Elämäntarina

72 vuotta! Kokonainen ihmiselämä! Mihin minun nuoruuteni katosi? Muistan 16- vuotiaan, joka unelmoi löytävänsä sen oikean. Sen jälkeen pian kihlaus ja syvä pettymys, kun sulhanen osoittautuikin kleptomaaniksi ja homoksi. Uusi kihlaus. Hyvänen aika mieshän on naimisissa toisen kanssa ja armoton juoppo, joka uhkaili ampuvansa minut, jos jätän hänet. Pahoinpitely sairaalakuntoon, johon en kuitenkaan päässyt, vaan minut oli heitetty teltan uumeniin vertavuotavana. Eloon kuitenkin jäin ja lopulta pääsin pakoon. Kolmas kihlaus ja avioliitto, joka päättyi miehen uskottomuuteen jo muutaman kuukauden päästä papin aamenesta. Neljäs kihlaus ja avioliitto, joka lopulta jatkui. Siihen katosi nuoruuteni, pettymykseen toisensa jälkeen. Nuori olin toki vieläkin, mutta mieleltäni jo keski-ikäinen kaiken kokemani jälkeen.

Alkoi toisenlainen aikakausi elämässäni. Minä olin todella rakastunut, mutta en mieheeni, vaan neljään suloiseen kääröön, jotka asetettiin rinnoilleni. Kääröt, jotka määräisivät elämäni suunnan seuraavat kaksikymmentä vuotta. Kääröt, joiden menettämisen pelko ajoi minut Jeesuksen syliin. Olin vihdoin tullut kotiin.

Jeesus alkoi merkitä minulle yhä enemmän. Riemuiten luovutin hänelle koko elämäni. Opetin neljää lastani tuntemaan Jeesuksen. Paasto ja rukous olivat seuraavat kaksikymmentä vuotta elämässäni tärkeitä. Ensin tulivat tytöt Jeesuksen luokse. Sitten kovan taistelun jälkeen putosi kypsä hedelmä haavoitettuihin käsiin: mieheni. Vanhin poikani mietti kauan, mutta ratkaisi lopulta Jeesuksen hyväksi. Nuorempi poikani käväisi Jeesuksen sylissä, mutta näki maailman nautinnot kiehtovampina. Pettyi, käväisi Jeesuksen luona toisen kerran, mutta vielä maailma oli rakkaampi. Pelkäsin hänen puolestaan, mutta Jumala rauhoitti minua ja sanoi hänen kyllä pelastuvan, kun se aika koittaa.

Samaan aikaan alkoi myös Herran työ. Minulle lahjoitettiin kitara, jota opettelin soittamaan. Näin näyn kitarasta, jonka päällä virtasi kirkas vesi ja tiesin, että sillä olisi jotain tekemistä tulevan tehtäväni kanssa. Niin alkoivat laulut virrata Pyhässä Hengessä kauttani. Myös sisäisten vammojen rukoileminen tuli tehtäväkseni. Mitä voimakkaammin Jumala käytti, sitä suuremmat taistelut olivat kotona siinä vaiheessa pelastumattomien poikieni ja mieheni kanssa. Opin taisteleman niitä henkivaltoja vastaan, jotka yrittivät tuhota perheeni.

Rakastin Jumalan työtä. Rakastin matkoja, joita ajoimme Jumalan antamalla autolla, viemään evankeliumia eteenpäin. Rakastin puhua Jeesuksesta, laulaa Jumalan antamia lauluja ja rukoilla käyttäen Jumalan antamia armolahjoja. Ajattelin, että aina tekisin niin, mutta Jumalalla oli toinen suunnitelma: kärsimyskoulu.

