UUSI ALKU

Mietin eräänä päivänä, että mistä minä loppujen lopuksi tiedän, parantaako Jumala minut vai ei. Niinpä päätin lähteä Herraa palvelemaan sen mukaan kuin terveys antaa periksi. Mitä siitä, jos olen väärä? Enhän minä itseäni mene näyttämään, vaan puhumaan Jumalasta. Olen aina halunnut kuolla saappaat jalassa. Voi, minua, ellen evankeliumia julista! Jotain olen tämän sairauden aikana oppinut. Liika turhamaisuus on kadonnut. Siisti haluan olla vieläkin. Ainoa ongelma on se, etten voi seisoa puhujan paikalla, vaan minun on istuttava, sillä selkäni ei kestä seisomista. Koska useimmat kokoukseni tulevat olemaan kotikokouksia, ei ole mitään vaikeutta istua sekä soittaessa, että laulaessa ja puhuessa. Toivon vain, että kun olen näin huonokuntoinen, Jumalan voima tulee täydelliseksi minun heikkoudessani. Siitähän Paavali puhuu toisessa korinttolaiskirjeessään. Sitten hän jatkaa, että on mielistynyt heikkouteen ja muutamaan muuhun asiaan. Valitettavasti siihen en ole vielä päässyt. En todellakaan ole mielistynyt heikkouteeni, vääräselkäisyyteeni ja hampaattomuuteeni, mutta olen mielistynyt siihen uskomattomaan rauhaan, joka minulla on nykyisin. Laittakoon Jumala minut vaikka kilon paloiksi, jos haluaa, mutta minä kuulun Hänelle nyt ja ikuisesti.

LOPPUTULOS

Lopputuloksena ei se yksikään hammas jäänyt alaleukaani, sillä sekin jouduttiin poistamaan, kun hammas oli kosketusarka. Kummallista, ettei ulkopuolinen voi nähdä, että olen alahampaaton, sillä pystyn puhumaan normaalisti eikä suuni ole painunut mitenkään sen tähden. On kuitenkin hyvä saada jonkin tason proteesi alas, että voi taas syödä normaalisti.  Toivottavasti leukani jo paranee lopullisesti.

Jumala järjesti taas minulle auton. Sain Jumalalta käsirahan ja loput on velkana. Mutta siitäkin on jo neljäsosa maksettu, sillä molemmat tyttäreni ja vävyni maksoivat siitä aika summan joululahjaksi. Kyseessä on musta Ford Focus, kuusi vuotta edellistä uudempi ja 14 cm leveämpi kuin edellinen.

Edellinen autoni ei enää mennyt katsastuksesta läpi. Jouduin kuitenkin heti aluksi ongelmiin autoni kanssa, kun autokatos, jossa on ritiläovet, on rakennettu 80-luvulla ja silloin autot olivat nykyistä kapeampia. On vaikea saada autoa mahtumaan ovista, sillä jää vain muutamia senttejä kummallekin puolelle tilaa, kun ajan ovesta sisään ja ulos. Kolaroin autoni ja naapurin auton heti aluksi, kun en ymmärtänyt, että uudemman auton käytös on hiukan erilainen kuin edellisen. Mutta onneksi autoni saatiin korjattua, vaikka minulla on vain pakollinen liikennevakuutus.

Tiedän, että Jumalan työ kohdallani taas alkaa ja kuinka olenkaan iloinen, että niin käy. Kunnia ja ylistys yksin Hänelle.