikein tiedä, mikä olisi se Herran tahtoma rukouksen sisältö.

Kyse on tulesta, mitä taivaasta annetaan ja niistä valkovaatteista, jotka näin ensimmäisellä kerralla käydessäni teidän kotonanne Liedossa kauan sitten. Tulen tulon yhtäkkiä Herra näytti kielten selityksenä pari vuotta sitten. Se annettiin laajalle alueelle Suomessa. Milloin? Juudan Jalopeura nousi tänään pystyyn! Mitä, milloin? Uskon kielirukouksen vaikuttavan suuresti uuden ajan tehtailijoihin Suomen koko johdossa juuri nyt! Jos yli 100 000 rukoijaa, joilla on kielet, alkaisi rukoilla ensin vähän rajallisella ymmärryksellä johtajien puolesta ja sitten tarkoituksella johtajien ja ministeriöitten sekä hallituksen ja kansandustajien ja kaikkien avustajien puolesta runsaasti kielillä, ylistäen ja myös taistelukielillä! Uskon jotain Hengen maailmoissa tapahtuvan!

JOONA ISOKORVEN NÄKY 21.5 2019

Näin merkillisen näyn tänä aamuna. Minulle näytettiin kaksi mustiin pukeutunutta miestä ja Suomen kartta. Miehet kertoivat, että olivat mitanneet Euroopan maat. Viimeisenä on Suomi nimensä mukaan: Finland. Kun kysyin, mitä se tarkoittaa, niin paikalle tuli keskiaikaisesti pukeutunut sotilas, jonka kädessä oli isokokoinen miekka. Sotilas katsoi minua ja ojensi samalla sirppiä, josta valui veri. Sanoin, etten huolisi tuota sirppiä. Siihen sotilas sanoi: ”Ei se ole sinun, vaan Venäjältä tullut sirppi, joka käy Suomen viljapeltoihin ja sen maaperään. Maa on tullut saastutetuksi ja kansojen tuomiot alkavat.” Samassa kaksi tuomion enkeliä, niin sen ymmärsin, piti neuvottelua, kunnes Herran sotajoukkojen enkeli ilmestyi ja sanoi: ”Vielä pidätän aikaa.” Ja hän kielsi näitä enkeleitä lähtemästä liikkeelle. Öljyyn te ette saa koskea ettekä viiniin ettekä ehtoollisleipään. Kun tiedustelin, mitä  tällä tarkoitetaan, vastattiin siihen: ”Aika on rajattu, myös herätyksen aika, joka on lyhyt. Sitten näin mustan hevosen, jonka selässä oli tuo keskiaikaisesti puettu sotilas, ja hän nosti miekan ylös ja alkoi huutaa: ”Maa, maa, Suomen maa, tämä miekka lyödään upoksiin asti!”

”Ei vielä”, kielsi enkeli, ”kaikella on aikansa, mutta pian.” Järkytyin, enkä pystynyt sanomaan mitään. Näky muuttui oudoksi. Siinä oli suomalaisia ministereitä, poliitikkoja. Miehillä oli hameet ja naisilla puvut. He söivät ja joivat jotakin, joka sai heidät humaltumaan kuin olisivat sekaisin (huumaantuneita). Jokaisella oli käärmeen kieli ja he konttasivat lattialla kuin eläimet. Samassa saliin astui mies, joka huusi: ”Missä on Jumalan mies, missä on Jumalan mies?” Hän huusi tuskaansa toistaen: ”Missä on Jumalan mies, joka tekee tästä hulluudesta lopun?” Sitten sali purskahti nauruun ja joku sanoi: ”Juopukaamme, juopukaamme! Juo sinäkin ja juopukoon Jumalan miehesikin. Tuo hänet tänne, niin raiskaamme Jumalan miehet, niin ja naisetkin, jos sellaisia enää on.” Minusta meni kyllä voimat tämän näyn jälkeen. Järkyttävää!

