UUTTA!

Voi, ihmettä! Minä olen täyttynyt 13 erämaavuoden jälkeen Pyhällä Hengellä! Kuinka lumoutunut minä olenkaan siitä ilosta ja riemusta, minkä tunnen. Sain ihanan laulun Kaikista suurin yksin on Hän. Sitä laulaessani huomasin, että sain ilon ja yhtäkkiä olin täynnä Pyhää Henkeä. Sen jälkeen en ole voinut kuin ylistää Jumalaa päivällä ja yöllä. Viime yönäkin heräsin klo 4.00 ja aloin seurustella Jumalan kanssa 2,5 h. Olisin Hänen edessään jatkuvasti, mutta pakko on nukkuakin jonkin verran.

Ihmettelette varmaan, miksi kesti näin pitkään, ennen kuin täytyin uudelleen Pyhällä Hengellä tai oikeastaan Jumala antoi minulle virvoitusta. Minä olin tottelematon, lupasin, enkä täyttänyt. Minä innostuin Disneyn piirretyistä elokuvista jopa niin paljon, että Jumala alkoi jäädä kakkoseksi ja sitä Hän ei hyväksynyt. Ajatelkaa, yli 70v, vanha nainen innostuu lasten elokuvista ja jää niistä kiinni! Eräässä Asannan kokouksessa Jumala alkoi puhua siitä minulle ja pyysi minua lopettamaan näiden elokuvien katsomisen. Lupasin, mutta olin niissä videoissa niin kiinni, etten pystynytkään. Pikku hiljaa voiteluni katosi ja lopulta sen huomasivat varmaan muutkin ihmiset ja kutsut loppuivat. Sitten jouduin lopettamaan Asannan rahapulan vuoksi ja lopulta menin vuodeksi Jumalan eteen kysymään, mistä tämä johtui, mutta Jumala ei enää vastannut. Sen jälkeen murtui selkäni ja jäin vääräksi, sitten leukaani tuli kuolio. Ostin auton, kun liikkumiseni oli muuten mahdotonta. Kolaroin sen autotallissa. Pimeys oli suunnaton, minulla oli autovelka, mutta ei autoa. Sain vihjeen eräältä ystävältäni kiittää kaikista vaikeuksistani, sillä kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat. Vasen jalkani oli erityisen kipeä. Olin vielä vaikeampi kävellä kuin tavallisesti, mutta kun olin kiittänyt jonkin aikaa, huomasin, että kipu oli kadonnut. Sitten vävyni veli tuli vävyni käskystä katsomaan, kuinka pahoin olin hajottanut autoni. Siitä ei ollut tuhoutunut kuin kuskin puoleinen ovi. Kuinka ollakaan lähimpään autohajottamoon oli tuotu samanvuotinen, saman merkkinen kolariauto, saman värinen, helmiäismusta, samana päivänä ja siitä oli kyseinen ovi peileineen säilynyt vahingoittumattomana ja sen hän osti ja vaihtoi autooni. Niinpä kaikki oli kunnossa. Nyt odottelen, milloin saan autoni maalattua, sillä onhan maalissa raapuja, joita siihen oli tullut, vaikkei se varsinaisesti rikki enää ole.

Sitten aloin parantua. Kuolio on melkein voitettu. Enää ei tarvitse leikata leukaluuta. Odotellaan vain, että 4×1.5mm alue, saan limakalvopeitteensä ja silloin kaikki on hyvin. Olen tehnyt parannuksen ja pyrkinyt lopettamaan kaiken sen, mitä Jumala haluaa.

Kun katsoin nyt aamulla suuhuni huomasin, että eilisen toimenpiteen jälkeen viimeinenkin hampaanreikä on mennyt kiinni. Aamulla kun rukoilin ja rukoiltuani jäin Herran eteen hiljaisuuteen, kuulin lauseen sisimmässäni: Olet nyt kaikkiin hyviin tekoihin valmis. Muistin, että se on jossain Raamatun jakeessa. Etsin sitä ja löysin 1.Tim.2:21. Kiitos Herralle! Kaikki se pimeys on ohi, jossa olen kulkenut vuodesta toiseen. Minua ei niinkään kiinnosta parantuminen, vaan Jeesus! Yksin Jeesus ja kaikki muu hyvä tulee bonuksena sen mukana. Taistelen voimakkaasti sen vuoksi, että kaikki minun lähteeni saisivat alkunsa Herrasta. Kuinka onnelinen olenkaan! Tiedän, että eräänä päivänä selkänikin suoristuu. Herra on Jumala, kunnia Hänelle!

