KUULUMISIA SAIRAUDEN KESKELTÄ

En ole aikoihin kirjoittanut tänne. Ei ole oikein ollut halua, kun sairaus on runnellut kehoa. Nyt, kun en saa unta, päätin yrittää. Selkä vammani diagnosoitiin osteoporoottiseksi murtumaksi. Sama nikama murtui kolme kertaa peräkkäin ja tuloksena oli selkäydin ahtautuma, joka painoi jalka hermoja aiheuttaen kovat kivut jalkoihin. Lisäksi ilman tukea hoipertelen, enkä pysty suoristumaan. Selkäni leikattiin ja osittain jäykistettiin ja jalka hermoja irrotettiin. Kuitenkaan siitä ei ollut mainittavaa tulosta. Kävelen yhä pitäen kiinni rollaattorista tai kyynärsauvoista.

Mutta tämä ei riittänyt. Osteoporoosi eteni. Lääke, jonka piti korjata, alkoikin toimia päinvastoin ja tuhota luustoani. Olinkin sille allerginen. Minulla ei alaleuassa ollut kuin kuusi hammasta. Teetin 70-vuotis lahjarahoilla itselleni ala proteesin, mutta se tuntui karhun raudoilta ja ohjasi ruoan poskeen. En pystynyt pitämään niitä ja jouduin tulemaan toimeen kuudella etuhampaallani. Nytpä sielunvihollinen päättikin viedä nekin hampaat. Kulmahammas tulehtui ja otettiin pois, mutta reikä ei parantunutkaan niin kuin piti, vaan alkoi mätiä. Niinpä menin uudelleen hammaslääkärille ja mätä poistettiin ja reikä tyhjennettiin uudelleen ja oletettiin, että se oli siinä. Ei ollut, vaan särky jatkui ja mätää tuli uudelleen. Viisi kuukautta sitä hoidettiin tuloksetta. Sillä aikaa kaksi seuraavaa hammasta alkoi oireilla. Nyt minut lähetettiin TYKS:in hammas polille. Siellä huomattiin, että leukaluusta oli irronnut suikale, joka kirurgisesti poistettiin. Antibiootti ei kuitenkaan purrut vaan särky jatkui. Kauhistuneena ajattelin tulevaisuuttani. Minulta katoaa ikenet, kun hammas poistetaan alaleuasta. Siihen on lähes mahdoton kiinnittää proteesia, sen tähden myös aikaisempi proteesi kiinnitettiin koukuin jäljellä oleviin hampaisiin. Jos kaikki hampaat poistetaan, ei minulle voi tehdä proteesia. Kasvoni retkahtavat pari senttiä ja näytän 100-vuotiaalta mummolta. Lisäksi puhe vaikeutuu ja muuttuu epäselväksi. En voi sitten koskaan enää opettaa Raamattua enkä laulaa!

Jumala päätti toisin. Lauantaina menimme Pertsa Hannulan tilaisuuteen. Jotenkin koin, että voisin parantua siellä, sillä ystäväni Antti Koivuniemi oli parantunut hänen kauttaan samoin illan emäntä. Otin kitaran mukaan ja minun piti vetää ylistys, mutta olin unohtanut lauluvihot kotiin ja ihmisillä ei ollut sanoja. No, vähäiseksi ylistys jäi. Kun Pertsa tunnisti minut, hän heti tuli luokseni ja sanoi, että hampaani paranevat eikä varmasti ongelmaani tiennyt. Kolme kertaa hän sen vahvisti illan aikana. No, mitään ihmeellistä en kokenut siinä rukoillessa, mutta illempana huomasin, etteivät hampaani enää särje. Kosketusarat ne olivat vieläkin. Tätä kirjoittaessani ne eivät ole enää aratkaan. Ylihuomenna on jälkitarkastus, silloin tiedän, onko Jumala tehnyt ihmeen.

Kävin TYKS:in hammas poliklinikalla ja hampaani todettiin terveiksi. Samalla hammaslääkäri sanoi, etten saa enää koskaan ottaa Aclastaa, tuota kerran vuodessa suoneen tiputettavaa osteoporoosi lääkettä sen minulle vahingollisen vaikutuksen vuoksi. Täytyypä muistaa se, kun menen maaliskuussa TYKS:iin sen takia.