ELINOR RASCON PROFETIA 2015

”Nooa saarnasi 120 vuotta ja varoitti kansaa synnin tähden tulevasta vedenpaisumuksesta. Sen aikainen maailma nauroi hänelle, kunnes tulva tuli ja tappoi heidät kaikki. Raamatussa kerrotaan myös kun Lootista, joka halusi siirtyä aina vain lähemmäksi Sodoman ja Gomorran hedelmällistä ja rikasta laaksoa, koska oli rakastunut sen aikaiseen maailmaan. Taas tuli varoitus näiden kaupunkien syntielämän tähden tulevasta hävityksestä. Enkelit tulivat ja veivät Lootin perheen pois kädestä pitäen juuri ennen kuin hävitys tuli. Suuressa armossaan Jumala pelasti Lootin, ystävänsä Aabrahamin tähden.

Varoitus kuulu myös meille tämän päivän sunnuntaikristityille. Olemmeko epävarmoja tilastamme? Haluammeko olla turvassa Herran tahdossa? Meidän tulee herätä! Lootin vaimolle se oli myöhäistä. Hänen sydämensä oli materiaalissa kiinni ja hän muuttui suolapatsaaksi.

Mitä Euroopalle tapahtuu näinä päivinä? Väkivalta ja verenvuodatus on saavuttanut meidät, koska seurakunta hoippuu kuoleman rajalla eikä pidä vanhurskautta voimassa. Se on heikko, epäuskoinen ja kumartaa islamia, ikään kuin Kristus ei olisikaan voittaja. Ruotsissa islamin voimat jylläävät, mutta seurakunta on heikko, niin kuin sitä ei olisikaan. Herää Suomi! Kristuksen ruumis Suomessa, tee parannus ja nouse siihen asemaan, johon Jumala sinut tarkoitti! Vain sinä voit estää islamin tunkeutumisen, väkivallan ja veren vuodatuksen tulon Suomeen. Kristuksen ruumiin on seisottava muurinaukossa ja muodostettava linnoitus kansan ja tuhon väliin! Ainoa turvamme on pysyä Jumalassa ja Hänen sanassaan. Myös liberaaliteologia valtaa alaa, ja siitä meidän pitää tehdä parannus.

Suomi, Suomi kuule minua sinun Jumalaasi. Minä haluan antaa sinulle hyvinvoinnin, menestyksen ja turvan. Katso, väkivallan tsunami ja verenvuodatus on horisontissa joka liikkuu kohti maatanne, se tulee muista maista, jotka ovat hyljänneet minut ja joiden seurakunnat ovat kuoleman partaalla ja heitä olen myös varoittanut sanansaattajieni välityksellä. Ole varovainen, täyty minun Pyhällä Hengelläni ja totuudellani. Pysy rakkaassa Pojassani, usko, luota, tottele Häntä, Jeesusta Kristusta, ei ole muuta keinoa selvitä. Kuule nyt varoitus: Jos Kristuksen ruumis ei kuule varoitustani, eikä tee sen mukaan; tämä kansakunta joutuu kokemaan väkivaltaa ja verenvuodatusta, koska seurakunta kumartaa islamia, eikä huomioi Poikani voittoa ristillä.

Teidät on kutsuttu hallitsemaan elämässä, olemaan enemmän kuin voittajia sekä olemaan valona kansakunnalle. Jos et tee parannusta, olet menettänyt asemasi ja useat muslimit hyökkäävät maahasi ja tuovat tuhoa tullessaan. HERÄÄ! Vahvista niitä, jotka ovat jäljellä. Suomi tarvitsee Kristuksen ruumiin, ei kansaa, seisomaan kuilun aukossa, ettei kansa putoa siihen.

Pidä tästä kiinni ja tee myös näistä seuraavista asioista parannus:
1. Seksuaalinen moraalittomuus. Seurakunnissa monet pariskunnat asuvat yhdessä, vaikka eivät ole naimisissa.
2. Tiedätkö, että minä, Jumala vihaan avioeroja. Tehkää parannus kompromisseista tässä asiassa.
3. Pelastus ja anteeksianto ei ole automaattinen. Nikolaiittain oppi on väärä ja suvaitsee kaikenlaista syntiä Kristuksen ruumiissa. ”Kerran pelastettu aina pelastettu, eikä se välitä synnistä”. SIITÄ ON TEHTÄVÄ PARANNUS!
4. Oletko hylännyt ensirakkautesi? Jos olet hylännyt sen, tee parannus tai siirrän lampunjalkasi pois paikaltaan.