UUSI ALKU

Mietin eräänä päivänä, että mistä minä loppujen lopuksi tiedän, parantaako Jumala minut vai ei. Niinpä päätin lähteä Herraa palvelemaan sen mukaan kuin terveys antaa periksi. Mitä siitä, jos olen väärä? Enhän minä itseäni mene näyttämään, vaan puhumaan Jumalasta. Olen aina halunnut kuolla saappaat jalassa. Voi, minua, ellen evankeliumia julista! Jotain olen tämän sairauden aikana oppinut. Liika turhamaisuus on kadonnut. Siisti haluan olla vieläkin. Ainoa ongelma on se, etten voi seisoa puhujan paikalla, vaan minun on istuttava, sillä selkäni ei kestä seisomista. Koska useimmat kokoukseni tulevat olemaan kotikokouksia, ei ole mitään vaikeutta istua sekä soittaessa, että laulaessa ja puhuessa. Toivon vain, että kun olen näin huonokuntoinen, Jumalan voima tulee täydelliseksi minun heikkoudessani. Siitähän Paavali puhuu toisessa korinttolaiskirjeessään. Sitten hän jatkaa, että on mielistynyt heikkouteen ja muutamaan muuhun asiaan. Valitettavasti siihen en ole vielä päässyt. En todellakaan ole mielistynyt heikkouteeni, vääräselkäisyyteeni ja hampaattomuuteeni, mutta olen mielistynyt siihen uskomattomaan rauhaan, joka minulla on nykyisin. Laittakoon Jumala minut vaikka kilon paloiksi, jos haluaa, mutta minä kuulun Hänelle nyt ja ikuisesti.

LOPPUTULOS

Lopputuloksena ei se yksikään hammas jäänyt alaleukaani, sillä sekin jouduttiin poistamaan, kun hammas oli kosketusarka. Kummallista, ettei ulkopuolinen voi nähdä, että olen alahampaaton, sillä pystyn puhumaan normaalisti eikä suuni ole painunut mitenkään sen tähden. On kuitenkin hyvä saada jonkin tason proteesi alas, että voi taas syödä normaalisti.  Toivottavasti leukani jo paranee lopullisesti.

Jumala järjesti taas minulle auton. Sain Jumalalta käsirahan ja loput on velkana. Mutta siitäkin on jo neljäsosa maksettu, sillä molemmat tyttäreni ja vävyni maksoivat siitä aika summan joululahjaksi. Kyseessä on musta Ford Focus, kuusi vuotta edellistä uudempi ja 14 cm leveämpi kuin edellinen.

Edellinen autoni ei enää mennyt katsastuksesta läpi. Jouduin kuitenkin heti aluksi ongelmiin autoni kanssa, kun autokatos, jossa on ritiläovet, on rakennettu 80-luvulla ja silloin autot olivat nykyistä kapeampia. On vaikea saada autoa mahtumaan ovista, sillä jää vain muutamia senttejä kummallekin puolelle tilaa, kun ajan ovesta sisään ja ulos. Kolaroin autoni ja naapurin auton heti aluksi, kun en ymmärtänyt, että uudemman auton käytös on hiukan erilainen kuin edellisen. Mutta onneksi autoni saatiin korjattua, vaikka minulla on vain pakollinen liikennevakuutus.

Tiedän, että Jumalan työ kohdallani taas alkaa ja kuinka olenkaan iloinen, että niin käy. Kunnia ja ylistys yksin Hänelle.

Näin sitten kävi….

Yksi hammas, kulmahammas, jäi nököttämään pystyyn. Ikenet ja leukaluu oli hajotettu kielen juuren korkeudelle. Nyt tarvitsen erikois proteesin, jotta voin syödä tavallista ruokaa. Nyt menee vain puuroja ja keittoja, joissa ei tarvita hampaita. Jos nytkään kuoliota ei ole voitettu, joudutaan leikkaamaan leuan alta. Pahimmassa tapauksessa joudutaan koko leukaluu katkaisemaan. Kuten sanoin, olen jättänyt tämän Jumalan käsiin.