ELÄMÄÄ SAIRAANA

Tässä sitä ollaan selkä murtuneena, lievästi tokkuraisena makaamassa vuoteessa. Tulemmeko koskaan ajatelleeksi, kuinka kiitollisia saamme olla Jumalalle terveydestä? Pidämme itsestään selvyytenä, että voimme hakea jääkaapista, mitä tarvitsemme. Minulle se ei enää sitä ole. Vahvat kipulääkkeet eivät pysty poistamaan kipuja vain lievittämään niitä. Kun haen jääkaapista kivennäisvesipullon, huomaan, että jääkaappi aukeaa väärään suuntaan. On vaikea saada rollaattoria oven taakse, sillä siellä ei oikein ole tilaa. Kun vihdoin saan jääkaapin oven auki, ovat voimat jo poissa ja kivut maksimissa. Nopea ote pullosta ja pikaisesti vuoteeseen! Kestää useita minuutteja, että kipu taas vähenee siedettävälle tasolle.
Tänään olen päättänyt vaihtaa lakanat. Olen katsellut tarpeeksi kauan samoja mandariinitahroja. En ole ennen huomannutkaan, kuinka tehokas värjäysaine mandariini on. Ei taatusti lähde pesussa. Siunaan Kirsiä, että hän viitsi ja jaksoi siivota vaatehuoneeni. Siihen menikin muutamia päiviä. Nyt on tilaa, kun lähes puolet tavaroista tarpeettomina poistettiin. On se kumma, kun sitä säilyttää vaatteita, joita ei koskaan tarvitse. Jos kuitenkin joskus laihtuu niin paljon, että nuokin menevät vielä päälle eivätkä ne välttämättä koskaan mene ja jos joskus menevätkin, ovat jo auttamatta vanhanaikaisia.
Nyt tarvitsee saada lakana ja tyynyliina. Katson valmiiksi niiden sijainnin ja suunnistan suoraan sinne. Kivun keskellä ei merkitse sopivatko värit toisiinsa vaan, että ne ovat puhtaita. Pikainen ote lakanasta ja kiireesti ulos vaatehuoneesta rollaattorin luokse, kun se mokoma ei mahdu vaatehuoneen ovesta. Ylpeänä kuljetan saalistani makuuhuoneeseen ja läähättäen vaivun vuoteelle. Minä pystyin siihen! Jeesus, kiitos sinulle, että annoit kestävyyttä! Pitkän aikaa makaan vain vuoteella ja odotan, että kipu vaimenee. Suurempi ponnistus on vaihtaa lakana. Harkitsen pitkään, miten se teen, sillä pystyn seisomaan vain muutamia sekunteja kerrallaan. Lopulta ne kuitenkin on vaihdettu.
Kun lakanat on vaihdettu, vien likapyykin kylpyhuoneeseen ja panen koneeseen. Selkä antaa yhä vihaisempia merkkejä siitä, että päivän kiintiö on täynnä. Väsyneenä kompuroin makuuhuoneeseen.
Seuraava ponnistus on suihkussa käyminen, sillä se on koko ajan tuottanut erityisiä vaikeuksia. Tuoli, joka minulla on kylpyhuoneessa, on tosi pieni, siis ei matala vaan istuinosa on pieni. Märkänä se tulee liukkaaksi ja sillä on hankala istua. Vartalon jännittäminen lisää myöskin selkäkipua. Yritän suihkuttaa nopeasti, että pääsen takaisin makuuhuoneeseen istumaan. Istun pitkän aikaa tuolissa yrittäen rentouttaa vihaisen kipeää selkääni. Edessä on suihkun helpompi osa: hiusten kuivattaminen. Hiukseni ovat ohentuneet selkeästi, sillä sairauden aiheuttama stressi ja lääkkeet ovat saaneet ne lähtemään tukkoina. Tietenkin ne kasvavat takaisin, kun tervehtyy, mutta kurjaa nähdä, että hiuksetkin kärsivät selän kanssa. En edes yritä kysellä Jumalalta, miksi näin tapahtuu, Hän ei vastaa kuitenkaan. Jossain vaiheessa sen itsekin huomaan, kun aika menee eteenpäin.