5. Oletko uskossasi haalea? Tee parannus välinpitämättömyydestä.
6. Muista rakkauden käskyni. Rakasta myös lähimmäistäsi.
7. Huomioi rukoukseni, että Minä ja Isä olemme yhtä ja te olette yhtä meidän kanssamme.
8. Seiso kansani Israelin ja sitä vainoavan maailman välissä, kansani puolesta.

Nicholas Welshin profetia Suomelle 15.2. 20

Seuraavan Herra paljasti Suomesta. Tämä kirjoitettiin 2017. Nyt on vuosi 2018 ja koen, että on aika välittää profetia eteenpäin. Apostoli Paavali kirjoitti: ”…mutta koetelkaa kaikki…” Luovutan profetian lukijan erottelukyvylle ja rukoukselle.

Suomi on tytär, jonka vanhemmat ovat auttaneet häntä kukoistamaan ja menestymään omassa maassaan. Hänen vanhempansa ovat viisaus ja nöyryys. Kun päivä on lyhyt ja valo hämärä, minun kansani, juutalainen kansa, ensin virtaa ja sitten tulvii Suomen ja Venäjän rajan yli. Olen asettanut lamppuja monien kotien ikkunoihin Suomen rajalla ja rajan läheisyydessä. Kun aika on oikea, ne sytytetään ohjaamaan minun kansaani, juutalaista kansaa, matkallaan kotiin. Katso, minä olen asettanut tielle merkkejä, jotka Pyhä Henki paljastaa oikeaan aikaan. Jeremia 31:21: Pystytä itsellesi kivimerkkejä, aseta itsellesi tienviittoja, paina mielesi tie, polku, jota olet kulkenut.”

Ennen tämän toteutumista olen asettanut uskovat ihmiset valintani mukaan, kätketyt ja sinetöidyt, jotka rukouksin ovat valmistaneet tietä minun kansalleni, juutalaiselle kansalle, takaisin minun luokseni. Jesaja 62:10: ”Käykää, käykää ulos porteista, tasoittakaa kansalle tie, tehkää, tehkää valtatie, raivatkaa kivet pois, kohottakaa lippu kansoille.” Jesaja 57:14: ”Hän sanoo: Tehkää, tehkää tie, tasoittakaa tie, poistakaa kompastuskivet minun kansani tieltä.” Jeremia 6:16: ”Näin on Herra sanonut: Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne.”

Nyt on odotuksen aika, ennen kuin minun lunastussuunnitelmani syntyvät. Valmistakaa tie minun kansalleni, juutalaiselle kansalle, niille, jotka ovat kuulleet ääneni kuluneiden vuosien aikana. Saatte omana elinaikananne nähdä, kuinka ihmeellisellä tavalla vapautan oman kansani, juutalaisen kansan, ja tuomitsen pohjoisen maan, josta he lähtevät. Aika on lähellä, joten valmistakaa sydämenne, mielenne ja kehonne siihen, mitä minä teen.

Suomi tulee olemaan siunattu, kun Pyhän Hengen tuli leviää idästä Venäjän rajalta länteen saakka.

Rovaniemi on yöllä tulessa palava timantti. Minun kirkkauttani heijastaen se loistaa pelastusta, toivoa, armoa ja rakkautta. Vanhoja teitä, vanhoja tapoja ei muistella. Se, mikä on tulossa, hallitsee pohjoisen tulevaisuutta; se nähdään ja siitä puhutaan. Elämän ja vainon tulessa Jeesuksen nimi loistaa kadotetuille kirkkautta ja pelastusta.

Vaasa vajoaa ja nousee, aivan kuin korkki, joka painetaan veteen. (Kun veden alla oleva korkki vapautetaan, se nousee nopeasti pinnalle, johon se jää.) Minun kansani, uskovat, voidellaan lopun aikana iloöljyllä.