Terveyden iloa?

Terveyden iloa kesti noin kolme viikkoa, sitten leuka alkoi uudelleen särkeä. Menin Salon hammaslääkärille. Odotettiin kuskin kanssa toista tuntia vain saadaksemme kuulla, että, hammaslääkäri ei sormellakaan koske minuun, vaan on mentävä suoraan TYKS:iin. Sinne mentiin ja yksi hammas poistettiin. Tänään tuli tieto, että minulla leukaluun kuolio ja huomenna on leikkaus. Saa nähdä onko palatessa hampaita tai leukaluuta ollenkaan. Pelottaa, mutta olen jättänyt itseni Jumalan käsiin.

KUULUMISIA SAIRAUDEN KESKELTÄ

En ole aikoihin kirjoittanut tänne. Ei ole oikein ollut halua, kun sairaus on runnellut kehoa. Nyt, kun en saa unta, päätin yrittää. Selkä vammani diagnosoitiin osteoporoottiseksi murtumaksi. Sama nikama murtui kolme kertaa peräkkäin ja tuloksena oli selkäydin ahtautuma, joka painoi jalka hermoja aiheuttaen kovat kivut jalkoihin. Lisäksi ilman tukea hoipertelen, enkä pysty suoristumaan. Selkäni leikattiin ja osittain jäykistettiin ja jalka hermoja irrotettiin. Kuitenkaan siitä ei ollut mainittavaa tulosta. Kävelen yhä pitäen kiinni rollaattorista tai kyynärsauvoista.

Mutta tämä ei riittänyt. Osteoporoosi eteni. Lääke, jonka piti korjata, alkoikin toimia päinvastoin ja tuhota luustoani. Olinkin sille allerginen. Minulla ei alaleuassa ollut kuin kuusi hammasta. Teetin 70-vuotis lahjarahoilla itselleni ala proteesin, mutta se tuntui karhun raudoilta ja ohjasi ruoan poskeen. En pystynyt pitämään niitä ja jouduin tulemaan toimeen kuudella etuhampaallani. Nytpä sielunvihollinen päättikin viedä nekin hampaat. Kulmahammas tulehtui ja otettiin pois, mutta reikä ei parantunutkaan niin kuin piti, vaan alkoi mätiä. Niinpä menin uudelleen hammaslääkärille ja mätä poistettiin ja reikä tyhjennettiin uudelleen ja oletettiin, että se oli siinä. Ei ollut, vaan särky jatkui ja mätää tuli uudelleen. Viisi kuukautta sitä hoidettiin tuloksetta. Sillä aikaa kaksi seuraavaa hammasta alkoi oireilla. Nyt minut lähetettiin TYKS:in hammas polille. Siellä huomattiin, että leukaluusta oli irronnut suikale, joka kirurgisesti poistettiin. Antibiootti ei kuitenkaan purrut vaan särky jatkui. Kauhistuneena ajattelin tulevaisuuttani. Minulta katoaa ikenet, kun hammas poistetaan alaleuasta. Siihen on lähes mahdoton kiinnittää proteesia, sen tähden myös aikaisempi proteesi kiinnitettiin koukuin jäljellä oleviin hampaisiin. Jos kaikki hampaat poistetaan, ei minulle voi tehdä proteesia. Kasvoni retkahtavat pari senttiä ja näytän 100-vuotiaalta mummolta. Lisäksi puhe vaikeutuu ja muuttuu epäselväksi. En voi sitten koskaan enää opettaa Raamattua enkä laulaa!

Jumala päätti toisin. Lauantaina menimme Pertsa Hannulan tilaisuuteen. Jotenkin koin, että voisin parantua siellä, sillä ystäväni Antti Koivuniemi oli parantunut hänen kauttaan samoin illan emäntä. Otin kitaran mukaan ja minun piti vetää ylistys, mutta olin unohtanut lauluvihot kotiin ja ihmisillä ei ollut sanoja. No, vähäiseksi ylistys jäi. Kun Pertsa tunnisti minut, hän heti tuli luokseni ja sanoi, että hampaani paranevat eikä varmasti ongelmaani tiennyt. Kolme kertaa hän sen vahvisti illan aikana. No, mitään ihmeellistä en kokenut siinä rukoillessa, mutta illempana huomasin, etteivät hampaani enää särje. Kosketusarat ne olivat vieläkin. Tätä kirjoittaessani ne eivät ole enää aratkaan. Ylihuomenna on jälkitarkastus, silloin tiedän, onko Jumala tehnyt ihmeen.

