Kuukausi: toukokuu 2018

72 vuotta! Kokonainen ihmiselämä! Mihin minun nuoruuteni katosi? Muistan 16- vuotiaan, joka unelmoi löytävänsä sen oikean. Sen jälkeen pian kihlaus ja syvä pettymys, kun sulhanen osoittautuikin kleptomaaniksi ja homoksi. Uusi kihlaus. Hyvänen aika mieshän on naimisissa toisen kanssa ja armoton juoppo, joka uhkaili ampuvansa minut, jos jätän hänet. Pahoinpitely sairaalakuntoon, johon en kuitenkaan päässyt, vaan minut oli heitetty teltan uumeniin vertavuotavana. Eloon kuitenkin jäin ja lopulta pääsin pakoon. Kolmas kihlaus ja avioliitto, joka päättyi miehen uskottomuuteen jo muutaman kuukauden päästä papin aamenesta. Neljäs kihlaus ja avioliitto, joka lopulta jatkui. Siihen katosi nuoruuteni, pettymykseen toisensa jälkeen. Nuori olin toki vieläkin, mutta mieleltäni jo keski-ikäinen kaiken kokemani jälkeen.

Alkoi toisenlainen aikakausi elämässäni. Minä olin todella rakastunut, mutta en mieheeni, vaan neljään suloiseen kääröön, jotka asetettiin rinnoilleni. Kääröt, jotka määräisivät elämäni suunnan seuraavat kaksikymmentä vuotta. Kääröt, joiden menettämisen pelko ajoi minut Jeesuksen syliin. Olin vihdoin tullut kotiin.

Jeesus alkoi merkitä minulle yhä enemmän. Riemuiten luovutin hänelle koko elämäni. Opetin neljää lastani tuntemaan Jeesuksen. Paasto ja rukous olivat seuraavat kaksikymmentä vuotta elämässäni tärkeitä. Ensin tulivat tytöt Jeesuksen luokse. Sitten kovan taistelun jälkeen putosi kypsä hedelmä haavoitettuihin käsiin: mieheni. Vanhin poikani mietti kauan, mutta ratkaisi lopulta Jeesuksen hyväksi. Nuorempi poikani käväisi Jeesuksen sylissä, mutta näki maailman nautinnot kiehtovampina. Pettyi, käväisi Jeesuksen luona toisen kerran, mutta vielä maailma oli rakkaampi. Pelkäsin hänen puolestaan, mutta Jumala rauhoitti minua ja sanoi hänen kyllä pelastuvan, kun se aika koittaa.

Samaan aikaan alkoi myös Herran työ. Minulle lahjoitettiin kitara, jota opettelin soittamaan. Näin näyn kitarasta, jonka päällä virtasi kirkas vesi ja tiesin, että sillä olisi jotain tekemistä tulevan tehtäväni kanssa. Niin alkoivat laulut virrata Pyhässä Hengessä kauttani. Myös sisäisten vammojen rukoileminen tuli tehtäväkseni. Mitä voimakkaammin Jumala käytti, sitä suuremmat taistelut olivat kotona siinä vaiheessa pelastumattomien poikieni ja mieheni kanssa. Opin taisteleman niitä henkivaltoja vastaan, jotka yrittivät tuhota perheeni.

Rakastin Jumalan työtä. Rakastin matkoja, joita ajoimme Jumalan antamalla autolla, viemään evankeliumia eteenpäin. Rakastin puhua Jeesuksesta, laulaa Jumalan antamia lauluja ja rukoilla käyttäen Jumalan antamia armolahjoja. Ajattelin, että aina tekisin niin, mutta Jumalalla oli toinen suunnitelma: kärsimyskoulu.