Turku. Turun perustuksia ravistellaan, ja sen tietoon perustuva voima riisutaan siltä pois. Turkuun jää rakkaudelle hedelmällinen maaperä, joka kukoistaa ja kantaa paljon hedelmää.

Tampere. Tampereella vapautuu elävän veden lähde niille, jotka juovat vettä minun pelastukseni kaivosta. Siitä juodessaan he muuttuvat. Minun Elävä Veteni on seurakuntani voimana autiomaan tulessa ja vainossa, joka nielaisee koko maailman. Olkaa rohkeita, MINÄ OLEN aina kanssanne ja tulen olemaan kanssanne loppuun asti.

Lahti on tyhjä pullo, jonka täytän elämälläni; tyhjä laatikko, jonka täytän ikuisen Sanani aarteilla. Tuo sana tulee eläväksi Minun Poikani Jeesuksen kautta.

Joensuu täytetään läsnäoloni valolla, joka ajaa ulos hengellisen pimeyden. Lopun aikana monet tunnustavat ja rakastavat Jeesuksen nimeä ja niin tehdessään maksavat lopullisen hinnan ja antavat elämänsä uhrialttarille. Johanneksen evankeliumi 15:13: Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäviensä edestä.”

Helsinki on suljettu kirja, mutta lopun aikana paljastan monia, jotka ovat tunnustaneet minun nimeäni ja jotka ovat salassa vaeltaneet kanssani. Helsingissä on ikuisen perheeni jäseniä ja valtakuntani kansaa enemmän kuin voisi kuvitella. Se, mikä on piilossa maan alla, tuodaan valoon. MINÄ OLEN on liikkeellä; pelastan, vapautan ja parannan ne rikkinäiset, jotka ovat vankilassa, pimeyden kahleissa. Olkaa rohkeita, olen kuullut rukouksenne. Monet tulevat Jeesuksen, minun Poikani luo.

Valmistautukaa. Suomea ravistellaan pohjoisesta etelään ja idästä länteen.

MINÄ OLEN LIIKKEELLÄ JA TOTEUTAN SUUNNITELMANI.

Nöyrät kuulevat ääneni, toteuttavat käskyni ja näkevät ensimmäiset halkeamat jäässä, joka on jäädyttänyt kansakunnan. He ovat vartijoita, jotka varoittavat siitä, mitä minä, elävä Jumala, tulen tekemään.

MINÄ TULEN! VALMISTAUTUKAA!

HIERONYMOKSEN PROFETIA

Kun maailman viimeinen aika ja loppu alkaa lähestymään, niin kaikki hyvät tavat ja kristilliset toimet hylätään. Kaikenlainen pahuus ihmisten keskuudessa saa vallan. Synnit ja tapojen turmelus yhä enenevät. Niitä kavaluudella ja viekkaudella peitellään ja kaunistellaan. Oikeus katoaa, usko loppuu, rakkaus kylmenee ja sammuu. Totuutta tuskin löytyy koko maailmasta. Viattomat ja yksinkertaiset hylätään ja heitä pilkataan. Laupeutta, armollisuutta, nöyryyttä ja kärsivällisyyttä ei ihmisten keskuudesta löydy. Laittomuus ja jumalattomuus ilmestyy ja saa vallan. Pahuus on niin suuri, että on ihme, jos toinen kykenee olemaan kanssakäymisessä toisen kanssa.

Oikea jumalanpelko ja jumalanpalvelus tukahdutetaan kaikella jumalattomuudella. Uudet tavat ja työt otetaan käyttöön ja luetaan pyhimmäksi jumalanpalvelukseksi. Papin virka hylätään. Voimalliset, korkeat ja rikkaat sortavat köyhiä ja viattomia pappeja. He tulevat keskenänsä eripuraisiksi ja murhaavat Jumalalle petollisessa ja väärässä mielessä. Pyhä elämä, rukoukset ja almut pidetään turhina ja niistä tehdään pilkkaa. Kiitosvirret ja hengelliset laulut hylätään. Kansa luopuu pois Jumalasta. Hänen sanalleen osoitetaan tottelemattomuutta ja siihen suututaan. Herran temppeli hylätään ja jätetään autioksi. Alttari ja sen säädyt kukistetaan. Silloin tulevat paisuneet ihmiset, ynseät, ylpeät, pahoin puhuvat, armottomat, petolliset panettelijat, viettelijät ja pahentajat, jotka ahneudella hallitsevat taitavien ja taitamattomien, rikkaiden ja köyhien keskuudessa. Jokainen tekee oman mielensä mukaan ja ei tottele rangaistusta. Oikea viisaus ja ymmärrys pimenee ihmisiltä niin, että he pitävät pahan hyvänä ja väärän oikeana.

