Sielun vammat
Nykyajan ihmiset ovat monin tavoin rikki sielultaan. Heillä on monen laisia sielunhaavoja.
Varhaisimmat syntyvät joillakin henkilöillä jo ennen syntymää.
Kun aikoinaan abortti ei ollut sallittu, sitä yritettiin tehdä kotikonstein. Tapoja oli monia, mutta pahin ehkä sellainen, että kohtuun työnnettiin joku esine, sukkapuikko jne, joka ei sitten saanutkaan aikaan toivottua tulosta ja raskaus jatkui. Mutta vaikka alkio jatkoikin elämäänsä, se oli jo saanut kuoleman pelon ja kuoleman hengen sekä hylkäämisen pelon. Kaiken lisäksi henkilö ei millään voi muistaa näitä asioita, joten ihmiselle jää ikuiseksi salaisuudeksi, miksi hän reagoi sillä tavalla tiettyihin asioihin, niin kuin hän reagoi. Jos Jumala ei näitä paranna, ei apua tule.
Sitten ovat lapsuus ja erityisesti varhaislapsuus. Silloin saadut tunnevauriot vaikuttavat läpi elämän. Jos äiti tai isä hyljeksii lastaan eikä osoita rakkautta, tulee lapsesta henkisesti vammautunut. Hän yrittää ”ostaa” hyväksyntää kaikin tavoin, mitä hän vain keksii tehdä.
Jos taas hyväksyntä ei olekaan ehdotonta, vaan sitä osoitetaan ainoastaan, jos on onnistunut koulussa tms. alkaa lapsi ansaita hyväksyntää.
Erittäin pahasti lapsi vammautuu, kun häntä vertaillaan paremmin onnistuneeseen sisarukseen ja hän alkaa tuntea arvottomuutta.
Myös vääränlaiset rangaistukset, kuten esim. lapsen pakottaminen pimeään komeroon ja uhkaaminen, että joku paha hakee hänet sieltä, koska hän on ollut tottelematon, aiheuttaa elinikäisen pimeän pelon. Ainoastaan Jumala voi hänet siitä vapauttaa. On myös paljon muita tapoja tuhota lapsen psyyke.
Jos vanhemmille tulee avioero ja lapsi menettää yhteyden toiseen vanhempaan, tai toinen vanhempi kuolee tai sairastuu pahasti ja joutuu olemaan kauan sairaalahoidossa, aiheuttaa
lapsessa hylkäämisen haavan ja sitä kautta pelon. Tai, jos lapsi joutuu sairaalahoitoon ja vanhemmat eivät pääse häntä syystä tai toisesta usein katsomaan, lapsi kokee syvää hylkäämistä.
Hylkäämistä voi tapahtua ihmisen kaikissa elämän vaiheissa, mutta missään muussa vaiheessa se ei ole niin tuhoisaa kuin varhaislapsuudessa.
Myöhemmässä vaiheessa vammoja aiheuttavat raiskaukset, insestit, abortit, hylkäämiset, läheisten kuolemat, onnettomuudet, siis yleensäkin tilanteet, joissa syntyy trauma.
Jatka lukemista ”SISÄINEN EHEYTYMINEN”