TÄMÄN HETKEN TILANNE

Terveiset täältä kipujen keskeltä! Nyt Jumala on sallinut minulle eriasteisia kipuja. Olen kärsinyt iskiaksesta yli 2,5 kk. Kun se yhdessä paikassa loppuu, alkaa se toisessa paikassa. Olin jo paranemassa, kun iskiashermo jäi puristuksiin jonnekin, enkä pysty suoristamaan itseäni seisoessa, vaan kävelen lyhyin askelin tukien itseäni polviin. Vain maatessa saan itseni suoraksi. Elämä on ihanaa. En pysty kurottamaan mitään, vaan kaikki pitää olla tiskipöydän korkeudella. Pelkästään kivennäisvesipullon ottaminen jääkaapin ylähyllyltä tuottaa kovat kivut. Olen kovan lääkityksen alla, muuten en pystyisi kävelemään lainkaan. Mutta ajattelen niitä, jotka eivät pääse vuoteesta ollenkaan ylös ja ylistän Jumalaani, että minä sentään pääsen. Kaikki tämä kipu ja tuska on Jumalan armoa. Kärsivällisyys kasvaa kohisten. Siunaan myös ystävääni, Marjattaa, joka auttaa minua käymällä kaupassa ja ajamalla autoa, kun joudun johonkin hoitoon tai tutkimuksiin ja monella muulla tavalla. Tällaiset ystävät ovat kullan arvoisia. Jumala maksakoon hänelle suuren palkan, kun Hän kerran saapuu palkka mukanaan.

Jumala haluaa opettaa minua ymmärtämään kärsiviä ihmisiä. Kun on terve, pitää sitä itsestään selvänä eikä ymmärrä kiittää Jumalaa siitä!
Sen sijaan että olisin masentunut, ylistän Jumalaa kaikesta tästä. Olen ollut hyvin itsenäinen ja vihaan sitä, että minun täytyy häiritä ihmisiä avunpyynnölläni. Mutta kaikki tämä on minun parhaakseni ja auttaa minua kuolemaan itselleni. Iloitsen siitä, että minulla on lupa lukea Raamattua, enkä joudu siitä vankilaan. Iloitsen siitä, että kotini on rauhallisessa talossa, jossa on hyvä äänieristys, eikä minun tarvitse kestää kenenkään juhlintaa aamuun asti. Voi, kuinka iloitsenkaan moottorisängystä, kun se nostaa minut istuvaan asentoon ja pääsen siitä kävelemään. Jos sitä ei olisi, ehkä en pääsisi vuoteesta ylös ollenkaan, niin paljon se ponnistaminen tuottaa kipua.
Kuinka paljon ihmisellä onkaan kiitoksen aihetta, kun vaan etsii niitä.

Ihana Jeesus on minun rakkauteni aina ja iankaikkisesti. Mitä enemmän kärsin, sitä enemmän ylistän Häntä. Meillä on mahdollisuus valita, mitä me teemme. Tekevätkö kärsimykset meistä katkeria valittajia vai Jumalaa ylistäviä ja Hänestä iloitsevia. Minä valitsin jälkimäisen. Mitä enemmän kärsin, sitä enemmän ylistän ja iloitsen.

Monet uskovat kärsivät yksinäisyydestä. Minä valitsin iloita siitä, sillä minulla on Jeesus, ja Hänen kanssaan ei ole yksin. Nyt on tämä kausi. Tämä kestää Jumalan määräämän ajan ja loppuu aikanaan. Uskon, että pian saan voittaa sieluja ja silloin pääsen suoraksi myös seisoessani ja kävellessäni. Olemme siinä ajassa, jolloin tapahtuu paljon pienessä ajassa ja meidän sydämemme pitää olla puhtaita ja meidän pitää tarkistaa elämämme suunta. Onko Jeesus kaikkemme vai pelkästään pelastajamme, josta ei paljon tarvitse välittää pelastuksen jälkeen? Olemmeko valmiit häihin? Olemmeko täynnä Pyhää Henkeä? Mikä on sinun valintasi? Olkaa siunatut Jumalan rakkaat!