Silloin valta annetaan nuorukaisille ja vanhat ymmärtäväiset miehet pidetään narreina. Nuoret joka paikassa hylkäävät vanhempien ymmärryksen ja toimen. He sanovat ”Kuule tuota vanhaa narria”. Vaatetuksellaan ja käytöksellään he etsivät mainetta ja kunniaa, että kaikki pitäisivät heitä suurina. Eivät ota totuudesta vaaria. Silloin tulee joka paikassa kallis aika, nälkä, sota, verenvuodatus, maanjäristys, tulipalot, huoruus, murhat, väärät opit, eripuraisuus ja sisällinen viha niin, ettei toinen toistansa voi sietää, eli hänen puoleensa katsoa. Silloin tulevat sopimattomat ilmat, kova kuivuus ja märkyys, pahat myrskyt ja tuulet ja suuret ihmeet tapahtuvat taivaassa maanpäällä ja vedessä. Linnut ilmassa ja eläimet maanpäällä vähenevät ja katoavat. Kauppakaupungit rakennetaan uusien tapojen tähden. Tulevat suuret rasitukset ja verot, ryöväyksien kanssa.

Väkivalta, juoppous, vannominen, Jumalan pilkka, veren vuodatus ja sopimattomuus, on niin pitkällä, ettei toinen voi toistansa sietää, eikä uskoa. Haureus lisääntyy miesten ja naisten välillä. He elävät hekumassa ja irstaudessa ja monissa kauheissa synneissä, oudoissa ja pahoissa himoissa. He luulevat sen kunnialliseksi ja kauniiksi, joka on syntiä ja vääryyttä. He saavat silmiensä edessä nähdä, taivaalla, monta ihmeellistä merkkiä, joita ei koskaan ennen ole tapahtunut, eikä senkaltaisista ole kuultu puhuttavan. Ei niistä kuitenkaan lukua pidetä, eikä lasketa sydämelle. Kaikki pidetään vain turhana puheena.

Silloin tulee suru ja ahdistus, itkun ja valituksen kanssa ja kukaan ei osaa lohduttaa. Nuori kansa ja lapset käyvät harmaapäisiksi ja vanhoiksi. Vuoden päivät ja kuukaudet pahenevat. Silloin on paha ja myrkyllinen aika, että ihmiset tahtovat ennemmin kuolla kuin elää. He sanovat ”Kuolema pakenee meitä”. Monet epäilevät ja joutuvat epätoivoon, pelkoon ja vavistukseen, vaikka ei ole näkyvissä mitään hätää. Ne, jotka makaavat, eivät saa lepoa eikä rauhaa, levottomuuden tähden. Siinä murheessa, eli niinä pahoina päivinä, ilmaantuu Antikristus, josta meitä kaikkia varjele laupias Herra Jumala; Isä sinun poikasi Jeesuksen tähden. Amen.

Eusebius Hieronymus Sophranius (342/347-420),

https://youtu.be/sMIQ2skbRE4

PROFETIA SUOMELLE SIRKKU CHEWNINGILLE 18.11 2022.

Jumala ilmoitti hänelle, että Jumalan kirkkaus on asettunut Suomen päälle. Se tuo Suomelle Jumalan kirkkaudeen ilmestymisen ja herätyksen. Tämä piti ilmoittaa Turussa ja sen hän teki. Lisäksi hän näki Jumalan valtaistuimen, jossa oli olentoja joilla oli pyörä pyörässä ja yksi pyörä irtosi viemään herätystä Kiteelle.