Kävin TYKS:in hammas poliklinikalla ja hampaani todettiin terveiksi. Samalla hammaslääkäri sanoi, etten saa enää koskaan ottaa Aclastaa, tuota kerran vuodessa suoneen tiputettavaa osteoporoosi lääkettä sen minulle vahingollisen vaikutuksen vuoksi. Täytyypä muistaa se, kun menen maaliskuussa TYKS:iin sen takia.

 

 

 

Elämäntarina

72 vuotta! Kokonainen ihmiselämä! Mihin minun nuoruuteni katosi? Muistan 16- vuotiaan, joka unelmoi löytävänsä sen oikean. Sen jälkeen pian kihlaus ja syvä pettymys, kun sulhanen osoittautuikin kleptomaaniksi ja homoksi. Uusi kihlaus. Hyvänen aika mieshän on naimisissa toisen kanssa ja armoton juoppo, joka uhkaili ampuvansa minut, jos jätän hänet. Pahoinpitely sairaalakuntoon, johon en kuitenkaan päässyt, vaan minut oli heitetty teltan uumeniin vertavuotavana. Eloon kuitenkin jäin ja lopulta pääsin pakoon. Kolmas kihlaus ja avioliitto, joka päättyi miehen uskottomuuteen jo muutaman kuukauden päästä papin aamenesta. Neljäs kihlaus ja avioliitto, joka lopulta jatkui. Siihen katosi nuoruuteni, pettymykseen toisensa jälkeen. Nuori olin toki vieläkin, mutta mieleltäni jo keski-ikäinen kaiken kokemani jälkeen.

Alkoi toisenlainen aikakausi elämässäni. Minä olin todella rakastunut, mutta en mieheeni, vaan neljään suloiseen kääröön, jotka asetettiin rinnoilleni. Kääröt, jotka määräisivät elämäni suunnan seuraavat kaksikymmentä vuotta. Kääröt, joiden menettämisen pelko ajoi minut Jeesuksen syliin. Olin vihdoin tullut kotiin.

Jeesus alkoi merkitä minulle yhä enemmän. Riemuiten luovutin hänelle koko elämäni. Opetin neljää lastani tuntemaan Jeesuksen. Paasto ja rukous olivat seuraavat kaksikymmentä vuotta elämässäni tärkeitä. Ensin tulivat tytöt Jeesuksen luokse. Sitten kovan taistelun jälkeen putosi kypsä hedelmä haavoitettuihin käsiin: mieheni. Vanhin poikani mietti kauan, mutta ratkaisi lopulta Jeesuksen hyväksi. Nuorempi poikani käväisi Jeesuksen sylissä, mutta näki maailman nautinnot kiehtovampina. Pettyi, käväisi Jeesuksen luona toisen kerran, mutta vielä maailma oli rakkaampi. Pelkäsin hänen puolestaan, mutta Jumala rauhoitti minua ja sanoi hänen kyllä pelastuvan, kun se aika koittaa.

Samaan aikaan alkoi myös Herran työ. Minulle lahjoitettiin kitara, jota opettelin soittamaan. Näin näyn kitarasta, jonka päällä virtasi kirkas vesi ja tiesin, että sillä olisi jotain tekemistä tulevan tehtäväni kanssa. Niin alkoivat laulut virrata Pyhässä Hengessä kauttani. Myös sisäisten vammojen rukoileminen tuli tehtäväkseni. Mitä voimakkaammin Jumala käytti, sitä suuremmat taistelut olivat kotona siinä vaiheessa pelastumattomien poikieni ja mieheni kanssa. Opin taisteleman niitä henkivaltoja vastaan, jotka yrittivät tuhota perheeni.