SE TOINEN MUUTOS ELÄMÄSSÄNI

Kaiken hengellisen lisäksi, olen myös lähtenyt  laihduttamaan. Kun kesällä paino hipoi 100 kg, tarkalleen sanoen 96,4 kg, sain sätkyn. Minä, joka olen aina ollut jopa laiha, olin päästänyt itseni  tähän kuntoon. Hengitys oli vaikeaa. Pienikin  kävelylenkki sai minut lähes tukehtumaan. Selälläni en pystynyt nukkumaan ollenkaan, kun rinnat painoivat keuhkoni kasaan. Kaiken kurjuuden lisäksi minulla alkoi olla virtsanpidätys vaikeuksia. Oikea polvi oireili ja ylös lattialta en meinannut päästä ollenkaan, sillä jaloista puuttui voima. En enää ulottunut varpaisiini, joten jalkahoitaja kävi 6 viikon välein hoitamassa jalkani ja leikkaamassa varpaitten kynnet. Kaiken lisäksi lääkärityttäreni sanoi, ettei minun kannata laihduttaa, kun tässä iässä menee lihakset eikä läskit.

Kun on evankelista, on elämä pelkkää istumista. Ensin ajat autolla satoja kilometrejä ja istut. Sitten istut kokouksessa odottaen omaa puheenvuoroasi. Sitten rukoilet tuntikausia ihmisten puolesta istuen. Sitten ajat autolla majapaikkaan syömään ja nukkumaan. Sama jatkuu päivästä toiseen. Kotona istut sylissäsi Raamattu ja läppäri. Teimme nuottikirjan ja se sai minut istumaan nojatuolissa läppäri sylissä viisi kuukautta. Kirjoitin puhtaaksi Eskon kirjoittamia nuotteja. Kun kotona ei ole enää ketään palveltavaa, sain levätä ja paino nousi. Inhosin kävelyä mäkisessä kotimaastossa. Söin kaikkia herkkuja, mitä mieli teki ja erityinen intohimoni olivat vihreä tee ja Lidlin munkkirinkilät.

Ensimmäiseksi aloin kävellä sisällä kodissani. Koska kotini pituus on 10 m, oli siitä helppo laskea matkan pituus. Ensin kävelin sata metriä, lopulta 4 km. Se ei kuitenkaan laihduttanut, mutta kunto alkoi kohota. Sitten löysin Citymarketin kilon salaatit. Aloin syödä niitä ja viidessä kuukaudessa painoni putosi 3 kg, sillä munkit eivät vielä olleet jääneet pois.

Lauluryhmästäni pari naista alkoi laihdutuskuurin saaden hyviä tuloksia ja niin minäkin uskalsin kokeilla, kun toinen oli minua vuoden pari vanhempi eikä häneltä menneet lihakset, vaan läskit. Pyysin ohjeet, jotka muutin itselleni sopiviksi ja kolmen ensimmäisen kuukauden aikana painoni putosi 9 kg. Sitten tuli iskias ja kipu levisi fasettiniveliin. En päässyt suoraksi, enkä pystynyt menemään makuuasentoon. Sain niin vahvat lääkkeet, että vain nukuin ja nukuin. En edes jaksanut syödä. Painoni nousi, sillä kehoni alkoi vahvojen lääkkeitten takia kerätä nestettä. Onneksi iskias on ohi ja kohta saan jättää lääkkeet lopullisesti pois, mutta tämän hetkistä painoani en tiedä, ennen kuin kaikki nesteet ovat häipyneet, mutta oletettavasti painoni alkaa jo 7:llä. Kun saavutan 70 kg, se riittää naiselle, joka pian täyttää 72v.