JOONA ISOKORVEN NÄKY 2010

Minut nostettiin ylös korkealle ilmakehään ja maa loittoni kunnes se näkyi pallon muutoisena Suomen maana.

Samalle viereeni ilmestyi enkeli joka puhutteli herätyksestä. On pyhitysherätys Jumalan lapsilla.. Ilman pyhitystä ei kukaan ole näkevä Herraa. Seurakunta tullaan kutsumaan ulos bunkereisraan rukouskammioihin. Maahanne annetaan nälän hätää ja maanne rajoille vyöryy vaara jolloin kansani herää myös huolehtimaan läheisistään perheestään ja sukulaistaan. Enkeli viskasi pienimuotoisen sirpin Suomen maahan. Vaikka olin korkeuksissa. niin näin kuinka sirppi osui maahaan. Samalla enkeli ilmoitti perhekuntiin ja sukuihin tulee viimeinen herätys Suomessa.

Maassanne on ahdistus tuolloin .silloin saatte nähdä rakkaittenne kääntyvän Herran puoleen ja on oleva leikkuuaika. Maahanne annetaan Pyhitys ja itkuherätys. Herra sallii tämän. koska on valvomattomia ja kovasydämisiä sieluja niin paljon.

Pyhien sydämet ovat kylmiä ja kovia. Herra pehmentää sydämet rukous kammioissaan ja parannuksen kautta valmistaa omiansa laupeuden leikkuuseen. Itsekkyydestä ja velttoudesta on tehtävä parannus..

Lisäys. 18.3

Minun ei annettu nähdä muita kansoja näyssä mutta uskon. että kristityt samalla tavalla kutsutaan etsimään Herraa ja leikkaamaan laupeuden leikkua omaisten kohdalla.

PROFETIA 1930-LUVULTA 5-6 VUOTTA ENNEN TALVISOTAA:

Seuraava kertomus on kierrellyt suvussani aina 1930-luvulta lähtien. Tämän profetian saajan henkilöllisyydestä en ole aivan varma, mutta isäni oli tutustunut vuosikymmeniä Himalajalla, nykyisin Sikkimin alueella, vaikuttaneeseen Vapaakirkon lähetyssaarnaajaan, jolta tämä näky on peräisin. Se on saatu 5-6 vuotta ennen talvisotaa.

”Katselen Suomen karttaa; Koko ympäristö peittyy savuun, tuleen, pauhuun ja sodan ääniin. Kun savu haihtuu ja melu laantuu, puuttuu Suomelta kaakkoisosa, Viipuria ja Sortavalaa myöten, myöskin Suomen selästä napapiirin tienoilta on viety suikale pois.

Pienen tovin kuluttua alkaa sama pauhu ja melu uudestaan. Ensin Suomi palautuu ennalleen ja saa menettämänsä maa-alueet takaisin. Lisäksi Suomi laajenee kaakkoon ja itään suuren matkan. Kohta taas palaavat edellisen kerran äänet ja savut. Oikein kovan jyrinän ja moottoreiden surinan päätyttyä loppumattomaan ukkosen jyrinään kaakossa näkyy maamme taaskin silpoutuneen. Nyt puuttuu ensimmäisen sodan menetysten lisäksi Suomen oikean puoleinen käsivarsi, Petsamo.

Sitten seuraa miltei loputtoman pitkä rauha, kukoistuksen, työnteon, rakentamisen ja vaurastumisen kausi. Maamme ei ole koskaan saanut maistaa niin paljon aineellista kukoistusta kuin tässä vaiheessa.

Mutta taaskin palaavat nuo kauheat sodan äänet. Koko Suomen etelärannikko, alueeltaan Loviisa, Lahti, Riihimäki, Karjaa peittyy tuleen ja savuun. Helsingin keskeltä kohoaan liki taivaisiin ihmeellinen pilvi. Se välähtelee, salamoi ja jylisee, ukkostaa ja pyörtyilee kuin suunnaton ukkospilvi ja pyörremyrsky. Pilvi häviää noin viikossa. Kaikki pilven sisällä on lyöty matalaksi. Missään ei näy ihmisiä eikä elämää. Pohjoisimmassa Lapissa tapahtuu samanlainen ihme.