Rakastin Jumalan työtä. Rakastin matkoja, joita ajoimme Jumalan antamalla autolla, viemään evankeliumia eteenpäin. Rakastin puhua Jeesuksesta, laulaa Jumalan antamia lauluja ja rukoilla käyttäen Jumalan antamia armolahjoja. Ajattelin, että aina tekisin niin, mutta Jumalalla oli toinen suunnitelma: kärsimyskoulu.

ELÄMÄÄ SAIRAANA

Tässä sitä ollaan selkä murtuneena, lievästi tokkuraisena makaamassa vuoteessa. Tulemmeko koskaan ajatelleeksi, kuinka kiitollisia saamme olla Jumalalle terveydestä? Pidämme itsestään selvyytenä, että voimme hakea jääkaapista, mitä tarvitsemme. Minulle se ei enää sitä ole. Vahvat kipulääkkeet eivät pysty poistamaan kipuja vain lievittämään niitä. Kun haen jääkaapista kivennäisvesipullon, huomaan, että jääkaappi aukeaa väärään suuntaan. On vaikea saada rollaattoria oven taakse, sillä siellä ei oikein ole tilaa. Kun vihdoin saan jääkaapin oven auki, ovat voimat jo poissa ja kivut maksimissa. Nopea ote pullosta ja pikaisesti vuoteeseen! Kestää useita minuutteja, että kipu taas vähenee siedettävälle tasolle.
Tänään olen päättänyt vaihtaa lakanat. Olen katsellut tarpeeksi kauan samoja mandariinitahroja. En ole ennen huomannutkaan, kuinka tehokas värjäysaine mandariini on. Ei taatusti lähde pesussa. Siunaan Kirsiä, että hän viitsi ja jaksoi siivota vaatehuoneeni. Siihen menikin muutamia päiviä. Nyt on tilaa, kun lähes puolet tavaroista tarpeettomina poistettiin. On se kumma, kun sitä säilyttää vaatteita, joita ei koskaan tarvitse. Jos kuitenkin joskus laihtuu niin paljon, että nuokin menevät vielä päälle eivätkä ne välttämättä koskaan mene ja jos joskus menevätkin, ovat jo auttamatta vanhanaikaisia.
Nyt tarvitsee saada lakana ja tyynyliina. Katson valmiiksi niiden sijainnin ja suunnistan suoraan sinne. Kivun keskellä ei merkitse sopivatko värit toisiinsa vaan, että ne ovat puhtaita. Pikainen ote lakanasta ja kiireesti ulos vaatehuoneesta rollaattorin luokse, kun se mokoma ei mahdu vaatehuoneen ovesta. Ylpeänä kuljetan saalistani makuuhuoneeseen ja läähättäen vaivun vuoteelle. Minä pystyin siihen! Jeesus, kiitos sinulle, että annoit kestävyyttä! Pitkän aikaa makaan vain vuoteella ja odotan, että kipu vaimenee. Suurempi ponnistus on vaihtaa lakana. Harkitsen pitkään, miten se teen, sillä pystyn seisomaan vain muutamia sekunteja kerrallaan. Lopulta ne kuitenkin on vaihdettu.
Kun lakanat on vaihdettu, vien likapyykin kylpyhuoneeseen ja panen koneeseen. Selkä antaa yhä vihaisempia merkkejä siitä, että päivän kiintiö on täynnä. Väsyneenä kompuroin makuuhuoneeseen.
Seuraava ponnistus on suihkussa käyminen, sillä se on koko ajan tuottanut erityisiä vaikeuksia. Tuoli, joka minulla on kylpyhuoneessa, on tosi pieni, siis ei matala vaan istuinosa on pieni. Märkänä se tulee liukkaaksi ja sillä on hankala istua. Vartalon jännittäminen lisää myöskin selkäkipua. Yritän suihkuttaa nopeasti, että pääsen takaisin makuuhuoneeseen istumaan. Istun pitkän aikaa tuolissa yrittäen rentouttaa vihaisen kipeää selkääni. Edessä on suihkun helpompi osa: hiusten kuivattaminen. Hiukseni ovat ohentuneet selkeästi, sillä sairauden aiheuttama stressi ja lääkkeet ovat saaneet ne lähtemään tukkoina. Tietenkin ne kasvavat takaisin, kun tervehtyy, mutta kurjaa nähdä, että hiuksetkin kärsivät selän kanssa. En edes yritä kysellä Jumalalta, miksi näin tapahtuu, Hän ei vastaa kuitenkaan. Jossain vaiheessa sen itsekin huomaan, kun aika menee eteenpäin.