Nyt pystyn nukkumaan selälläni. Polveni on parantunut. Virtsan karkailu loppui kuin seinään, kun aloin laihduttaa. Vielä tarvitsisi jalkani lisää voimaa, mutta jumppa auttaa siinä. Enää en hengästy, kun kävelen kerroksen ylemmäs.  Nyt pystyn itse leikkaamaan varpaitteni kynnet.  Meidän tulee pitää huolta Pyhän Hengen temppelistä.  Jos haluan tehdä Herran työtä, en saa antaa terveyteni rappeutua oman tyhmyyteni tähden.

ELÄMÄNI MUUTOS

Olen ollut uskossa 38 vuotta. Olen kulkenut läpi monia taisteluita. On ollut vaikeuksia avioliitossa, lasten kanssa, sairauksia, miehen kuolema, taloudellisia vaikeuksia jne.   Ne kuuluvat uskovan elämään. Mutta ensimmäisen kerran minulla on tilanne, että minulla ei ole hengellistä työtä.  Se oli minulle uutta. Olen aina rakastanut yli kaiken Herran työtä ja siksi töiden loppuminen oli minulle hyvin vaikeaa.

Minun voiteluni ei enää riittänyt siihen työhön, jota tein. Ei ollut kiva lähteä Herran matkoille, kun puheenaihe viipyi ja tunsin itseni ihan tyhjäksi. Ei myöskään tuntunut mukavalta, kun en pystynytkään enää vapauttamaan ihmistä, joka sitä toivoi. Enää eivät tiedonsanani pulpunneet ihmisen sisäistä eheytymistä rukoillessa niin kuin ennen. Enää eivät tiedonsanani saaneet sairaita paranemaan. Vähä vähältä voitelu väheni ja minä ahdistuin.

Kun matkat loppuivat, satsasin sitä enemmän Asannan omiin kokouksiin. Lauluja kyllä tuli niin paljon kuin ehdin ottaa vastaan. Mutta ylistyksessäkin oli outo välinpitämättömyys. Lopulta huomasin, ettei Asanna enää voinut taloudellisista syistä jatkaa. Olimme lähettäneet CD-rahat sinne, minne ne oli luvattu eikä meillä ollut pesämunaa, josta olisimme voineet ottaa silloin, kun kolehti ei riittänyt. Niinpä lopetimme Asannan omatkin kokoukset. No, meitä alettiin kutsua lauluryhmänä joihinkin paikkoihin, mutta sekään ei tuntunut oikealta. Lopulta päätin lopettaa lauluryhmänkin.

Olin muuttanut Saloon mieheni kuoltua ja ajattelin, että sieltä se uusi työ ilmaantuu, mutta ei.  Salo ei ottanut Asannaa vastaan.  Olin lyöty.  Kävin Jumalan kanssa keskusteluja syistä, jotka tähän tilanteeseen olivat johtaneet. Etsin syytä omasta kristillisyydestäni. Olinko käyttänyt väärin Jumalan voimaa ja ottanut kunnian itselleni? Olinko elänyt synnissä huomaamattani?  Oliko Jumala minut punninnut ja köykäiseksi havainnut ja pannut lopullisesti syrjään? Ainahan sydämestä syitä löytyy, kun oikein kaivelee ja sielunvihollinen heittää lisää löylyä ahdistuksen kiukaalle ja kuiskii:” Olet epäonnistunut kristittynä!”