Taustalla kertoo ääni kuin elokuvanäytännössä. Muu Suomi säästetään. Karjala ja jopa Itä- Karjalakin palautetaan, sillä Suomelle ne on säästetty ja luvattu ikuisiksi ajoiksi.

Samalla näkijälle kerrotaan, että nyt loppuvat sodat ikuisiksi ajoiksi, mutta hänen ei sallita katsoa tuhat vuotiseen valtakuntaan, joka nyt alkaa maapallolla.

KATI 13.10.1996

Jäidenlähdön aikaan (mikä tulee olemaan tavallista myöhäisempi) on Suomen etsikkoaika umpeutumassa. Enää en kutsu lempeästi, enää en houkuttele. Minä polvistutan, minä taivutan uppiniskaisen kansanne huutamaan puoleeni.

Minä saatan nuo vääryyden palvelijat, valtiovallan edustajat hädän kuilun syövereihin. He ovat totisesti palkkansa ansainneet. Vieneet itsekkyydessään maanne pedon kitaan. Häväisseet minun Pyhän nimeni. Polkeneet lakini ja käskyni. Kaikki Jumalan pelko ja pyhyyden pelko ja arvostus on kadonnut. He ovat palvoneet EU-jumalaa. Ovat ottaneet mammonan jumalakseen! Ovat ottaneet siveettömyyden panssarikseen, röyhkeyden kilvekseen, vihan ja ahneuden kengikseen.

Köyhiä sorretaan. Totuus salataan. Päätökset tehdään pimeässä. Mutta minä huudan ne päivänvaloon palvelijaini profeettojen kautta. Mikään ei ole minulta salassa. Se loppuu nyt! He eivät pääse pakenemaan. He saavat maistaa omien tekojensa hedelmiä: Ahdistuksen vettä viinien ja muiden päihdyttävien juomien asemesta. Kipuja ja tuskaa tuskan tuottamisesta vaivaisille ja köyhille. Tulen poltetta Jumalan pilkkaamisesta.

Ihmisen nautinnon ja itsekkyyden vallankausi on kulkenut tiensä päähän tässä maassa, häpeä maailman silmissä tulee olemaan valtaapitävien valtikka. Heillä ja koko Suomen kansalla on valittavanaan vain kaksi tietä: Tehdä parannus, huutaa elävää Jumalaa avuksi. Suostua Golgatan veriuhrin puhdistavaan sovitukseen tai joutua perikatoon.

Kaikki tapahtuu äkisti. Omanikin yllättyvät. Nytkö se alkaa?

Vaikka maa järkkyy, jäät ryskyvät, padot murtuvat, meri kuohuu, ei omieni tarvitse pelätä. Te, jotka seisotte Kristus-kalliolla, teidät minä suojelen. Enkelini ovat merkinneet minun omani. Teillä on minun valoni. Te loistatte kuin majakat pimeydessä.

Te saatte uuden voiman ja rohkeuden. Te astutte esiin. Menette nääntyvien luo. Viette heille pelastuksen viestin. Te voitatte sieluja Kristukselle. Te tulette olemaan minun todistajiani kaikkialla. Ei teitä pelota vankilat, uhkaukset, pilkat, ivat, herjat, joita pimeyden palvelijat huutavat.

Häähuoneeni odottaa täyttymistä. Te tuotte aitovieriltä ja pimennoista kurjat ja vaivaiset valoon. Minä Jeesus Kristus pesen teidät verelläni. Annan heille uuden valkean vaatteen. Rukoilkaa omaistenne puolesta yhtenään. Tuokaa heidät valtaistuimeni eteen. Tahdon pelastaa heidät: lapsenne, veljenne ja sisarenne, vanhempanne, isovanhempanne, koko sukunne. Kantakaa heitä pimeydestä valoon.

Kun pakanoiden luku tulee täyteen, häähuoneeni ovi suljetaan.

VOI NIITÄ JOTKA JÄÄVÄT ULKOPUOLELLE!

MATT: 22:1-14