TÄMÄN HETKEN TILANNE

Terveiset täältä kipujen keskeltä! Nyt Jumala on sallinut minulle eriasteisia kipuja. Olen kärsinyt iskiaksesta yli 2,5 kk. Kun se yhdessä paikassa loppuu, alkaa se toisessa paikassa. Olin jo paranemassa, kun iskiashermo jäi puristuksiin jonnekin, enkä pysty suoristamaan itseäni seisoessa, vaan kävelen lyhyin askelin tukien itseäni polviin. Vain maatessa saan itseni suoraksi. Elämä on ihanaa. En pysty kurottamaan mitään, vaan kaikki pitää olla tiskipöydän korkeudella. Pelkästään kivennäisvesipullon ottaminen jääkaapin ylähyllyltä tuottaa kovat kivut. Olen kovan lääkityksen alla, muuten en pystyisi kävelemään lainkaan. Mutta ajattelen niitä, jotka eivät pääse vuoteesta ollenkaan ylös ja ylistän Jumalaani, että minä sentään pääsen. Kaikki tämä kipu ja tuska on Jumalan armoa. Kärsivällisyys kasvaa kohisten. Siunaan myös ystävääni, Marjattaa, joka auttaa minua käymällä kaupassa ja ajamalla autoa, kun joudun johonkin hoitoon tai tutkimuksiin ja monella muulla tavalla. Tällaiset ystävät ovat kullan arvoisia. Jumala maksakoon hänelle suuren palkan, kun Hän kerran saapuu palkka mukanaan.

Jumala haluaa opettaa minua ymmärtämään kärsiviä ihmisiä. Kun on terve, pitää sitä itsestään selvänä eikä ymmärrä kiittää Jumalaa siitä!
Sen sijaan että olisin masentunut, ylistän Jumalaa kaikesta tästä. Olen ollut hyvin itsenäinen ja vihaan sitä, että minun täytyy häiritä ihmisiä avunpyynnölläni. Mutta kaikki tämä on minun parhaakseni ja auttaa minua kuolemaan itselleni. Iloitsen siitä, että minulla on lupa lukea Raamattua, enkä joudu siitä vankilaan. Iloitsen siitä, että kotini on rauhallisessa talossa, jossa on hyvä äänieristys, eikä minun tarvitse kestää kenenkään juhlintaa aamuun asti. Voi, kuinka iloitsenkaan moottorisängystä, kun se nostaa minut istuvaan asentoon ja pääsen siitä kävelemään. Jos sitä ei olisi, ehkä en pääsisi vuoteesta ylös ollenkaan, niin paljon se ponnistaminen tuottaa kipua.
Kuinka paljon ihmisellä onkaan kiitoksen aihetta, kun vaan etsii niitä.

Ihana Jeesus on minun rakkauteni aina ja iankaikkisesti. Mitä enemmän kärsin, sitä enemmän ylistän Häntä. Meillä on mahdollisuus valita, mitä me teemme. Tekevätkö kärsimykset meistä katkeria valittajia vai Jumalaa ylistäviä ja Hänestä iloitsevia. Minä valitsin jälkimäisen. Mitä enemmän kärsin, sitä enemmän ylistän ja iloitsen.

Monet uskovat kärsivät yksinäisyydestä. Minä valitsin iloita siitä, sillä minulla on Jeesus, ja Hänen kanssaan ei ole yksin. Nyt on tämä kausi. Tämä kestää Jumalan määräämän ajan ja loppuu aikanaan. Uskon, että pian saan voittaa sieluja ja silloin pääsen suoraksi myös seisoessani ja kävellessäni. Olemme siinä ajassa, jolloin tapahtuu paljon pienessä ajassa ja meidän sydämemme pitää olla puhtaita ja meidän pitää tarkistaa elämämme suunta. Onko Jeesus kaikkemme vai pelkästään pelastajamme, josta ei paljon tarvitse välittää pelastuksen jälkeen? Olemmeko valmiit häihin? Olemmeko täynnä Pyhää Henkeä? Mikä on sinun valintasi? Olkaa siunatut Jumalan rakkaat!