Vietin Jumalan kanssa aikaa ja kyselin syytä tähän tapahtumaan. Kuitenkaan vastausta ei tullut heti, vaan Jumala koetteli minua. Vähä vähältä aloin ymmärtää, että herätys on oven edessä ja tehtävät itsekullakin muuttumassa. Vanhalla voitelulla ei herätyksessä pärjätä, vaan tarvitaan enemmän. Ja Jumala haluaa antaa enemmän, paljon enemmän.  Nyt oli oikea hetki viettää Jumalan edessä aikaa. Ja minä vietin. Tunnit muuttuivat päiviksi, viikoiksi, kuukausiksi jopa vuosiksi. Odotin  ja odotin. Rukoilin, kuuntelin ja taas rukoilin, ylistin, palvoin ja karkeloin. Luin sanaa yhä enemmän. Oikein huuhtelin sieluani elävällä vedellä. Enää en kaivannut matkoja. Enää en kaivannut ihmeitä ja merkkejä. Aloin kaivata Jumalaa itseään yhä enemmän. Enää ei tuntunut, että seinät kaatuvat päälleni, kun viikkokaupalla en nähnyt muita ihmisiä. Jumala oli alkanut tulla minulle kaiken tarkoitukseksi. Jos jonnekin jouduin menemään, kaipasin kiihkeästi takaisin Jumalan luo.  Minä olin muuttunut.

Jumala haluaa, että me kuolemme itsellemme. Meillä on aina toiveita, joita Jumala ei voi hyväksyä. Saatamme haluta armolahjoja, joiden kautta me tulemme suosituiksi. Ihmiset parveilevat ympärillämme ja suitsuttavat ylistystä. Mutta Jumala ei kunniaansa jaa. Kaikki ihmeet, mitä tapahtuu, syntyvät Hänen kauttaan. Hän ne tekee, emme me. Kun Hän näkee salaisen toiveen, joka ei Häntä miellytä, Hän irrottaa sen meistä. Minä rakastin evankelioimismatkoja. Rakastin ajaa autolla seuraavaan kohteeseen kertomaan Jeesuksesta. Rakastin ylistää omien laulujeni välityksellä Jumalaa kokousmatkoilla. Rakastin rukoilla ihmisten puolesta. Rakastin nähdä ihmisten eheytyvän, parantuvan ja vapautuvan. Rakastin sitä niin paljon, että Jumala jäi matkojen varjoon. Niinpä Jumala antoi kuoliniskun matkoille ja lopulta kaikelle Hänen työlleen, jotta Hän pääsisi sille paikalle, jolla Hänen kuuluukin olla minun sydämessäni. Voi, että se sattui! Uskovilla ystävyyssuhteet syntyvät hengellisen työn ja seurakunnan kautta. Kun työ loppui työtoverini etsivät uutta työtä, mutta minä en voinut. Asteittain ystävyys, joka on hengellisellä puolella eräänlaista me- henkeä, joka syntyy työn ja uskon tuloksena, alkoi viilentyä ja äkkiä huomasin olevani yksin. Ensin alkuun olin paniikissa, mutta Jumalan rakkaus muutti tunteeni.

Vieläkin rakastan Jumalan työtä, mutta enää se ei ole itse tarkoitus. Olen valmis lähtemään minne Jumala lähettää, mutta olen valmis myös jäämään Hänen eteensä kotiin. Olen luovuttanut oman tahtoni pois ja Hän saa päättää, mitä minä teen. Jumala on muuttanut sydämeni. En tee tätä pitkin hampain, vastahakoisesti, vaan iloiten. Aikaisemmin usein mietin, mitä itselle kuoleminen on ja miltä se tuntuu. Koko ajan me kuolemme itsellemme joissain asioissa, mutta emme aina huomaa sitä. Kun tulee asia, joka on meille tosi tärkeä, ja se otetaan meiltä pois, sen me huomaamme. Aluksi se aiheuttaa  kapinaa, surua jopa vihaakin, mutta jos emme jää siihen, vaan luovutamme tunteemme Jumalalle, Hän muuttaa tunteemme ja meidät. Vain siten tulemme käyttökelpoisiksi.

Haluan kerran saada palkan siitä, että olen tehnyt Jumalan tahdon elämässäni ja tehnyt ne tehtävät, jotka Hän on minulle suunnitellut. Kaikkein suurin ja ihanin palkka on se, että pääsen Jeesuksen luo ja näen Hänet kasvoista kasvoihin.