Tässä sitä ollaan selkä murtuneena, lievästi tokkuraisena makaamassa vuoteessa. Tulemmeko koskaan ajatelleeksi, kuinka kiitollisia saamme olla Jumalalle terveydestä? Pidämme itsestään selvyytenä, että voimme hakea jääkaapista, mitä tarvitsemme. Minulle se ei enää sitä ole. Vahvat kipulääkkeet eivät pysty poistamaan kipuja vain lievittämään niitä. Kun haen jääkaapista kivennäisvesipullon, huomaan, että jääkaappi aukeaa väärään suuntaan. On vaikea saada rollaattoria oven taakse, sillä siellä ei oikein ole tilaa. Kun vihdoin saan jääkaapin oven auki, ovat voimat jo poissa ja kivut maksimissa. Nopea ote pullosta ja pikaisesti vuoteeseen! Kestää useita minuutteja, että kipu taas vähenee siedettävälle tasolle.
Tänään olen päättänyt vaihtaa lakanat. Olen katsellut tarpeeksi kauan samoja mandariinitahroja. En ole ennen huomannutkaan, kuinka tehokas värjäysaine mandariini on. Ei taatusti lähde pesussa. Siunaan Kirsiä, että hän viitsi ja jaksoi siivota vaatehuoneeni. Siihen menikin muutamia päiviä. Nyt on tilaa, kun lähes puolet tavaroista tarpeettomina poistettiin. On se kumma, kun sitä säilyttää vaatteita, joita ei koskaan tarvitse. Jos kuitenkin joskus laihtuu niin paljon, että nuokin menevät vielä päälle eivätkä ne välttämättä koskaan mene ja jos joskus menevätkin, ovat jo auttamatta vanhanaikaisia.
Nyt tarvitsee saada lakana ja tyynyliina. Katson valmiiksi niiden sijainnin ja suunnistan suoraan sinne. Kivun keskellä ei merkitse sopivatko värit toisiinsa vaan, että ne ovat puhtaita. Pikainen ote lakanasta ja kiireesti ulos vaatehuoneesta rollaattorin luokse, kun se mokoma ei mahdu vaatehuoneen ovesta. Ylpeänä kuljetan saalistani makuuhuoneeseen ja läähättäen vaivun vuoteelle. Minä pystyin siihen! Jeesus, kiitos sinulle, että annoit kestävyyttä! Pitkän aikaa makaan vain vuoteella ja odotan, että kipu vaimenee. Suurempi ponnistus on vaihtaa lakana. Harkitsen pitkään, miten se teen, sillä pystyn seisomaan vain muutamia sekunteja kerrallaan. Lopulta ne kuitenkin on vaihdettu.
Kun lakanat on vaihdettu, vien likapyykin kylpyhuoneeseen ja panen koneeseen. Selkä antaa yhä vihaisempia merkkejä siitä, että päivän kiintiö on täynnä. Väsyneenä kompuroin makuuhuoneeseen.
Seuraava ponnistus on suihkussa käyminen, sillä se on koko ajan tuottanut erityisiä vaikeuksia. Tuoli, joka minulla on kylpyhuoneessa, on tosi pieni, siis ei matala vaan istuinosa on pieni. Märkänä se tulee liukkaaksi ja sillä on hankala istua. Vartalon jännittäminen lisää myöskin selkäkipua. Yritän suihkuttaa nopeasti, että pääsen takaisin makuuhuoneeseen istumaan. Istun pitkän aikaa tuolissa yrittäen rentouttaa vihaisen kipeää selkääni. Edessä on suihkun helpompi osa: hiusten kuivattaminen. Hiukseni ovat ohentuneet selkeästi, sillä sairauden aiheuttama stressi ja lääkkeet ovat saaneet ne lähtemään tukkoina. Tietenkin ne kasvavat takaisin, kun tervehtyy, mutta kurjaa nähdä, että hiuksetkin kärsivät selän kanssa. En edes yritä kysellä Jumalalta, miksi näin tapahtuu, Hän ei vastaa kuitenkaan. Jossain vaiheessa sen itsekin huomaan, kun aika menee eteenpäin.