SE TOINEN MUUTOS ELÄMÄSSÄNI

Kaiken hengellisen lisäksi, olen myös lähtenyt  laihduttamaan. Kun kesällä paino hipoi 100 kg, tarkalleen sanoen 96,4 kg, sain sätkyn. Minä, joka olen aina ollut jopa laiha, olin päästänyt itseni  tähän kuntoon. Hengitys oli vaikeaa. Pienikin  kävelylenkki sai minut lähes tukehtumaan. Selälläni en pystynyt nukkumaan ollenkaan, kun rinnat painoivat keuhkoni kasaan. Kaiken kurjuuden lisäksi minulla alkoi olla virtsanpidätys vaikeuksia. Oikea polvi oireili ja ylös lattialta en meinannut päästä ollenkaan, sillä jaloista puuttui voima. En enää ulottunut varpaisiini, joten jalkahoitaja kävi 6 viikon välein hoitamassa jalkani ja leikkaamassa varpaitten kynnet. Kaiken lisäksi lääkärityttäreni sanoi, ettei minun kannata laihduttaa, kun tässä iässä menee lihakset eikä läskit.

Kun on evankelista, on elämä pelkkää istumista. Ensin ajat autolla satoja kilometrejä ja istut. Sitten istut kokouksessa odottaen omaa puheenvuoroasi. Sitten rukoilet tuntikausia ihmisten puolesta istuen. Sitten ajat autolla majapaikkaan syömään ja nukkumaan. Sama jatkuu päivästä toiseen. Kotona istut sylissäsi Raamattu ja läppäri. Teimme nuottikirjan ja se sai minut istumaan nojatuolissa läppäri sylissä viisi kuukautta. Kirjoitin puhtaaksi Eskon kirjoittamia nuotteja. Kun kotona ei ole enää ketään palveltavaa, sain levätä ja paino nousi. Inhosin kävelyä mäkisessä kotimaastossa. Söin kaikkia herkkuja, mitä mieli teki ja erityinen intohimoni olivat vihreä tee ja Lidlin munkkirinkilät.

Ensimmäiseksi aloin kävellä sisällä kodissani. Koska kotini pituus on 10 m, oli siitä helppo laskea matkan pituus. Ensin kävelin sata metriä, lopulta 4 km. Se ei kuitenkaan laihduttanut, mutta kunto alkoi kohota. Sitten löysin Citymarketin kilon salaatit. Aloin syödä niitä ja viidessä kuukaudessa painoni putosi 3 kg, sillä munkit eivät vielä olleet jääneet pois.

Lauluryhmästäni pari naista alkoi laihdutuskuurin saaden hyviä tuloksia ja niin minäkin uskalsin kokeilla, kun toinen oli minua vuoden pari vanhempi eikä häneltä menneet lihakset, vaan läskit. Pyysin ohjeet, jotka muutin itselleni sopiviksi ja kolmen ensimmäisen kuukauden aikana painoni putosi 9 kg. Sitten tuli iskias ja kipu levisi fasettiniveliin. En päässyt suoraksi, enkä pystynyt menemään makuuasentoon. Sain niin vahvat lääkkeet, että vain nukuin ja nukuin. En edes jaksanut syödä. Painoni nousi, sillä kehoni alkoi vahvojen lääkkeitten takia kerätä nestettä. Onneksi iskias on ohi ja kohta saan jättää lääkkeet lopullisesti pois, mutta tämän hetkistä painoani en tiedä, ennen kuin kaikki nesteet ovat häipyneet, mutta oletettavasti painoni alkaa jo 7:llä. Kun saavutan 70 kg, se riittää naiselle, joka pian täyttää 72v.

Nyt pystyn nukkumaan selälläni. Polveni on parantunut. Virtsan karkailu loppui kuin seinään, kun aloin laihduttaa. Vielä tarvitsisi jalkani lisää voimaa, mutta jumppa auttaa siinä. Enää en hengästy, kun kävelen kerroksen ylemmäs.  Nyt pystyn itse leikkaamaan varpaitteni kynnet.  Meidän tulee pitää huolta Pyhän Hengen temppelistä.  Jos haluan tehdä Herran työtä, en saa antaa terveyteni rappeutua oman tyhmyyteni tähden.